Outo päivä. Aika vähän on ollut mitään kirjoitettavaa viime aikoina. En jaksaisi taaskaan jauhaa samoja asioita uudelleen ja uudelleen. Eivät ongelmat edelleenkään minnekään ole kadonneet. Tänään sain taas kuulla kuinka hankala olen. Itsekäs, enkä ota toista huomioon. Kaikki tämä siksi, koska olen pitänyt mieheni erossa ystävistäni. En ole kutsunut miestä mukaan juhliimme, koska häntä ei ole kutsuttu. Hän on niin erilainen kuin ystäväni. Niissä ainoissa juhlissa, joissa hän oli mukana, hän joi itsensä tolkuttomaan känniin, koska kukaan ei ollut kiinnostunut hänestä ja minäkin vain vietin aikaa ystävieni kanssa, enkä pitänyt hänelle seuraa.

Inhoan konflikteja ja siksi niitä yritän aina viimeiseen asti välttää. Hillitsen itseäni ja sovittelen. Tai ainakin kuvittelen niin tekeväni. Siksi vältän myös itse menemästä mukaan miehen ystävien juhliin, jos tiedän paikalla olevan henkilöitä, jotka tekevät oloni epämukavaksi. Ja totuushan on, että vasta viime kuukausina olen ollut seurapiirikelpoinen osalle mieheni ystävistä.

Hetkellisesti luulin jossain vaiheessa, että itsetuntoni olisi kohentumassa. Kovaa ulkokuorta ei pitäisi sekoittaa itsetuntoon. Olen taas kuitenkin alkanut ajatella, että kaikki paska mitä viime aikoinakin on tapahtunut, on minun syytäni. Vian täytyy olla minussa. Ja kun se pieni ääni korvan juuressa tarpeeksi kauan huutaa "kusipää", niin siihen alkaa uskomaan.

Itsetunnon laskun huomaa pienistä asioista. Sosiaalisissa tilanteissa, minullakin lähinnä töissä, on vaikea katsoa ihmisiä silmiin. En halua nähdä heidän silmistään mitä he minusta ajattelevat. Kun kävelen kadulla, tuntuu siltä, että ihmiset tuijottavat, eivätkä suinkaan hyvällä tavalla. Pienet viattomat huomautukset kääntyvät päässäni jatkuvaksi kritiikiksi. "Kusipää,Kusipää,Kusipää. Mikähän tuokin luulee olevansa, Kuinka se kehtaa...." Vainoharhaa.

Keskustelimme tänään miehen kanssa myös rahasta. Tai oikeastaan matkustamisesta ja siitä kuinka emme koskaan mene minnekään, kun minulla ei ole rahaa. Myönnyin siihen, että hän voisi maksaa matkamme, koska minulla ei sellaisia rahoja ole lähitulevaisuudessa, mutta että en haluaisi kuitenkaan matkustaa ennen kuin minulla olisi edes käyttörahat itselläni. Jotain omaa sentään. Keskustelun loppuun mieheni heitti :" Luuletsä että tää tilanne tulee joskus muuttumaan?" Tarkoittaen sitä, että hänen palkkansa tulee aina olemaan isompi kuin minun. Tottahan se onkin, enkä siitä loukkaantunutkaan, vaan siitä millaisia odotuksia hänellä on. Että siivestän hänen kyljessään loppuelämäni. Tottakai minäkin haluan ja toivon mukaan myös saan jopa koulutustani vastaavan työn ja vaikka palkkani olisi vaikka kuinka paljon pienempi kun hänen, olisivat tuloni kuitenkin varmat. Hän on ilmeisesti sitä mieltä, että en koskaan saa "kunnon" töitä, tai jos saankin niin käytän rahani kuitenkin johonkin tyhmään. Tai jotain...

Sellaista meillä.

Viikonloppu töissä ja levottomuus kasvaa. Ottaa päähän ja vituttaa. Onneksi väsymys alkaa helpottaa. Helpottaa vähän jokapäiväistä elämää, kun ei tarvitse tarpoa suossa koko aikaa.

Väsymys tuntuu tällä hetkellä loputtomalta. Tekisi mieli vain käpertyä peiton alle lämpimään nukkumaan. Väsymys tekee päästä raskaan, ajatus ei oikein kulje. Jatkuva pieni flunssa kiertelee ympärillä ja tekee olon vielä kurjemmaksi. Elimistö yrittää karkottaa väsymystä jatkuvalla syömisellä. Mitä enemmän sokeria sitä parempi. Ja kofeiinia rytmihäiriöihin asti.

No mut hei... Tätähän voi käyttää myös elämää suurempien kysymysten ratkomiseen.

