Tämä aamu on ollut kummallinen. Mä en muista milloin viimeksi olen ollut näin "tunteeton" tai siis onkohan tämä nyt sitten se "normaali" olotila. En ole iloinen, enkä surullinen. Tällä hetkellä elämä vain ON. Mikään ei jaksa edes ärsyttää. Tekemistä olisi vaikka kuinka paljon, mutta oikeastaan ei kauheasti kiinnosta murehtia moisia. Teen mitä jaksan ja muilta hommilta kerkeän.

Huomenna olisi palotarkastus. Kämpästämme puuttuu toinen palovaroitin, joten se täytyy varmaan hankkia, niin ei tartte huomenna kuunnella valituksia enää siitä. Yläkerran varoittimen huonosta sijoittamisesta kun tullaan valittamaan joka tapauksessa. Pääsenpähän pitkälle kävelylenkille, jos vaikka tallaisi aina Länsi-Keskukseen saakka hakemaan kyseisen vempaimen. Tänään täytyisi myös muistaa täytellä tuo paperi ja poistaa mm, tavarat telkkarin päältä ym. muut paloturvallisuuteen liittyvät asiat. Mä en kyllä ymmärrä kuinka tuikkulyhdyt voivat olla "palovaarallisia" telkkarin päällä. Ne kun eivät haittaa ko. laitteen ilmanvaihtoa, eikä niissä polteta koskaan tuikkuja telkkarin päällä. Mutta mitäpä minä ymmärtäisin.

Taidan taas hiukan "nokittaa" naapureita ja jättää laittamatta ruksia palotarkastuslomakkeen kohtaan: Asunnon pelastustiet ovat aina avoinna (tjs.). Voisin vaikka kirjoittaa alle huomautuksen: "Avoinna mikäli joku naapureistani tai naapurin vieraista ei ole päättänyt käyttää kyseistä tietä parkkipaikkana." Olen muuten ajatellut ruveta jakamaan "mikkihiirilappuja" näille idiooteille. Mun käsityskykyyn ei mene kuinka ihmiset eivät jaksa kantaa kauppakasseja parkkipaikalta omaan asuntoonsa. Matkaa ei kumminkaan ole montaa kymmentä metriä. Tästä asiasta kuuntelin asukastoimikunnan kokouksessa keskustelua yli tunnin ja oli muuten viimeinen kerta kun siihen kokoukseen osallistuin. Jos joku asia on laissa kielletty, niin minkä takia sen sallimisesta edes keskustellaan. Itse kannan kauppakassit ihan iloisesti kotiin joko suoraan kaupasta tai ainakin bussipysäkiltä josta on hiukan enemmän matkaa kotiovelle kuin parkkipaikalta.

Hhhmmm... Tässähän melkein saavuttaa jonkin tunnetilan.

On muuten ollut yllättävän raikas ilma kämpässä, kiitos tuon vaihteeksi toimivan ilmastoinnin.

Vesisadetta ja lintujen laulua

Talitintti vetää hienoa "titityy"-sooloa jossain ikkunan lähellä. Kuulostaa niin keväiseltä. On vain vielä liian pimeä aamu ollakseen kevät.

Hiljainen viikonloppu. Ei ollut oikeastaan asiaa kenellekään. Kävin salilla ja rentouduin saunassa. Tuijotin tyhmän televisio-ohjelman toisensa perään. Tein aikataulu päätöksiä ja päätin lähteä käymään lapsuuden kodissani Helmikuun alkupuolella. Jostain syystä tällä hetkellä on tarve olla siellä. Vanhempien elämässä tapahtuu tänä keväänä isoja muutoksia ja he tarvitsevat tukea.

Nyt täytyisi lähteä yliopistolle selvittelemään opintoja ja ottamaan selvää olenko auttamattomasti myöhässä erään työn palautuksen kanssa. Toivottavasti en. Työ oli hiukkasen unohduksissa tuon tenttiin lukemisen aikana ja viime viikkoina en sitten vain ole saanut aikaiseksi. Illalla sitten taas salille.

