Ote elämästä.
Vaikeasti saavutettu.
Hetkessä sen voi menettää.

Omasta ruumiista löytyy aina se suurin vihollinen.

En olisi tarvinnut tätä tähän hetkeen. Edessä elämäni pisin ja kurjin Joulu odottaen.

Elämä olikin jo ihan liian helppoa ja kunnossa. Tuli taas tarve vetää matto jalkojen alta. En edes usko Jumalaan, mutta jos sellainen kuitenkin on olemassa, niin Hauskaa Joulua vaan sinnekin.

Onpas tuosta viime postauksesta taas aikaa. On vain ollut niin hektisiä päiviä ettei ole kerennyt tietokoneen ääreen istumaan, vaikka niitä nykyään löytyykin jo kaksin kappalein. Ja kuulemma vuoden alkupuolella meille muuttaa pikku Wii.

Töitä on tullut taas tehtyä ja työt yhdessä jatkuvan pimeyden kanssa ovat lisänneet suklaan kulutuksen huippuunsa, joten olen sitten yrittänyt salilla ja lenkkipolullakin ahkeroida, ettei Tammikuusta tulisi tarpeettoman askeettinen. Joulumieli on edelleen kadoksissa, vaikka nyt Turussakin on sentään lunta. Ainakin vielä huomisen päivän. Mustalla joululla edelleen pelotellaan. Voisihan sekin olla hauska kokemus.

Postissa tipahti tänään kauan odotettu hääkutsu. Tai siis odotettu ja odotettu. Nyt vain jälleen kerran mietitään mitä sinne pistetään päälle ja miten päästään koko juhlapaikalle. Posti toi myös ensimmäisen joulukortit. Ja laskuja. Kuten aina. Niitä ei varmaan pääse koskaan pakoon. Nyt vain ei taas jaksaisi miettiä.

Katselin tänään varsinaista jouluidylliä bussin ikkunasta. Puutaloalueella vanhan puutalon ikkunasta loisti pehmeä valo heijastuen puista ja lumesta. Ikkunan punaruudullisten verhojen välistä näkyi kaksi pientä lasta ,tyttö ja poika, keittiön pöydän ääressä leipomassa ilmeisesti pipareita. Melkein saattoi kuulla lasten naurun ja haistaa pipareiden tuoksun. Idylli, jollekulle.

Olotila on tällähetkellä hiukan sekava. Huomenna on onneksi vapaapäivä, joten työasioista ei tarvitse huolehtia. Olin tänään kuitenkin saanut puhelinsoiton, joka aiheuttaa unettoman yön. Muutenkin on tunne ettei kaikki ole kohdallaan. Toisaalta, milloinkas olisi.

Loputtomalta tuntuva väsymys purkautui taas itkuna. Viime päivät ovat taas tuoneet pettymyksen toisensa jälkeen, niin parisuhteessa kuin muutenkin. Toisen "huono muisti", ajattelemattomuus ja vankkumaton luottamus siihen, että minä hoidan ja tiedän ja muistan kaiken, on jälleen kerran päässyt yllättämään. Eikä nyt ole aikaa itkulle. Nyt täytyy olla edustuskelpoinen, kun edessä on hauska ilta teatterissa.

Joulumieli on edelleen kadoksissa. Yleensä rakastan lahjojen paketointia. Tulee hyvä mieli, kun ajattelen kuinka lahjan saajat yllättyvät. Yleensä valitsen rauhallisen hetken, sytytän kynttilöitä ja katselen ikkunasta lumista talvimaisemaa, samalla kun käärin lahjoja pakettiin. Tänä vuonna oli vain kattovalot, kiire, Synkkien laulujen maa ja ikkunaan ropiseva sade. Lahjatkaan eivät olleet mieleisiäni, jotenkin persoonattomia. Ne eivät tänä vuonna tule sydämestä, vaan tavan vuoksi.

Joulustressi vaivaa ihmisiä töissä ja myös kotona. Kaikilla on kiire. Yritän sanoa, että kyllä tässä keretään, älkää hosuko. En tosin tarkoita sillä sitä, että teen kaiken itse. Mutta käyhän se niinkin. Pää on tuntuu pahvilta ja tavarat eivät enää pysy käsissä. Kysyisipä joku joskus, että kuinka voin auttaa. Haluatko että teen tuon puolestasi. Jospa minä hoitaisin tämän tällä kertaa. In my dreams.

Bileet. Oli ja meni. Porukka oli kännissä ja kaikki onnistuivat tekemään jotain todella tyhmää, oletettavasti. Mikäli joku jotain muistaisi. Parhaat hetket vietin yksin saunan jälkeen parvekkeella peittoon kietoutuneena ja tähtiä katsellen. Tuli ajateltua asioita pitkästä aikaa oikein kunnolla.

Eilen oli sitten taas vuosisadan krapula. Päänsärky oli jotain uskomatonta. Krapulapäivän kunniaksi mietiskelin asioita hiukan lisää ja taisin tehdä muutaman päätöksenkin. Otan hiukan etäisyyttä, yritän rajoittaa tätä ryyppäämistä, saan taas otteen terveemmästä elämästä ja ennenkaikkea lakkaan tietentahtoen hajoittamasta päätäni turhilla asioilla. Yritän rakastaa itseäni hiukan enemmän ja otan itseäni niskasta kiinni myös valmistumisen suhteen. Siinäpä ne, enää ei tarvitse miettiä uuden vuoden lupauksia. =)

Joskus elämässä tulee vastaan tilanteita, joissa ratkaisun tekeminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Tosiasiassa ratkaisu ei ole niinkään vaikea, vaan kivulias. Kivuliaan siitä tekee juuri se, että tietää oikean ratkaisun jo, ja tietää, että sen ratkaisun toteuttaminen sattuu. Elämässä on siis kyse vain kivunhallinnasta, ratkaisut itsessään ovat usein selviöitä. Elämä on karuselli, joka tuottaa kipua. Kivusta ei koskaan pääse eroon, sen kanssa on vain opittava elämään.

