Tänään se päivä sitten on. Hyppäämme illalla yöjunaan ja matkaamme pohjoiseen. Ja mua ahdistaa. Diplomaattisuuteni saattaa joutua koetukselle pienessä huoneistossa vieraiden ihmisten kanssa enemmän ja vähemmän vastentahtoisesti. Mä pelkään, etten jaksa olla iloinen ja sosiaalinen matkaseuralainen. Mieleen muistuu edellinen lomayritelmä miehen kanssa, joka päättyi riitaan ja huomautukseen "Aina sun täytyy olla tollanen.". Tällainen olen.

Olen ihminen joka ei jaksa vääntää asioista. Tuhlata aikaa turhaan, kun kaikki voisivat tehdä mieleisiään asioita. Selittelyä ja syyttelyä. Pakollista yhdessäoloa, kun intressit ja lähtökohdat ovat erilaiset.

Täytyisi pakata ja käydä tuhlaamassa loput rahat matkaeväisiin. Mies esitti toiveitaan. Pennittömänä on hyvä matkustaa. Pakkaan mukaan kasan kirjoja, niin enköhän löydä jostain jonkin lämpöisen ja toivon mukaan aurinkoisen paikan itselleni.

Mitenhän tästä negatiivisestä asenteesta pääsisi eroon?