Haudat on taas kaivettu auki ja haudatut asiat nostettu pöydälle.

Kyyneleet nielty julkisella paikalla ja hiljaa vaiettu.

Elämä vetää taas hiljaiseksi.

Edit 17.35 Elämäni taitaa tällä hetkellä taas olla yhtä todellisuuspakoa

Urheilusta puhuminen karkottaa siis lukijat. (Mental note to myself)

Lost alkoi sitten eilen, eikä kyllä kaikesta ennakkorummutuksesta huolimatta ainakaan minua vakuuttanut. Se oli suorastaan hiukan kökkö. Tai sitten mä en taas vaan tajunnut. Onneksi sentään nelosen sarjauutuuksista Deadwood vakuutti ainakin minut. Ja koukussa ollaan...tukevasti.

Eilinen päivä meni yleisen väsymyksen merkeissä. Kuntoilun aloitus oli ilmeisesti hiukan liian raju, koska voimat olivat poissa koko eilisen päivän. Tänään aion ottaa salilla hiukan rauhallisemmin, että jaksan illalla nauttia muutaman drinksun kaverin seurassa.

Parempi puolisko onnistui myös yllättämään eilen positiivisesti. Ehkä se sittenkin ymmärtää jotain ja tuskin ainakaan tahallaan minulle huolta ja murhetta tuottaa. Minulla on ihana mies, jolle mun vaan täytyis aina välillä muistaa olla parempi vaimoke.

Eilisen ehdoton kuningashetki oli tunnin rentoutuminen sängyllä maaten Requiem for A Dreamin Soundtrackin seurassa. <3

Edit 14.25 Hävettää. Huolto- ja sähkömies parivaljakko kävi täällä taas... Ja huomasivat, että ei tässä ilmastoinnissa mitään vikaa ole, tää on vaan unehdettu kytkeä päälle viimeisen suodattimien vaihdon jälkeen. Sehän nyt ei tietenkään ole asukkaan vika, mutta kieltämättä asukas tunsi olonsa hiukan tyhmäksi kun ei ollut huomannut ilmastoinnin puutetta melkein puoleen vuoteen. Et sellasta. Pitäisköhän näin armottomasti uusavuttomille olla joku tuettu asumismuoto, jossa kaikki tehdään valmiiksi, kun mitään ei itse osaa eikä tajua? Tai saada itsestään edes sen verran irti, että ilmoittaisi viasta heti sen huomattuaan, eikä muutaman kuukauden päästä. Laiska paska.

Tää päivä huipentui sitten major itkukohtaukseen. Kun puolisko soittaa kännissä baarista, että "Ajateltiin että voitais lähteä tässä keväällä vähän laskettelemaan Lappiin kaverin ja sen vaimokkeen kanssa". Siinä sitä hetken miettii, että asuuko tuo ihminen samalla planeetalla. Mä hetki sitten tuijotin lähes tyhjän pankkitilin saldoa ja mietin millä ihmeellä mä maksan seuraavien kuukausien ruuat ja laskut, jotka tässä perheessä kuuluvat minun maksettaviini asioihin. Ja hetken päästä toinen soittaa, että "Hei, lähdetään laskettelemaan." Ja mä yritän selittää, että kyllähän se olis mukavaa, mutta ei ole rahaa, eikä varusteita, eikä edes lasketteluvaatteita... Ja toinen kysyy, et onko se ongelma. Kun se puhelu loppui mä en tiennyt mitä muuta tehdä kuin itkeä. Toisen äänestä kuulee niin hyvin sen "paska akka, joka ei koskaan halua tehdä mitään kivaa" kaiun. Kyllähän mä haluan mutta...