Aivan, Greyn anatomia. Uusi näkökulma vanhaan asiaan.

Muuten elämä jatkuu vanhalla mallillaan. Päivässä on tunteja liian vähän ja vaa'assa aivan liian isoja numeroita. Mitään ei jaksa ja mikään ei oikeastaan kiinnosta. Jatkuva väsymys saa etsimään energiaa ja mistäs sitä niin helposti löytäisi, kuin sukupolvemme uusimmasta kirosanasta; hiilihydraateista.

Onneksi meillä on Synkkien laulujen maa. Kuka lähtee ajelulle?

Sebastian. WORD!!!!

Hysteerisestä naurusta hysteeriseen itkuun. En tiedä mitä mistäkin asiasta taas pitäisi ajatella. Pää parkani.

Taas olisi niin paljon asioita sanottavana pyörimässä päässä, mutta ehkä tämä on hiukan väärä paikka ja aika.

Edit: Että sellainen päivä.

Paskat bileet, rumia naisia.

Outo päivä. Aika vähän on ollut mitään kirjoitettavaa viime aikoina. En jaksaisi taaskaan jauhaa samoja asioita uudelleen ja uudelleen. Eivät ongelmat edelleenkään minnekään ole kadonneet. Tänään sain taas kuulla kuinka hankala olen. Itsekäs, enkä ota toista huomioon. Kaikki tämä siksi, koska olen pitänyt mieheni erossa ystävistäni. En ole kutsunut miestä mukaan juhliimme, koska häntä ei ole kutsuttu. Hän on niin erilainen kuin ystäväni. Niissä ainoissa juhlissa, joissa hän oli mukana, hän joi itsensä tolkuttomaan känniin, koska kukaan ei ollut kiinnostunut hänestä ja minäkin vain vietin aikaa ystävieni kanssa, enkä pitänyt hänelle seuraa.

Inhoan konflikteja ja siksi niitä yritän aina viimeiseen asti välttää. Hillitsen itseäni ja sovittelen. Tai ainakin kuvittelen niin tekeväni. Siksi vältän myös itse menemästä mukaan miehen ystävien juhliin, jos tiedän paikalla olevan henkilöitä, jotka tekevät oloni epämukavaksi. Ja totuushan on, että vasta viime kuukausina olen ollut seurapiirikelpoinen osalle mieheni ystävistä.

Hetkellisesti luulin jossain vaiheessa, että itsetuntoni olisi kohentumassa. Kovaa ulkokuorta ei pitäisi sekoittaa itsetuntoon. Olen taas kuitenkin alkanut ajatella, että kaikki paska mitä viime aikoinakin on tapahtunut, on minun syytäni. Vian täytyy olla minussa. Ja kun se pieni ääni korvan juuressa tarpeeksi kauan huutaa "kusipää", niin siihen alkaa uskomaan.

Itsetunnon laskun huomaa pienistä asioista. Sosiaalisissa tilanteissa, minullakin lähinnä töissä, on vaikea katsoa ihmisiä silmiin. En halua nähdä heidän silmistään mitä he minusta ajattelevat. Kun kävelen kadulla, tuntuu siltä, että ihmiset tuijottavat, eivätkä suinkaan hyvällä tavalla. Pienet viattomat huomautukset kääntyvät päässäni jatkuvaksi kritiikiksi. "Kusipää,Kusipää,Kusipää. Mikähän tuokin luulee olevansa, Kuinka se kehtaa...." Vainoharhaa.

Keskustelimme tänään miehen kanssa myös rahasta. Tai oikeastaan matkustamisesta ja siitä kuinka emme koskaan mene minnekään, kun minulla ei ole rahaa. Myönnyin siihen, että hän voisi maksaa matkamme, koska minulla ei sellaisia rahoja ole lähitulevaisuudessa, mutta että en haluaisi kuitenkaan matkustaa ennen kuin minulla olisi edes käyttörahat itselläni. Jotain omaa sentään. Keskustelun loppuun mieheni heitti :" Luuletsä että tää tilanne tulee joskus muuttumaan?" Tarkoittaen sitä, että hänen palkkansa tulee aina olemaan isompi kuin minun. Tottahan se onkin, enkä siitä loukkaantunutkaan, vaan siitä millaisia odotuksia hänellä on. Että siivestän hänen kyljessään loppuelämäni. Tottakai minäkin haluan ja toivon mukaan myös saan jopa koulutustani vastaavan työn ja vaikka palkkani olisi vaikka kuinka paljon pienempi kun hänen, olisivat tuloni kuitenkin varmat. Hän on ilmeisesti sitä mieltä, että en koskaan saa "kunnon" töitä, tai jos saankin niin käytän rahani kuitenkin johonkin tyhmään. Tai jotain...

Sellaista meillä.

Viikonloppu töissä ja levottomuus kasvaa. Ottaa päähän ja vituttaa. Onneksi väsymys alkaa helpottaa. Helpottaa vähän jokapäiväistä elämää, kun ei tarvitse tarpoa suossa koko aikaa.

