Ei mikään muutu miksikään...koskaan.

Kaipaan siihen helvettiin jota pakenin. Silloin edes jollakulla oli jotain merkitystä. Nyt ei mikään merkitse enää mitään.

Kirjoitin joululomalla pitkästä aikaa paperille. Ajattelin kopioida tekstit tänne. En taida jaksaa. Ei niissä mitään uutta ole.

Väsyttää vain niin paljon. Väsyttää hymyillä päivästä toiseen ja vakuuttaa että kaikki on hyvin.

Pitkiä taukoja kirjoittamisessa viime aikoina. Olen pitänyt itseni kiireisenä. Ei saa tulla sellaista hetkeä että ajatukset saavat vallan. Nyt joulun työrumba on ohi. Keskeneräiset suhteet on käsitelty. Olisi aika tehdä uuden vuoden lupauksia. Teen varmaan vain yhden. Lakkaan yrittämästä.

Ei taaskaan ole ollut asiaa. Tai asiat niin sekaisin ettei missään mitään päätä eikä häntää. Tän sotkun päättymistä vaan pelkään. Matka todella alas on aivan liian lyhyt.

Aivan liikaa, liian pian jne. En mä ole valmis tähän. En ehkä koskaan enää. Hävinnyt taas kyky rakastaa omaa itseään, saatikka sitten arvostaa. Pimeyttä ja toivottomuutta paljon ympärillä. Ihmisiä toiveineen ja vaateineen, eikä minulla mitään annettavaa. Onneksi joiden tarpeet ovat yksinkertaisia.

Hajotan itseäni turhaan, revin rikki ja riekaleiksi sen vähän mitä oli jäljellä. Katson ihmisiä silmiin ja sanon olevani kunnossa. Vain todella kovat ja ilkeät pärjäävät tässä maailmassa. Haluatko sinä pärjätä? Minä en enää ole varma?

Tänään se iski ensimmäisen kerran. Aivan hillitön yksinjäämisen pelko. Tunne siitä ettei koskaan enää kelpaa kenellekään. Ajatus siitä ettei minulla ole mitään annettavaa.

Niin, sunnuntaina pitäisi mennä luultavasti päättämään seitsemän vuoden parisuhde. Tai ainakin puhumaan asiasta. En tiedä mitä hän on ajatellut. En osaa itsekkään ajatella, ainakaan juuri nyt. Tiedän että pitäisi sanoa paljon, mutta jotenkin ei ole sanoja. On varmaan aika kertoa totuuksia.

Yritin lukea noita vanhoja bloggauksia ja hakea sieltä niitä juttuja mitä täytyisi kertoa. Ja sit mä en osaa kuitenkaan nähdä sitä vikaa lopulta kuin itsessäni. Tein miehelle saman mikä minulle on tehty. Ja tiedän miltä se tuntuu. Siitä menee aikaa päästä yli. En itse varmaan koskaan pääse siitä yli, enkä varmaan tästäkään.

Loppu on aina uuden alku.

Tuntuu tyhjältä, mutta ei niin tyhjältä kuin pitäisi varmaan tuntua. Seitsemän vuotta.

Vielä on paljon asioita. Loput siteet katkaistava.

Tuntuu pahalta kun toinen ei voi sanoa suoraan. Tai oikeastaan ei ilmeisesti halua sanoa mitään.

Elämä on.

Uudet tuulet puhaltaa.