Mä olen niin lopen kyllästynyt törmäämään tähän raha asiaan. Kun toisen vuositulot on yli kuusi kertaa niin suuret kuin omat niin siinä käy näin. Ja vaikka mä kuinka selittäisin.... Ja mä en voi vaan antaa sen maksaa aina kaikkea. Mä en halua tulla omistetuksi sillä tavalla.

Ei siitä ole kuin viikko kun tästä viimeksi puhuttiin. Ja nyt se on jo unohtanut. Tai sitten se ei vain ymmärrä. Mä kaipaan niitä aikoja kun oli vain kaksi köyhää opiskelijaa. Silloin me oltiin onnellisempia kuin nyt.

Uneton yö

Kierin ja pyörin sängyssä koko yön. Mietin mitä tyhmempiä asioita. Loin teorian siitä miksi gradun kirjoittaminen tai oikeastaan kirjoittamisen aloittaminen on niin hankalaa. Gradun valmistuminen merkitsisi erään aikakauden loppua. Tavallaan lapsuuden ja nuoruuden lopullista menettämistä. Sitten ei voisi enää naureskellen sanoa viettävänsä vallatonta opiskelijaelämää ja sillä tavoin selittää sen miksi porvarilliset elämänarvot: vakituinen työ, avioliitto, kaksi lasta, koira ja asuntovelka eivät houkuttele. Toisaalta sitten voisi olla rauhassa työtön ja rahaa tulisi edes jostain. Nyt kun rahaa ei tule mistään muualta paitsi tilapäistöistä. Tosin avomiehen tulot varmaan tiputtaisivat kaikki avustukset minimiin. Enkä kokonaan hänen siivellään jaksaisi elää. Taloudellinen riippuvuus toisesta on aika peikko.

Kelailin yön pimeinä tunteina myös muita asioita. Kävin läpi entisiä ystäviä, panoja, hoitoja ja rakastettuja, kuka mihinkin kategoriaan sitten ikinä kuuluukaan. Huomasin kuinka nopeasti silloin joskus tärkeiksi koetut asiat unohtuvat. Esimerkiksi ensimmäisestä kerrastani en muista enää mitään. Kaikista miehistä muistaa kuitenkin jotain ja se on harvemmin nimi. Tavan tehdä jotain, jotain sanottua tai tehtyä. Maailman seksikkäin tuoksu, ihanin tatuointi, suloisimmat rintakarvat ja syvällisimmät ajatukset. Ja ne mukavat hetket sängyn ulkopuolella, joita oli eritoten niiden miesten kanssa, jotka laskin silloinkin ystävikseni. Te olitte tärkeitä.

Eilinen oli muutenkin hiljainen päivä. Huolehdin ja murehdin tulevia ja kyyneleet polttelivat silmissä melkein koko ajan. Väsyttää. Tänään pitäisi lähteä iltapäivällä tutustumaan uuteen kuntosaliin. En mä oikeastaan jaksaisi ja rahaa siihen ei ainakaan olisi, mutta toisaalta tiedän, että säännöllinen raskas liikunta on aina parantanut oloani. Yksin tai yhdessä ystävän kanssa salilla vietetyt tunnit auttavat saamaan kiinni kadotetusta päivä rytmistä ja kadotetusta elämänhalusta. Mites se menikään: kipu pitää kiinni elämässä.

Sauna <3

Niin tiedetään, Suomessa on sähköpula kiitos pakkasen, mutta nyt en voinut vastustaa kiusausta. Koko päivän palelemisen, puolikkaan viinipullon ja siiderin jälkeen kuumaan saunaan. Yksin. Makaamaan rauhassa ylimmälle lauteelle. Kylmä siideri mukana. Saunasta pyyhkeessä parvekkeelle tupakalle (juu, en polta paitsi joskus) ja sieltä jäätymispisteessä takaisin saunaan. Taivaallista. Kroppa relaa ja murheet unohtuu. Joku hyvä ystävä juttukaverina olis tietty ollu mukava, mutta kyllä tää näinkin oli autuaallista.