Väsymys tuntuu tällä hetkellä loputtomalta. Tekisi mieli vain käpertyä peiton alle lämpimään nukkumaan. Väsymys tekee päästä raskaan, ajatus ei oikein kulje. Jatkuva pieni flunssa kiertelee ympärillä ja tekee olon vielä kurjemmaksi. Elimistö yrittää karkottaa väsymystä jatkuvalla syömisellä. Mitä enemmän sokeria sitä parempi. Ja kofeiinia rytmihäiriöihin asti.

No mut hei... Tätähän voi käyttää myös elämää suurempien kysymysten ratkomiseen.

"Elämä on"

1. Elämä On Parasta Huumetta ry.

2. Elämä on larffii!

3. Elämä on matka. Katso mihin se johtaa.

4. Ilmari Tulppo, lottoanalyytikko Elämä on rokk, höhö.

5. Elämä on paras keksintö. Se on jokaisen ulottuvilla, mutta ei kenenkään ... Ihmisen elämä on hänen luonteensa. Ihmissuhteet ovat kuin ruumiinosa: pienikin ...

6. Elämä on iloinen asia. Miksi elämä on iloinen asia? Suurin suomalaisista blogeista käsittelee masennusta ja epäonnea rakkaudessa, seksielämässä, työssä tai kaikissa ...

7. “Elämä on”, toteaa Finnetin tiedottaja Vesa Kuningas. Työntekijäpuoli on asiasta kuitenkin painokkaasti eri mieltä. ... =))))

8. "Kokonainen elämä on ihmisen pyhin oikeus". Rolf Lagerborgin seksuaaliradikalismi ja ylempien yhteiskuntaryhmien keskinäiset esiaviolliset suhteet ...

9. Elämä on elämää.

10. Elämä on...tekemisen iloa!

Niin siis mullahan ei ole tällä hetkellä tylsää. Kas, CSI alkaa telkkarista. =))

Tää oli pakko tehdä.

Googleta hakusanoilla: "(Nimesi) on" (esim. "Matti on") ja kopioi viestiin 10 ensimmäistä tulosta.Näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt.
Muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään.

1. Tiina on kuvattu hyveelliseksi, ehkä liiankin täydelliseksi; hän ei koskaan valehtele, ... Kuitenkin Tiina on ollut samastumiskohteena monille tytöille ...

2. Määrätietoisena naisena Tiina on saanut pitää kauppansa valikoimat ... Tiina on toiminut Ähtärin Yrittäjänaisissa aktiivisesti Ähtäriin tulostaa, ...

3. Tiina on niin nuori 4.Ei tää lama päähän käy 5.Ei mulla elämää varten oo kaavaa ... Tiina on niin nuori Tiina on niin nuori Tiina on niin nuori OU-OU-OO x2 ...

4. Tiina on puolestaan opettanut äidilleen, että ihan kaikkea ei tarvitse säästää. - Tiina on parempi heittämään ruokaa roskiin, mitä minun on vaikea tehdä, ...

5. Radiomafiassa, Radio Suomessa sekä TV- ja teatterikomedian parissa Tiina on kirjoittanut MTV3-kanavalle sarjan Pelle Positiivi ja Sinisilmä. ...

6. Tiina on kuitenkin tyytyväinen elämäänsä ja unelmoi itse nukkensa Skotin kanssa omasta ... Tiina on myös traagisempi mitä muut näkemäni IAT-elokuvat. ...

7. Tiina on valmentanut sisarensa apuna kolmetoistavuotiaasta asti. ... Tiina on käynyt Naantalin Voimistelijoiden kustantamilla valmentajakursseilla. ...

8. Mun nimi oli ennen Tiina on monisyinen ja -vivahteinen tarina Tiinan ... Tiina on erinomaisen suositeltava, hieman pidemmän harrastelijaelokuvan kermaa. ...

9. Tiina on onnistunut hyödyntämään internetistä saatavan informaation monipuolisesti. ... Antti A, Terhi ja Minna ovat sellaisia, joihin Tiina on ollut eniten ...

10. Vuosi 2003: Tiina on työharjoittelussa 5 kk. Kesä 2004: Tiina on taas kesätöissä, ... Tiina on siis opintojen aikana kerännyt työssäoloehdon täyteen ja ...

Tässähän oppi taas uusia asioita itsestään. =)

Muuten päivä olikin taas sellainen "tasainen". Meinasin vain purra muutamalta asiakkaalta pään pois, kun on pakko mennä aina ropeltamaan niitä vielä purkamista ja hinnoittelua odottelevia kirjakasoja, vaikka kuinka selittää ja sanoo, etteivät ne vielä ole myynnissä. "Minä vaan vähän vilkaisen... " JOOJOO!!!!

Oli vihdoinkin aikaa katsella läpi nuo lehteen päätyneet, kauan salattuina olleet talvi- ja jatkosodan valokuvat. Odotin tavallaan jotain enemmän, jotain järkyttävämpää. Mustavalkokuvat ovat tietenkin tässä värikylläisessä veriroiskeiden maailmassa armeliaita. Eikä minua oikeastaan järkytä se, että myös naisia ja lapsia kuoli sodassa kotirintamalla. Kuvat ruumiistakin ovat tavallaan rauhallisia: tyyniä ilmeitä, vaikkakin asennot ovat vääntyneitä. Minä kuitenkin elän maailmassa, jossa sotaa näytetään suorana telkkarista 24/7 ja voin milloin tahansa katsoa telkkarista kuinka ihminen paloitellaan moottorisahalla. Ehkä järkyttävintä noissa kuvissa ei olekaan itse visuaalinen kokemus, vaan se, että noita kuvia ei ole otettu "tuolla jossain kaukana". Kuvateksteistä tunnistin paikkoja, joista isovanhempani ovat kotoisin ja tiedän molempien ukkieni kulkeneen Raatteen tietä. Henkilökohtainenside on se mikä ratkaisee.