"Elämä on"

1. Elämä On Parasta Huumetta ry.

2. Elämä on larffii!

3. Elämä on matka. Katso mihin se johtaa.

4. Ilmari Tulppo, lottoanalyytikko Elämä on rokk, höhö.

5. Elämä on paras keksintö. Se on jokaisen ulottuvilla, mutta ei kenenkään ... Ihmisen elämä on hänen luonteensa. Ihmissuhteet ovat kuin ruumiinosa: pienikin ...

6. Elämä on iloinen asia. Miksi elämä on iloinen asia? Suurin suomalaisista blogeista käsittelee masennusta ja epäonnea rakkaudessa, seksielämässä, työssä tai kaikissa ...

7. “Elämä on”, toteaa Finnetin tiedottaja Vesa Kuningas. Työntekijäpuoli on asiasta kuitenkin painokkaasti eri mieltä. ... =))))

8. "Kokonainen elämä on ihmisen pyhin oikeus". Rolf Lagerborgin seksuaaliradikalismi ja ylempien yhteiskuntaryhmien keskinäiset esiaviolliset suhteet ...

9. Elämä on elämää.

10. Elämä on...tekemisen iloa!

Niin siis mullahan ei ole tällä hetkellä tylsää. Kas, CSI alkaa telkkarista. =))

Tää oli pakko tehdä.

Googleta hakusanoilla: "(Nimesi) on" (esim. "Matti on") ja kopioi viestiin 10 ensimmäistä tulosta.Näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt.
Muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään.

1. Tiina on kuvattu hyveelliseksi, ehkä liiankin täydelliseksi; hän ei koskaan valehtele, ... Kuitenkin Tiina on ollut samastumiskohteena monille tytöille ...

2. Määrätietoisena naisena Tiina on saanut pitää kauppansa valikoimat ... Tiina on toiminut Ähtärin Yrittäjänaisissa aktiivisesti Ähtäriin tulostaa, ...

3. Tiina on niin nuori 4.Ei tää lama päähän käy 5.Ei mulla elämää varten oo kaavaa ... Tiina on niin nuori Tiina on niin nuori Tiina on niin nuori OU-OU-OO x2 ...

4. Tiina on puolestaan opettanut äidilleen, että ihan kaikkea ei tarvitse säästää. - Tiina on parempi heittämään ruokaa roskiin, mitä minun on vaikea tehdä, ...

5. Radiomafiassa, Radio Suomessa sekä TV- ja teatterikomedian parissa Tiina on kirjoittanut MTV3-kanavalle sarjan Pelle Positiivi ja Sinisilmä. ...

6. Tiina on kuitenkin tyytyväinen elämäänsä ja unelmoi itse nukkensa Skotin kanssa omasta ... Tiina on myös traagisempi mitä muut näkemäni IAT-elokuvat. ...

7. Tiina on valmentanut sisarensa apuna kolmetoistavuotiaasta asti. ... Tiina on käynyt Naantalin Voimistelijoiden kustantamilla valmentajakursseilla. ...

8. Mun nimi oli ennen Tiina on monisyinen ja -vivahteinen tarina Tiinan ... Tiina on erinomaisen suositeltava, hieman pidemmän harrastelijaelokuvan kermaa. ...

9. Tiina on onnistunut hyödyntämään internetistä saatavan informaation monipuolisesti. ... Antti A, Terhi ja Minna ovat sellaisia, joihin Tiina on ollut eniten ...

10. Vuosi 2003: Tiina on työharjoittelussa 5 kk. Kesä 2004: Tiina on taas kesätöissä, ... Tiina on siis opintojen aikana kerännyt työssäoloehdon täyteen ja ...

Tässähän oppi taas uusia asioita itsestään. =)

Muuten päivä olikin taas sellainen "tasainen". Meinasin vain purra muutamalta asiakkaalta pään pois, kun on pakko mennä aina ropeltamaan niitä vielä purkamista ja hinnoittelua odottelevia kirjakasoja, vaikka kuinka selittää ja sanoo, etteivät ne vielä ole myynnissä. "Minä vaan vähän vilkaisen... " JOOJOO!!!!

Oli vihdoinkin aikaa katsella läpi nuo lehteen päätyneet, kauan salattuina olleet talvi- ja jatkosodan valokuvat. Odotin tavallaan jotain enemmän, jotain järkyttävämpää. Mustavalkokuvat ovat tietenkin tässä värikylläisessä veriroiskeiden maailmassa armeliaita. Eikä minua oikeastaan järkytä se, että myös naisia ja lapsia kuoli sodassa kotirintamalla. Kuvat ruumiistakin ovat tavallaan rauhallisia: tyyniä ilmeitä, vaikkakin asennot ovat vääntyneitä. Minä kuitenkin elän maailmassa, jossa sotaa näytetään suorana telkkarista 24/7 ja voin milloin tahansa katsoa telkkarista kuinka ihminen paloitellaan moottorisahalla. Ehkä järkyttävintä noissa kuvissa ei olekaan itse visuaalinen kokemus, vaan se, että noita kuvia ei ole otettu "tuolla jossain kaukana". Kuvateksteistä tunnistin paikkoja, joista isovanhempani ovat kotoisin ja tiedän molempien ukkieni kulkeneen Raatteen tietä. Henkilökohtainenside on se mikä ratkaisee.