Tänne täytyis muuten saada sellanen super-ihqu-plur hymiö...

Sain haasteen kertoa viisi omituista tapaani kiertotietä sähköpostitse. Kiitos siitä ja ne on harkinnassa. Ei tule näin äkkiseltään mieleen kuin muutama ja kaikkee en mäkään sentään täällä kerro.

Viimeisellä rannalla

Oudot unet ovat sotkeneet öitäni viime aikoina. Viime yön uni oli kuin suoraan Neville Shuten kirjasta Viimeisellä rannalla (On the beach). Unessa kaikki odottivat kuolemaa, joka oli väistämättä tulossa. Ihmisten reaktiot olivat hyvin erilaisia. Olenkin tässä päivän mittaan miettinyt, että mitä itse tekisin. Jos minulla olisi aikaa muutama viikko täysissä ruumiin ja sielunvoimissa, miten sen käyttäisin. Matkustaa ei juurikaan voisi, mutta muuten kai voisi tehdä aivan mitä huvittaa. Päästäisitkö sinä pahimmat perversiosi valloileen? Niin mä varmaan tekisin. Eläisin kuin ei olisi huomista.

Apeus valtaa mielen. Aallonharjalta on kovaa tulla alas. Tänäänkin olen illan yksin kotona ja saan rauhassa ajatella synkkiä ajatuksia. Ajattelin tuijotella muutaman elokuvan ja juoda pullon viiniä, jos se vaikka nostaisi mielialaa. Tahtoisin pois neljän seinän sisältä, mutta nyt ei kykene lähtemään.

Tää viini... Ei hyvää, ei yhtään hyvää....

Pää on jäässä

Kauppareissu oli yhtä tuskaa. Turata ensin kaikki mahdolliset vaatteet päälle niin että lopputulos näyttää hyvin syöneeltä merimakkaralta ja sitten kun astuu ulos niin naama jäätyy alle sekunnissa ja varpaat kahdessa. Mä olen aina kuvitellut olevani talvi-ihminen, mutta perun puheeni. Pitkä synkkä syksy on selkeesti mua varten. Kesällä on liian kuuma ja keväällä liian valoisaa.... Tai nojoo, ei se kesälläkään ole se kuumuus vaan valo 24/7. Etelä-Euroopan pimeät ja lämpimät kesäyöt on kyllä mannaa.

Soitin tuossa sitten äsken sinne uuteen työpaikkaani ja sovin harjoittelun alun ajankohdan. Kypsyin odottelemaan vastauksia museolta ja päätin, että antaa arkeologian sitten olla. Tämän kevään ja kesän vietän myyjänä ja gradua kirjoittaen

Tentit kannattaa tehdä kuumeessa

Sain tenttituloksen. Nykyaikaiselle yliopiston arvosteluasteikolla 1-5, sain siitä 4. Ja olen pihalla. Vielä enemmän kuin siellä tentissä. Mut toisaalta, näinhän se aina menee. Tentit, jotka tuntuvat menneen huonosti menevät hyvin. Parhaat esseet mitä tenttiin olen kirjoittanut löytyvät siitä ainoasta hylätystä tentistä yliopistourani aikana.

Tätä täytyy juhlia. Viimeinen tentti kunnialla läpi. VIINAA!!! HiiHaa!!! *tanssii intiaanitanssia pitkin huonetta*

Päätöksiä

Mä olen ollut tänään päättäväisellä päällä. Menen töihin (jos mut viel huolitaan kaiken tän soutamisen ja huopaamisen jälkeen) ja palaan vanhan rakkaan harrastuksen pariin eli siis kuntosalille. Ihanaa. Mikään ei oikeasti voita sitä tunnetta kun ekan (tai siis ekojen) salikäynnin jälkeisenä aamuna yrittää kammeta itseään ylös sängystä ja kivun kautta löytää itsestään kokonaan uusia lihasryhmiä. Tiedän, sisälläni asuu pieni masokisti, joka nauttii kivusta. Mut minkäs teet. Kipu on kivaa ja tekee hyvää.