Totaalinen väsymyspäivä. Appivanhemmat kylässä. Joululahjojen vaihtoa. Autonromun ihailua. Ja minä halusin karkuun tai nukkumaan. Tällä hetkellä arjen pyörittäminenkin on taas todella raskasta. Tänään tullessani salilta kotiin ja tajutessani, että puolet asunnosta täytyy siistiä ja leipoa vielä jotain "pikkusuolaista" iltakahville, katselin kaihoisasti suosikki itkunurkkaani. Se on paikka, jonne käperryn kun seinät todella kaatuvat. Tänään siihen ei vain ollut aikaa.

"Mitenkäs gradusi jaksaa?"
"Eipä se juurikaan ole edennyt...."
"Oletkos laiskotellut vai juhlinut liikaa?"
- Aivan... niinhän se menee. Enhän mä muuta tee kuin makaa sohvalla, ryyppää ja rällästä.

Elämme outoja aikoja. Mikään ei ole muuttunut, enkä jaksa märistä aina samoista ongelmista. Olen siis ollut kirjoittamatta. Kaipaan kuitenkin tätä mahdollisuutta selvitellä asioita, purkaa ajatuksia tekstiksi. Hetkellisesti kaikki on ollut hiukan paremmin. Pieni avautuminen auttoi asioita. En vain jaksa uskoa pysyviin parannuksiin. Enhän osaa itsekään muuttua.

Selvisin tänään hengissä sekä lääkäristä että labrasta. Ihan hyvässä kunnossa kuulemma olen ja verikoekin irtosi kerrankin helposti. (Mitä!?! Mullako muka verisuonet pinnassa!?!) Hiukan heikko happi oli aamulenkin, mitättömän aamupalan ja muutaman verikokeen jälkeen, mutta jaksoin kuitenkin vielä salillekin.

Iltamassa käytiin ostamassa pulkka. Kummipojalle joululahjaksi. Vähän ihmiset katsoivat kieroon, oltiin ilmeisesti hiukan ylitoiveikkaan oloisia sen pulkan kanssa. Eihän Turkuun saada lunta vielä pitkiin aikoihin niin paljoa, että pulkkamäkeen pääsisi. Tänä talvena voisi muuten oikeesti mennä pitkästä aikaa laskemaan mäkeä. Olis hiukan helmeä.... Ja sitten kuumaa kaakaota, sopivilla terästyksillä. =)Kuka lähtee mukaan?

Ahdistaa niin maan penteleesti. Vetäisin lärvit miehen synttäribileissä, mutta huomenna on työpäivä eli ei voi. Velvollisuudentunto estää.

Riitelyä ja kiukkuisia sanoja. Otin taas itseeni, koska lähtökohtaisesti vian täytyy olla minussa. Ei ole muuta vaihtoehtoa. Olen itsekäs ja määräilevä. En anna toiselle tilaa, enkä aikaa tehdä asioita omalla tavallaan.

Väsyttää vain niin suunnattomasti.

En tiedä jaksanko elää näin, mutta en myöskään ole varma siitä jaksanko yksin. Tämän suhteen loppuminen tekisi minusta luultavasti lopullisesti niin kovan ja kylmän, että minua olisi mahdotonta lähestyä.

Elämässä ainoa varma asia on se, että loppujen lopuksi jokaisen on pärjättävä yksin tai sitten kuoltava.

Syysflunssa on vihdoinkin täällä. Kurkkuun koskee ja olo on kuumeisen vetelä. Ihmettelinkin aamulla salilla,kuin muutama minuutti crossarilla sai hien valumaan valtoimenaan. Pahalta ei tuntunut, eikä syke edes noussut kovin korkealle, mutta jotain outoa siinä oli. Huomisen lepäilen tai oikeastaan menen töihin. =)

Töitäkin tuli lisää. Ja toisestakin työpaikasta soiteltiin ja kyseltiin töihin.

Pakattiin ensimmäiset joululahjat. Hirveä homma. Miehen sukulaisten lahjat on nyt onneksi hallinnassa ja lähtevät itseasiassa matkaan jo ensiviikolla. Joulu tulee kovaa vauhtia. Töissä asiakkaat hamstraavat joulukortteja ja joulukoristeet ja muu krääsä on jo vallannut ostoskeskuksen. Tuntuu hassulta. Joka vuosi joulu tulee aikaisemmin....

Pikkuantijoulutkin lähestyvät. Ensin täytyy vain selvitä miehen synttäreistä perjantaina ja ennenkaikkea lauantain työvuorosta synttäreiden jälkeen.

Muuten elämä onkin tätä samaa vanhaa. Ei mitään ihmeellistä uutta auringon alla.

Sex on the Beach

Oltiin laivalla. Kaikki mikä tapahtuu viikkarilla, jää viikkarille. Aivan varmaan juu.

Taas on vaihteeksi paluu arkeen edessä. Rahat on loppu ja vituttaa. Mutta näinhän se menee.

Kuinkahan eksyksissä sitä aina täytyy olla. Jossain oli joskus valo, jota yritin seurata. Nyt sekin on kadonnut. Mennyt rikki.

Siivouslöytöjä:

Valokuvia kesältä 2000.
-Silloin olin onnellinen. Yhä edelleen tuo hymy kääntää sielun ympäri.

Inter-rail päiväkirja kesältä 1995.
-Oltiin me silloin nuoria.

Tekstiviesti-päiväkirja syksyltä 1997.
- On hyvä olla edes jotain dokumentteja ajasta, josta ei muista mitään. Missähän kaikki nuo ihmiset ovat?