Totaalinen väsymyspäivä. Appivanhemmat kylässä. Joululahjojen vaihtoa. Autonromun ihailua. Ja minä halusin karkuun tai nukkumaan. Tällä hetkellä arjen pyörittäminenkin on taas todella raskasta. Tänään tullessani salilta kotiin ja tajutessani, että puolet asunnosta täytyy siistiä ja leipoa vielä jotain "pikkusuolaista" iltakahville, katselin kaihoisasti suosikki itkunurkkaani. Se on paikka, jonne käperryn kun seinät todella kaatuvat. Tänään siihen ei vain ollut aikaa.

"Mitenkäs gradusi jaksaa?"
"Eipä se juurikaan ole edennyt...."
"Oletkos laiskotellut vai juhlinut liikaa?"
- Aivan... niinhän se menee. Enhän mä muuta tee kuin makaa sohvalla, ryyppää ja rällästä.

Elämme outoja aikoja. Mikään ei ole muuttunut, enkä jaksa märistä aina samoista ongelmista. Olen siis ollut kirjoittamatta. Kaipaan kuitenkin tätä mahdollisuutta selvitellä asioita, purkaa ajatuksia tekstiksi. Hetkellisesti kaikki on ollut hiukan paremmin. Pieni avautuminen auttoi asioita. En vain jaksa uskoa pysyviin parannuksiin. Enhän osaa itsekään muuttua.

Selvisin tänään hengissä sekä lääkäristä että labrasta. Ihan hyvässä kunnossa kuulemma olen ja verikoekin irtosi kerrankin helposti. (Mitä!?! Mullako muka verisuonet pinnassa!?!) Hiukan heikko happi oli aamulenkin, mitättömän aamupalan ja muutaman verikokeen jälkeen, mutta jaksoin kuitenkin vielä salillekin.

Iltamassa käytiin ostamassa pulkka. Kummipojalle joululahjaksi. Vähän ihmiset katsoivat kieroon, oltiin ilmeisesti hiukan ylitoiveikkaan oloisia sen pulkan kanssa. Eihän Turkuun saada lunta vielä pitkiin aikoihin niin paljoa, että pulkkamäkeen pääsisi. Tänä talvena voisi muuten oikeesti mennä pitkästä aikaa laskemaan mäkeä. Olis hiukan helmeä.... Ja sitten kuumaa kaakaota, sopivilla terästyksillä. =)Kuka lähtee mukaan?

Ahdistaa niin maan penteleesti. Vetäisin lärvit miehen synttäribileissä, mutta huomenna on työpäivä eli ei voi. Velvollisuudentunto estää.

Riitelyä ja kiukkuisia sanoja. Otin taas itseeni, koska lähtökohtaisesti vian täytyy olla minussa. Ei ole muuta vaihtoehtoa. Olen itsekäs ja määräilevä. En anna toiselle tilaa, enkä aikaa tehdä asioita omalla tavallaan.

Väsyttää vain niin suunnattomasti.

En tiedä jaksanko elää näin, mutta en myöskään ole varma siitä jaksanko yksin. Tämän suhteen loppuminen tekisi minusta luultavasti lopullisesti niin kovan ja kylmän, että minua olisi mahdotonta lähestyä.

Elämässä ainoa varma asia on se, että loppujen lopuksi jokaisen on pärjättävä yksin tai sitten kuoltava.

Syysflunssa on vihdoinkin täällä. Kurkkuun koskee ja olo on kuumeisen vetelä. Ihmettelinkin aamulla salilla,kuin muutama minuutti crossarilla sai hien valumaan valtoimenaan. Pahalta ei tuntunut, eikä syke edes noussut kovin korkealle, mutta jotain outoa siinä oli. Huomisen lepäilen tai oikeastaan menen töihin. =)

Töitäkin tuli lisää. Ja toisestakin työpaikasta soiteltiin ja kyseltiin töihin.

Pakattiin ensimmäiset joululahjat. Hirveä homma. Miehen sukulaisten lahjat on nyt onneksi hallinnassa ja lähtevät itseasiassa matkaan jo ensiviikolla. Joulu tulee kovaa vauhtia. Töissä asiakkaat hamstraavat joulukortteja ja joulukoristeet ja muu krääsä on jo vallannut ostoskeskuksen. Tuntuu hassulta. Joka vuosi joulu tulee aikaisemmin....