Tää pakkanen on jotain aivan uskomatonta. Viimeisetkin aivosolut tuhoutuu tuolla pakkasessa, ja mähän en tunnetusti pipoa käytä. Hanskat oli tänään sentään mukana, tosin laukussa. Mut siis joo, kotiseudulla Itä-Suomessa on kuulemma luvassa -35 asteen pakkaset ja ei voi kuin onnitella noita Kittiläläisiä, joilla oli -40 tänään. Toisaalta eikös joku jossain ollu luvannut, että Maaliskuu on talvisin kuukausi tänä talvena. Eli siis lisää on tulossa.

Nyt tämä vaimoke suuntaa keittiöön tekemään ruokaa. Mies kun saapuu kohta kotiin, sikäli mikäli on malttanut irottautua kaljatuopista...

Asunnossa on hiljaista. Ja yksinäistä. Mies nukkuu. Mese on vaiennut. Ei voi mennä nukkumaankaan vielä. Päässä on liikaa asioita. Mieli on kuin keinu.

En osaa päättää asioita tällä hetkellä. Pelkään tekeväni tyhmiä ratkaisuja, joilla on pitkällisiä vaikutuksia elämääni. Pitäisi jälleen tehdä hyppy tuntemattomaan ja luottaa vain, että kaikki menee kuitenkin loppujen lopuksi hyvin. Tuntuu vaan, että viime vuosina on tullut tehtyä liian monta hyppyä tuntemattomaan aivan liian huonoin perustein. Pidän itseäni laiskana ja minulta puuttuu tarvittavaa luonteen lujuutta saavuttaa päämääriä.

Puhuin ystävän kanssa kissanpennuista. Aivan järkyttävä kissanpentukuume. Pieni suloinen pehmeä karvapallero voisi nyt tuoda tarvittavaa mielenrauhaa. Tai miksei vähän isompikin. Täytyisi vain varmaan ensin käydä allergiatestissä, ettei tulisi mitään ikäviä yllätyksiä. Maalla ja maatalossa asumisen hyvä puoli oli jatkuva siedätyshoito monille eri pölyille ym.

Lumivyöry

Näin viime yönä unta, että jäin lumivyöryn alle. Tunne ei oikeastaan ollut edes pelottava. Lumi oli pehmeää ja kevyttä. Valkoisuus oli melkein silmiin koskevaa. En kuitenkaan halunnut jäädä lumen alle, vaan kaivauduin sieltä pois.

Tänään on halipula -päivä. Kaipaisin vain hetkeä jonkun sylissä, ilman taka-ajatuksia. Ainoana vaatimuksena olla vain siinä. Siitä on pitkä aika kun kukaan on halannut minua niin.Toisen sydämen syke, kehon lämpö ja kevyt silitys hiuksissa, niitä minä nyt tarvitsisin.

Töitä vai ei

Ei hitsi.. Nyt ne sit tarjoo sitä työpaikkaa... Mä en kestä. Mitä mä nyt teen. Katselin tossa viime kesän kaivauskuvia ja voi luoja mä rakastan sitä hommaa.Mut se on vasta kesällä ja rahat on loppu jo nyt. Kuin voi taas ihmisen lapsella olla vaikeeta.

Tänään luen Risto Rasan runoja.

Sitten huoli taas hiipii
vierelle,
nykii hihoista,
ei lähde vaikka kuinka yrittäisi
hätistellä,
vaikka siitä ei oikein edes tiedä
mistä se on.