Ihan H******n hieno päivä. Tahmea aamu, joka paikkaan koski ja pää oli ihan jumissa. Treenatessa mikään ei toiminu. Ihan turha reissu sinänsä. Kotona en osannu tehdä mitään muuta kuin syödä ja jutella mesessä.

Mies oli sitten päivän mittaan löytänyt asunnon, jota haluaisi mennä katsomaan. Yritin sanoa, että edetäänköhän tässä vähän liian nopeasti ja riitahan siitä tuli. Ja nyt on sitten hiljaista.

Täytyy ensi kuuksi varmaan satsata vähän kalliimpaan salikorttiin, että voi viettää kaikki illat salilla, jos ei ole töitä. En jaksa olla kotona. Toivottavasti sitten pystyn käyttämään päivän opiskeluihin. Päivällä kun mulla on pääsy koneelle ja työhuoneeseen.

Juttelin eilen entisen työkaverin kanssa tästä tilanteesta. Ihana ihminen, joka ymmärtää kuinka vaikeaa on elää puun ja kuoren välissä. Yritti lohduttaa, että kyllä asiat järjestyvät. Hankalaahan tässä tilanteessa on se, että kun en oikeastaan voi sanoa miehelle suoraan miltä tuntuu. Täytyy tasapainoilla kokoajan. Laskin ja käänsin ja väänsin tänään numeroita, mutta totuutta ei voi muuttaa. Puran ahdistusta tällä hetkellä liikunnan lisäksi siivoamiseen. Keskittymiskyky on niin huono, ettei mistään tärkeämmästä tekemisestä tule mitään. Huomenna yritän taas uudelleen.

Stressaa. Kaikki.

Tahdon pois. Jonnekin muualle. Ulos tästä elämästä. Ulos näistä kulisseista ja valheista.

Harvoin ihmiselle kuitenkaan tulee eteen uuden alun mahdollisuutta.

Uskomatonta ala- ja ylämäkeä. Tunteet tuntuvat menevän nollasta sataan viidessä sekunnissa. Rankan liikunnan jälkeinen mieletön hyvän olon ja onnellisuuden tunne vaihtuu nopeasti ahdistukseen ja itkuun. Yhtä nopeasti toimeliaisuuden lähes maaninen puuska vaihtuu tahdottomaan telkkarin tuijotukseen sohvalla.

Olen järjestellyt asioita. Tehnyt kotona kaikkia rästiin jääneitä hommia ja aloitellut suursiivousta. Tapa tämäkin välttää omia ajatuksiaan.

Koko elämäni mä olen pelännyt elää, koska olen pelännyt, etten koskaan pääsisi elämään. Hassua. Olen kieltänyt itseltäni asioita, että sitten joskus voisin tehdä jotain. Pitäisiköhän jossain vaiheessa lopettaa pelkääminen ja hankkia se elämä? Mutta eihän ihminen peloistaan pääse. Tunnevammainen minä. Liian vastuuntoinen, liian harkitseva, liian pessimisti. Aina olen rukoillut ihmettä joka muuttaisi kaiken. Olisi varmaan aika ymmärtää ettei sellaista ihmettä olekaan, joka muuttaisi minut toisenlaiseksi, toiseksi ihmiseksi, erilaiseksi.

Olipas reissu. Oli kyllä niin järjettömän kivaa. Oikeesti. Pitkästä aikaa. En muista millon viimeks olen nauranut oikeesti ja aidosti niin paljon kuin Lauantai aamuna Hesan rautatieasemalla. Hauskaa ja ilman niitä lärvejäkin. ;)

Kerrankin voi sanoa vain kiitos, ilman sitä anteeksi osiota. =)
(- Siis mähän en tehny mitään tyhmää, Enhän?)

Lauantai menikin sitten mukavasti horteessa, kun en sitten nukkunut varmaan yhtään edes niinä aamun tunteina kun siihen olisi ollut mahdollisuus. Kamala ahdistuskohtaus. Pulssi varmaan jotain 200. En oikeestaan edes tiedä miksi. Niitä vaan tulee ja menee. Tuojotin kattoa ja Lana kävi välillä nuolemassa mun kättä. Söpöläinen.

Päivällä olinkin sitten appivanhempien luona kohtelias vieras ja vedin kahden ja puolen tunnin päiväunet. Ihmeen hyvin jaksoin sit viel illan saunoa ja juoda muutaman siiderin miehen siskon tykönä, eikä hermot menny edes parisuhde/häät/lapset/oma asunto -akselilla käytyihin keskusteluihin. Yöllä sitten tuli muutama kännipuhelu, joista toista olisin kyllä voinut jatkaa pidempäänkin. Wink!!! Mulle voi soittaa muutenkin kuin kännissä, OIKEESTI!!!

Tänään sit taas miehen siskon luota appivanhempien luo syömään ja pelattiin siinä sitten muutama erä pictionarya. Kauhee huuto ja mekastus. Kivaa oli taas, kun ei menny liian vakavaksi. Ja siis, mähän en osaa piirtää.

Mutta oli kyllä kiva päästä kotiinkin. En varmaan taaskaan sanonut mitään koko junamatkan aikana. En jaksanut, eikä ollut kamalasti asiaa. Jos olisin suuni avannut niin siitä olisi vain tullut tarpeeton riita. Kotona painuin heti lenkille, ja vasta lenkiltä tultua vedin pultit tekemättömistä kotitöistä. Tai siis kunhan nyt huomautin. En jaksanut jatkaa. Vähän silleen luovuttaja fiilis ton asian suhteen jo.

Pakattu!!! *tuuletuksia ja ablodeja*
Kuin nainen oikeesti tarttee viikonlopuksi näin paljon kamaa?
Ja minnehän mä aion tunkea ne kaikki kirjat? *huokaus* Kuormajuhta.