Pikkuantijoulutkin lähestyvät. Ensin täytyy vain selvitä miehen synttäreistä perjantaina ja ennenkaikkea lauantain työvuorosta synttäreiden jälkeen.

Muuten elämä onkin tätä samaa vanhaa. Ei mitään ihmeellistä uutta auringon alla.

Sex on the Beach

Oltiin laivalla. Kaikki mikä tapahtuu viikkarilla, jää viikkarille. Aivan varmaan juu.

Taas on vaihteeksi paluu arkeen edessä. Rahat on loppu ja vituttaa. Mutta näinhän se menee.

Kuinkahan eksyksissä sitä aina täytyy olla. Jossain oli joskus valo, jota yritin seurata. Nyt sekin on kadonnut. Mennyt rikki.

Siivouslöytöjä:

Valokuvia kesältä 2000.
-Silloin olin onnellinen. Yhä edelleen tuo hymy kääntää sielun ympäri.

Inter-rail päiväkirja kesältä 1995.
-Oltiin me silloin nuoria.

Tekstiviesti-päiväkirja syksyltä 1997.
- On hyvä olla edes jotain dokumentteja ajasta, josta ei muista mitään. Missähän kaikki nuo ihmiset ovat?

Ihan H******n hieno päivä. Tahmea aamu, joka paikkaan koski ja pää oli ihan jumissa. Treenatessa mikään ei toiminu. Ihan turha reissu sinänsä. Kotona en osannu tehdä mitään muuta kuin syödä ja jutella mesessä.

Mies oli sitten päivän mittaan löytänyt asunnon, jota haluaisi mennä katsomaan. Yritin sanoa, että edetäänköhän tässä vähän liian nopeasti ja riitahan siitä tuli. Ja nyt on sitten hiljaista.

Täytyy ensi kuuksi varmaan satsata vähän kalliimpaan salikorttiin, että voi viettää kaikki illat salilla, jos ei ole töitä. En jaksa olla kotona. Toivottavasti sitten pystyn käyttämään päivän opiskeluihin. Päivällä kun mulla on pääsy koneelle ja työhuoneeseen.

Juttelin eilen entisen työkaverin kanssa tästä tilanteesta. Ihana ihminen, joka ymmärtää kuinka vaikeaa on elää puun ja kuoren välissä. Yritti lohduttaa, että kyllä asiat järjestyvät. Hankalaahan tässä tilanteessa on se, että kun en oikeastaan voi sanoa miehelle suoraan miltä tuntuu. Täytyy tasapainoilla kokoajan. Laskin ja käänsin ja väänsin tänään numeroita, mutta totuutta ei voi muuttaa. Puran ahdistusta tällä hetkellä liikunnan lisäksi siivoamiseen. Keskittymiskyky on niin huono, ettei mistään tärkeämmästä tekemisestä tule mitään. Huomenna yritän taas uudelleen.

Stressaa. Kaikki.

Tahdon pois. Jonnekin muualle. Ulos tästä elämästä. Ulos näistä kulisseista ja valheista.

Harvoin ihmiselle kuitenkaan tulee eteen uuden alun mahdollisuutta.

Uskomatonta ala- ja ylämäkeä. Tunteet tuntuvat menevän nollasta sataan viidessä sekunnissa. Rankan liikunnan jälkeinen mieletön hyvän olon ja onnellisuuden tunne vaihtuu nopeasti ahdistukseen ja itkuun. Yhtä nopeasti toimeliaisuuden lähes maaninen puuska vaihtuu tahdottomaan telkkarin tuijotukseen sohvalla.

Olen järjestellyt asioita. Tehnyt kotona kaikkia rästiin jääneitä hommia ja aloitellut suursiivousta. Tapa tämäkin välttää omia ajatuksiaan.

Koko elämäni mä olen pelännyt elää, koska olen pelännyt, etten koskaan pääsisi elämään. Hassua. Olen kieltänyt itseltäni asioita, että sitten joskus voisin tehdä jotain. Pitäisiköhän jossain vaiheessa lopettaa pelkääminen ja hankkia se elämä? Mutta eihän ihminen peloistaan pääse. Tunnevammainen minä. Liian vastuuntoinen, liian harkitseva, liian pessimisti. Aina olen rukoillut ihmettä joka muuttaisi kaiken. Olisi varmaan aika ymmärtää ettei sellaista ihmettä olekaan, joka muuttaisi minut toisenlaiseksi, toiseksi ihmiseksi, erilaiseksi.