-Risto Rasa-

Tänään on taas huono päivä. Tulihan tässä taas muutama päivä elettyäkin sellaista "normaalia" hypeä. Pienistä paloista on taas rakentunut muuri. Mä olen kova keräämään paineita, joita en jaksa kantaa. Tänään pitäisi taas illalla olla sosiaalinen ja olenhan mä. Hymyilen ja olen mukava, eikä kukaan huomaa, että se on vain pintaa. Empaattinen ja sympaattinen. Lohtua saan siitä, että on olemassa muitakin ihmisiä, jotka näkevät pimeän puolen.

Taidankin kävellä illalla kotiin läheisen sillan kautta. Sillä sillalla on ennenkin mietitty synkeitä asioita ja elämän lopettamista.

Talvinen silta,
pakkasta,
pimeää,

tuntuu kuin
sillankaiteeseen loppuisi maailma.

-Risto Rasa-

Mä en kerta kaikkiaan keksi noita otsikoita...Kiesus.

Työpaikkahaastattelu... En mä nyt oikeen tiedä. Tarjolla olisi siis äitiysloman sijaisuus tai siis oikeastaan kai äitiysloman lomittajan sijaisuus... Eli siis mun täytyisi sitoutua moneksi kuukaudeksi osa-aikaiseen työpaikkaan, jossa niillä ei ole mitään hajuakaan siitä kuinka paljon viikkoon tulis työtunteja. "mut olisithan sä sit koko sen äitiysloma ajan meillä?" Hei Haloo... Laskisivat ensin että tartteeko ne mitään sijaista, vai hoitaako vanhat ekstraajat koko homman. Mä ainakin haluan et ne lupaa mulle vähimmäis tuntimäärän viikkoon ennenkuin mä edes harkitsen. Turha reissu tyhjyyttään kumisevaan kauppakeskukseen siis tänään.

Meille tuli tänään digiboksi. 160 MB:n kovalevyllinen versio. Nyt voi sitten addiktoitua netin lisäksi oikeen kunnolla telkkariin. Just sopivasti kun tässä alkaakin kaikki uudet sarjat..

Eipä sitten juurikaan muuta tältä päivältä.

Turku kuittaa ja kiitää kohti telkkaria.

Työpaikkahaastattelu

tai ainakin jotain sinne päin. Mua on kyselty tähän kyseiseen liikkeeseen (laukkuja ja kenkiä, sijaitsee Myllyssä) töihin jo parin vuoden ajan ja nyt vasta tärppäisi sellainen väli, että mulla ei tällä hetkellä ole töitä, joten voisin sinne vaikka mennäkin. Vähän vaan epäilyttää. Paikka on käsittääkseni aika "hieno" ja en oikein tiedä olenko sopiva ko. paikkaan. Hirveitä ulkonäköpaineita tollaset työpaikat aiheuttaa. Päätin jo että menen sinne omana itsenäni, pukeudun mustaan ja meikkaan niin kuin aina ennenkin. En yritä olla enempää kuin olen.

Toinen mikä tässä hiukan epäilyttää on tämä työmatka. On yllättävää kuinka vaikeaa Turusta on käydä Myllyssä töissä. Ja ja ja.... Niin, tuosta taloudellisesta ristiriidasta taisinkin jo kirjoittaa.

Joo mut ei kun menoksi vaan. Jos se ei tapa niin se vahvistaa. Ainakin viime yönä nähdyt painajaiset vahvistivat sydäntä.

Eilen oli kiva ilta ja yö, tänään oli paha olo ja päänsärky aamulla.

Paineiden purkautuminen aiheutti hurjan juopottelukohtauksen. Onneksi päädyin ryyppäämään vain kotioloissa. Tänään piti lähteä baariin, mutta se on viisainta nyt unohtaa. Kuume on taas nousussa ja väsymys painaa.

Viisi hyvää asiaa elämässä tänään:
1) Fanfiction
2) The Ark
3) Aurinko
4) Galleon
5) Pensasmustikat jäisinä suoraan pakastimesta

Ketuttaa

Miksi jonkin sellaisen mokaamiseen menee vain reilu tunti, johon on tehnyt töitä päiväkaupalla?