Päättäjäiset oli ja meni. Tunnelma oli outo. Keskityin lähinnä lähimpien ystävien kanssa päivittämään kaikki idioottimaisuudet mitä ollaan saatu viime kuukauden aikana aikaan. Ja niitähän riittää.. Pitäiskö sitä kasvaa aikuiseksi? Pyh.

Olis kyllä vähän houkutellu vetää lärvit, mut en sit viitsinyt...

Täytyis kirjoittaa tännekin taas jotain, että ihmiset tietäis mun olevan elossa...

Olen. Elossa siis.
Olen. Kiireinen myös.

Tänä iltana taas radalle. Vuorossa vaihteeksi kauan odotetut kaivausten päättäjäiset. Onneksi tiedossa on ruokailua ravintolassa ja pitkiä puheita. Vähemmän viinaa, ainakin alkuillasta. Olisi kyllä ihan terveellistä olla konttaamatta kotiin tänään tai huomen aamulla. Ei sitä tosin tiedä. On viime aikoina toi mopo keulinut hiukan liikaakin.

Perjantaina sitten seikkailemaan Helsinkiin. Ohjelmassa kolme kirjastoa ja bileitä. Ja sukulaisvisiittejä ja sunnuntailounaita. Mahtaa olla maanantaina levännyt olo inventaariossa. =D Viime vuonna mulla oli reippaasti kuumetta eli tuskin joku kakkospäivän krapula sen pahempaa on. Mutta oikeasti odotan viikonloppua: uusia ihmisiä, uusia tilanteita, uusia haasteita... Vaihtelua.

Vähän tuo ajatus näköjään harhailee.

Voisinkin ottaa viel torkut ja alkaa sitten puunaamaan puunaamaa.. Heh.

Miksi lyön itseäni vasaralla? Koska tuntuu hyvältä, kun sen lopettaa.

En saisi mennä lenkille, mutta en osaa olla menemättä. Polveen luultavasti tulee koskemaan ja kovaa. Lenkin jälkeen tuntuu paremmalta.

Päivä, jona aika ei kulu. Pää oli typerä tänä aamuna. Jotenkin ontto. Johtuu varmaan eilisestä hieronnasta. Kävin kirjastossa ja kaupassa. Tein valmisteluja perjantaita varten, surffasin netissä, pesin pyykkiä, siivoilin, tiskasin, luin kirjan loppuun, katsoin telkkaria... Ja aika ei kulu. Pakko päästä ulos hetkeksi.

Elämä on taas vaihteeksi yksi iso kupla. Minä sisällä, muut ulkona. Sivustakatsojana seuraan maailman menoa. Äänetkin vääristyvät aivan kuin tulisivat jostain kaukaa. Kultakalamalja.

Taisin kyllä rikkoa kaikki omat uniennätykseni. Menin sunnuntaiaamuna nukkumaan joskus 5 pintaan. Tai siis varmaankin oikeastaan sammuin. Hortoilin hereillä joskus yhden maissa n. tunnin verran kun puhuin äidin kanssa puhelimessa ja yritin syödä jotain. Seuraavan kerran olin enemmän kuin viisi minuuttia hereillä kuuden aikaan iltapäivällä. Katselin illan telkkaria, olin koneella ym. ja menin nukkumaan BB:n loputtua ja heräsin 8.15 tänä aamuna. Se tietää yli 20 tuntia unta aika pienen ajan sisään. Oli ilmeisesti univelkaa ja reippaasti. Pää on ainakin huomattavasti selvempi taas vaihteeksi.

Ryyppääminen on kivaa, krapula ei. Lähti kyllä mopo taas lapasista niin lahjakkaasti.
Kiitos ja anteeksi.

Harvoin on tullut pistettyä unirytmiä näin hyvin sekaisin. Heräsin tuossa kuuden maissa illalla. Reilut 12 tunnin unet on ollu viime aikoina harvinaisia. Nukkuminen on kyllä kivaa kun ei ole kiire minnekään.

Taidan mennä jatkamaan harrastusta. Ei jaksa nyt olla hereillä ja ajatella.

Väsyttää ja vituttaa. Vituttaa ja väsyttää.

Olenkin jo odottanut, että milloin tämä tapahtuu. Polvi hajoaa. Koskee ja ottaa päähän. Ja palelee, koska jääpussi tuntuu polven ympärillä auttavan. Tähänkö tämä taas loppuu.

Jos miehellä ei olisi kourallista kavereita kylässä, olisin jättänyt sen idiootin tänään töistä tultuani. En vain taida kestää enää.

Kaikki nämä murheet aion hukuttaa tänään viiniin. Toivottavasti myös polvi tajuaa alkoholin parantavan vaikutuksen ja pääsen taas ensiviikolla parantamaan päätäni lenkille, enkä polveani lääkärille.

Kiitos ja näkemiin.

Sain äidiltä tekstiviestin: " Soita mummolle. Kaipaa kovasti ja itkee." Lupasin soittaa, vaikka en oikeastaan haluaisi tai oikeastaan uskaltaisi. Ikävöin kyllä rakasta ihmistä, mutta mummo on henkilö,joka on aina nähnyt lävitseni. Hänelle en pysty uskottelemaan, että kaikki on kunnossa. Hän kuulee surun ja huolen äänestäni. Aistii sen luultavasti ilman yhteydenottoakin. Enkä tiedä mitä mummolle sanoisin. Olemme eri aikakauden ihmisiä. Ei hänelle tarvitse mitään selittää, eikä hän tuomitse. Hän on uhrannut koko elämänsä yhden suuden rakkauden edessä, eikä nuorena leskeydyttyään edes ajatellut uutta suhdetta. Hänelle on luultavasti rankkaa nähdä minun parisuhteideni kariutuvan. Soitan kuitenkin sunnuntaina. Liskopäivä luvassa muutenkin.

