Uneton yö

Kierin ja pyörin sängyssä koko yön. Mietin mitä tyhmempiä asioita. Loin teorian siitä miksi gradun kirjoittaminen tai oikeastaan kirjoittamisen aloittaminen on niin hankalaa. Gradun valmistuminen merkitsisi erään aikakauden loppua. Tavallaan lapsuuden ja nuoruuden lopullista menettämistä. Sitten ei voisi enää naureskellen sanoa viettävänsä vallatonta opiskelijaelämää ja sillä tavoin selittää sen miksi porvarilliset elämänarvot: vakituinen työ, avioliitto, kaksi lasta, koira ja asuntovelka eivät houkuttele. Toisaalta sitten voisi olla rauhassa työtön ja rahaa tulisi edes jostain. Nyt kun rahaa ei tule mistään muualta paitsi tilapäistöistä. Tosin avomiehen tulot varmaan tiputtaisivat kaikki avustukset minimiin. Enkä kokonaan hänen siivellään jaksaisi elää. Taloudellinen riippuvuus toisesta on aika peikko.

Kelailin yön pimeinä tunteina myös muita asioita. Kävin läpi entisiä ystäviä, panoja, hoitoja ja rakastettuja, kuka mihinkin kategoriaan sitten ikinä kuuluukaan. Huomasin kuinka nopeasti silloin joskus tärkeiksi koetut asiat unohtuvat. Esimerkiksi ensimmäisestä kerrastani en muista enää mitään. Kaikista miehistä muistaa kuitenkin jotain ja se on harvemmin nimi. Tavan tehdä jotain, jotain sanottua tai tehtyä. Maailman seksikkäin tuoksu, ihanin tatuointi, suloisimmat rintakarvat ja syvällisimmät ajatukset. Ja ne mukavat hetket sängyn ulkopuolella, joita oli eritoten niiden miesten kanssa, jotka laskin silloinkin ystävikseni. Te olitte tärkeitä.

Eilinen oli muutenkin hiljainen päivä. Huolehdin ja murehdin tulevia ja kyyneleet polttelivat silmissä melkein koko ajan. Väsyttää. Tänään pitäisi lähteä iltapäivällä tutustumaan uuteen kuntosaliin. En mä oikeastaan jaksaisi ja rahaa siihen ei ainakaan olisi, mutta toisaalta tiedän, että säännöllinen raskas liikunta on aina parantanut oloani. Yksin tai yhdessä ystävän kanssa salilla vietetyt tunnit auttavat saamaan kiinni kadotetusta päivä rytmistä ja kadotetusta elämänhalusta. Mites se menikään: kipu pitää kiinni elämässä.