Eli se siitä tentistä sitten. Ensi kerralla uudestaan.

Mut joo. Sain työtarjouksen. Outoa. Ja se olis silleen aika pitkäaikainen juttu varmaankin ja jos ne tes:n mukaan maksaa palkan niin tienaisinkin enemmän kuin siinä ammatissa, tällä hetkellä, johon opiskelen. Oman alan työt alkavat luultavasti Toukokuussa. Siihen asti voisin tehdä mitä vaan (paitsi gradua jota pitäis), mutta kentälle on kyllä sitten päästävä. Saas nähdä ottaako työnantaja mut vaan kevääksi töihin vai haluaisiko situoumuksen pidemmäksi aikaa. Sitten käydäänkin tiivis taistelu kun kukkaro huutaa toista ja sielu toista. Oi miksi, oi miksi ammatti jota rakastan on suunnilleen maailman huonoiten palkattua hommaa...

Tenttiangstia

Ei voi olla kyllä todellista kuinka kamalaa voi tenttiin lukeminen olla. Asiasta en ymmärrä mitään, vaikka kuinka lukisin ja ajatukset lähtee harhailemaan minuutin välein eli siis keskittymiskykyä ei juurikaan ole.

Mä olen varmaan vaan tullu liian vanhaksi oppimaan tollasta kapulakielistä paskaa mitä noi teoria ja metodiikkakirjat sisältää. Turhaa jaaritusta asioista. Katsellaan siltä kantilta ja vähän toiseltakin ja naamioidaan luultavasti aivan yksinkertainen asia niin hienojen sanojen taakse ettei sitä itse asiaa sieltä kaiva esiin enää kirveelläkään. Haiskahtaa vanhojen setien pätemisen tarpeelta

Kuume on onneksi hellittänyt että siinä mielessä tilanteen pitäisi olla jo parempi, mutta valitettavasti sen kuumeesta johtuvan "takaraivostani on ammuttu pala pois haulikolla" -tunteen tilalle on tullut räkää.

En tiedä mitä tässä pitäisi ajatella. Asettaako rima vaan niin matalalle, että pelkkä läpimeno riittää vai yrittääkö tyydyttää tämä epämääräinen halu menestyä. Blaah... Tiedän, että tentaattorin ja minun ajattelutavat asioista ovat hyvin erilaiset eli siltäkin kantilta katsoen peli on menetetty.

Takaisin kirjan ääreen

Hups

Paljastin tossa edellisessä postauksessa jotain mitä ei täällä pitänyt ever kertoa, mutta menköön.

Ei tätä kukaan muu arkeologi lue, Eihän?

Kuumeessa on kivaa...NOT.

Mä onnistun sairastumaan aina jotenkin epäsopivaan aikaan. Nytkin olis perjantaina vika iso tentti ever ja kun toi teoria ja metodologia ei ole mun vahvimpia alueita (todellakaan), niin täytyis kyetä lukemaan.

Aivot vaan sattuu nyt olemaan hyytelöä eli yritä tässä nyt sit ymmärtää prosessuaalisen ja post-prosessuaalisen arkeologian eroja ja hienouksia. Puhumattakaan siitä, että kahden sivun lukemisen jälkeen silmät painuu muutenkin kiinni.

Ulkona olis viel hienoin talvipäivä aikoihin ja olis hiukkasen nastaa lähteä pitkälle kävelylle ja ottaa vaikka kamera mukaan. Mut ei kun ei. Tällä hetkellä rappujen käveleminen yläkertaan aiheuttaa vakavan hengenahdistuksen, niin taitaa olla parasta vaan jättää väliin.

Vänkylöitä

Naparakkautta

Kun onnen jakaa toisen kanssa
haittaa ei vaikka pakastuu.
Sydämensä kuuraan saa,
jos omaan napaan rakastuu.