Eräällä foorumilla keskustellaan otsikolla : Olen huomannut. Jokainen saa kertoa vapaasti huomioistaan koskien oikeastaan ihan mitä tahansa. Siellä eräs henkilö on kiinnittänyt huomiota samaan asiaan kuin minä. Nimittäin siihen, että parisuhteessa rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan välinpitämättömyys. Elämässäkin nämä kaksi vastakkaista tunnetta ovat hyvin lähellä toisiaan, lähes erottamattomia, eivätkä missään tapauksessa toisensa poissulkevia.

Tänään olen itsehuomannut (jälleen kerran), että työt eivät lopu tekemällä ja että työt eivät edisty ellei niihin tartu. Revin hiuksiani tänään töissä. Kiire ja paljon asiakkaita kysymässä tyhmiä. Ja siinä sivussa yritin tehdä elämäni ensimmäistä kertaa tilausta. Ei ollut muutenkaan mikään hyvä päivä. Päivän kohokohta oli kuitenkin jälleen kerran yhdeksän jälkeen illalla pimeässä metsässä valaistulla polulla heitetty vajaan tunnin lenkki. Sielu lepää.

Kävin iltakävelyllä läheisellä hautausmaalla. Rakastan syksyn pimeyttä, ruskan värejä, kylmyyttä ja raikkautta. Otin muutaman valokuvankin matkalla, tuskin onnistuivat, kun oikeaa fiilistä ei oikein löytynyt.

Ajatukset harhailivat parisuhteeseen. Viime aikoina olen jälleen kerran joutunut miettimään muutamaa asiaa. Ensiksikin toisen kannustamista ja tukemista parisuhteessa. Miten paljon toista tulee kannustaa muutokseen. Miten paljon tukea antaa vaikeassa tilanteessa. Viime aikoina on ollut sellainen tunne, että tukea ja kannustusta on kotoa turha odottaa. Oikeastaan päin vastoin. Jonkinlaista vittuilua ja väheksymistä enemmänkin. Rantakuntoon-07 -kampanjan edistymisestä viimeiset kommentit olivat lähinnä loukkaavia. Maisteriprojektiin olen pyytänyt apua monta kertaa, koskien nyt lähinnä muutamaa tietokone-ohjelmaa ja niinkin yksinkertaista asiaa, kun suomenkielisen oikoluennan saamista Wordiin. Pyysin ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten, muistutin muutaman kerran ja odotan edelleen. Ja siis, työhuoneessamme on kaksi työpöytää, joista kumpikaan ei ole minun. Levitän paperini siis varmaan lattialle.

Toisaalta on hyvä ajatella sitä annanko itse mitään tukea toiselle työn, opiskelun tai harrastusten puitteissa. Mä yritän aina antaa tilaa, omaa rauhaa tehdä asioita. Korjaan, jos osaan, koulutehtäviä ja luovun omasta mukavuudestani. En kuitenkaan varmaan kannusta tarpeeksi. Tai teen sen väärin. Tai olen vain tyhmä, kun edes yritän.

Viime aikoina on taas saanut tuntea olonsa vieraaksi omassa kodissaan. Vähän kuin eläisi toisten nurkissa ja maksaisi vuokransa tekemällä kotitöitä. Mä kuulemma määrään kaikista asioista meidän suhteessamme. Miksi sitten minusta tuntuu siltä, että elämäni on täynnä kompromissejä ja omista asioista luopumista. Kaksi vahvaa itsekeskeistä minä-persoonaa ei mahdu samaan taloon, toisen on taivuttava. Jotkut puulajit, kuten ihmisetkin, taipuvat ja taipuvat katkeamatta; toiset, kuten vaahtera, taipuu ja katkeaa tietyssä pisteessä.

Vapaapäivä. Kävin salilla ja nyt mietin mitä muuta sitä täytyisi saada tehtyä. Kuuntelen Soulia ja Surffaan. =) Ai niin, ahkerana ihmisenä olen myös tehnyt ruokaa, siistinyt keittiötä, tiskannut astioita (käsin ja koneella) ja pessyt pyykkiä.

Ulkona paistaa aurinko. Päivä olisi mitä parhain pitkään kävelylenkkiin. En vain tiedä viitsinkö. En muista milloin viimeksi olen viettänyt aikaa vain sohvalla. Kroppa voisi kaivata lepoa ja kun mieskin on jossain, niin saisin säätää ihan yksin. Endorfiiniin koukkuun jäänyt kroppani vain luultavasti jossain vaiheessa alkaa kärttää lenkille...

Totuus on tuolla ulkona.

Olipas päivä. Ei hyvä, ei huono. Yöllä taas se suden hetki puoli kahden maissa. Siirryin sohvalle ja surffasin netissä. Uni tuli takaisin jossain vaiheessa, mutta lievää vajetta oli havaittavissa. Koko päivä töissä horroksessa. Miettien outoja asioita, joita en edes muista. Lounaalla kävin miehen kanssa pitkästä aikaa. Synkronoitiin kalenterit jälleen järjestykseen. Mies kysyi ihan rauhallisesti, että mitkäs viikonloput sulla on ennen joulua varattu. Taisin vastata, että kaikki. Ja onhan tässä menojakin, ja töitä. Miehelläkin tuntuu menoja riittävän. Koulutuksia, risteilyjä ja muita juhlia. Saan olla välillä yksinkin kotona. Hyvä niin.