Isältä pojalle

Rakkaus on taitolaji,
voi hellyys satuttaa.
Isäsiili pojallensa
halin salat opettaa.

-Laukkanen & Löhönen: Vänkylöitä.-

Joskus lasten kirjoissa on ihania ajatuksia. Tätä kirjaa on useaan otteeseen luettu töissä ja kieltämättä vetoaa ainakin minuun. Ikuinen lapsi?

Liskojen yö

Levottomasti nukuttu yö takana. Hirveitä painajaisia koko yö putkeen. Olin hereillä varmaan tunnin välein ja teki mieli soittaa läheisille ja varmistaa, että kaikki on hyvin. Kovin realistisia olivat unikuvat.

Minut hälytettiin eilen illalla yllättäen töihin täksi aamuksi. Hassua. Juuri kun kerkesin kirjoittaa, ettei sinne varmaan tule kutsua enää koskaan. Mutta toisaalta, olen lupautunut olemaan käytettävissä tarvittaessa ja nyt sitten sellainen hetki koitti. Liekö suunnitelmien muutos, stressi lähestyvästä tentistä ja tenttikirjojen lukemattomuus sotkenut uniani.

Ei oikeastaan ole mitään muuta kirjoitettavaa. Elämä kulkee hitaasti eteenpäin ja mä en paljon jaksa välittää. Ystävillä on jotain muuta tekemistä ja niin on minullakin. Erakoitumisvaihe menossa? Ehkä.

Poistuminen työelämästä

Eilen oli sitten viimeinen työpäivä ainakin näillä näkyminen pitkiin aikoihin. Sääli. Viihdyin paikassa, mutta eihän työtunteja voi tyhjästä taikoa, jollei tarvetta ole. Nyt täytyisi sitten taas palata tähän rahattomaan opiskelijaelämään. Kun opintotuet on syöty, niin tuntuu aika toivottomalta ryhtyä gradua kirjoittamaan. Laskeskelin, että jos hyvä tuuri käy niin seuraava suurempi palkka tulee Huhtikuussa. Ei hyvä ollenkaan.

Mutta joo. Itseänihän saan syyttää. Ahnehdin liikaa opintoja enkä tyytynyt minimiin. Laajasta yleissivistyksestä kärsii tällä hetkellä lähinnä kukkaro. Mutta sainpahan nauttia siitä kuuluisasta akateemisesta vapaudesta.

Odottelen tässä huoltomiestä saapuvaksi. Koko asunto tuntuu hajoavan kerralla. Liesituuletin (ilmastointi) käyttäytyy oudosti, vessa vuotaa, lavuaarin yksi putki on halki ja se vuotaa, saunan viemäri on mystisesti tukossa, alakerran vessa on kylmä kuin pakastin, koska sen patteri ei ole meidän täällä asumisaikana toiminut. Ja myönnän. En osaa tehdä noille em. asioille itse yhtikäs mitään, eikä osaa mieskään. Uusavuttomia?!?

Asiasta kolmanteentoista... Luin tuossa joulun alla jostakin (fanfiction? nettinovelli? Ei mitään mielikuvaa.) ajatuksen, joka oli minusta yksi kauneimmista neuvoista parisuhteeseen, mitä olen kuullut. (Tiedetään, kliseistä ja kaikkea, mutta kun itsellä ja miehellä on tapana paeta ongelmia.) Rakastavaisten tulisi aina riidellä käsi kädessä ettei toinen vain voisi karata paikalta (lopullisesti) jonkin tyhmän ja mitättömän pikkuasian takia. Asiat tulisivat selvitettyä. Eikä riitelemisestäkään tule oikein mitään jos pitää toista kädestä. Silloin on helpompaa puhua. Onkohan tuokin ajatus lähtöisin jostain vai onko kaunis ajatus tämän anonyymin nettikirjoittajan oma miete?