Ai niin, töiden ykkös mietinnänaihe oli se, et mikä oikeestaan on syy elää. Ei mitään kamalan synkkää pohdintaa, mutta vakavalla naamalla kuitenkin. Illalla tuossa juttelin vielä italialaisen kaverini kanssa, joka totesi mun olevan lapsellinen, kun en tykkää ns. taide-elokuvista. Joo. Ehkä en kuitenkaan ole lapsellinen, en vaan aina tajuu niitä. Tyyppi tykkää mm. Kaurismäestä. Ite en taaskaan vaan tajuu mitä hienoo niissä sen leffoissa on. Ei mitään? Tekotaiteellista paskaa?

No mutta huomenna on vapaapäivä. Ohjelmassa lenkki ja sali ja sitten harkitsin muutamaa siideriä baarissa, mikäli joku lähtee mukaan. Mies on taas jossain menossa koko illan.

Oli taas mielenkiintoinen yö.

Meidän parisuhteessa on tänä viikonloppuna tiuskittu, äyskitty, kinattu ja mökötetty. Sama rata jatkuu luultavasti tänään, koska kieltäydyin nyt virallisesti siitä Helmikuuksi suunnitellusta laskettelureissusta. Totuus on vaan se, että rahaa tuskin silloin löytyy ja reissu oli suunniteltu viisi päiväiseksi, niin se on vähän liian pitkä aika mennä Lappiin pyörittämään peukaloitaan. Ja tuntuu muutenkin niin hankalalta suunnitella asioita sinne asti. Elän tällä hetkellä jotenkin näissä parisuhdeasioissa niin päivä kerrallaan.

Muutama viikko vielä niin kesäksi -07 rantakuntoon -kampanja saavuttaa -20 rajapyykin. Se on hienoa ja olenkin ajatellut tehdä kakkua ja kutsua kavereita kahville. Mutta onhan totuus se, että tuo ei riitä. Vielä ainakin 10 tai jopa 15, samalla ahkerasti lihaksia kasvattaen. Kaikenlaiset huolet ja murheet näyttävät tekevän tälle projektille hyvää. Toivottavasti samoin käy myös Maisteriksi keväällä -07 -projektille.

Nyt onkin edessä tiukemman puoleinen työviikko. On kyllä ihan hyvä. Pysyy ajatukset taas ruodussa paremmin.

Meillä riideltiin tänään. Suutuin ja nalkutin varmaan taas tyhjästä...

Tytöt oli täällä saunomassa ja mies mökötti yläkerrassa. Kännissä tuli varmaan puhuttua aika lujaa asioista, joista ei olis pitänyt. En tiedä mitä kukakin kuuli ja onko sillä kamalasti tällä hetkellä väliäkään. Nukun taas vaihteeksi sohvalla.

Työpäiväkään nyt ei mennyt ihan putkeen, mutta tuskin mä mitään kauheasti mokailin. Ostin myös itselleni uuden talvitakin lievien koko-ongelmien jälkeen. Enpähän ainakaan palele ensi talvena, missä sitten olenkin.

Bileet! Sebastian pitää siis bileet, jotka eivät oikeastaan olisi voineet sattua parempaan saumaan. Paljon (toivottavasti) uusia ihmisiä ja hauskanpitoa jossain muualla kuin Turussa. Näitä odotellessa voinkin sitten keskittyä työntekoon. Ensi viikko on taas pullollaan työvuoroja, joka on kyllä ihan hyvä juttu. Rahaa tulee sen verran, ettei syömistä tartte ihan kokonaan lopettaa. ;D

Kävin repimässä hiuksiani tänään vanhassa työpaikassa. Pyysivät sinne tuuraamaan huomenna aamusta muutamaksi tunniksi ja tietysti suostuin. Tajusin vaan siellä käydessäni, että olen tässä vähän reilussa kuukaudessa unohtanut kaikki sen paikan rutiinit ja sit siellä vielä kaiken huipuksi pyörii joku ihme kampanja. Varmaan tulee tosi kiva lauantaiaamu. Paikalla skarppi ja asiantunteva myyjä, As if.

Tänään sitten katsastamaan kaverin uusi vielä remontissa oleva asunto ja muutama lasi viiniä ja jotain herkkuja. Pitkästä aikaa kuulumisten vaihtoa, kun ei olla tavattu aikoihin. Paljon on vettä virrannut Aurajoessa sen jälkeen kun viimeksi kunnolla keskusteltiin.

Mä en ymmärrä kuinka mä olen voinut joskus elää ilman juoksemista. Maailman paras asia tällä hetkellä. Ja suuri pelko siihen liittyen on se, että joku paikka hajoaa ja sitten ei voikaan juosta pitkään aikaan. Tänäänkin polvi hiukan kiukutteli. Vedin ensin päivällä salilla jalkatreenin ja sitten illalla lenkin, niin kai se vähemmästäkin ottaa pulttia. Suurin suru tässä on oikeastaan se, että kohta tulee talvi. En varmaankaan uskalla juosta talvella, kun loukkaantumisriskikin on niin paljon suurempi. Voisi tietty hankkia nastat lenkkareihin, mut on se siitä huolimatta aika hurjaa.

Käytin lenkillä aikaa asioiden miettimiseen. Lähinnä tuo gradu ja siihen liittyvät kysymykset ja huolet pyörivät päässä. Paljon kysymyksiä ja vähän vastauksia tiedossa ilmeisesti tässä tutkimuksessa.

Joo siis enhän mä voi olla tänne kirjoittelematta. Kunhan vain uhkailen ja kerjään huomiota. Tosiasiassa tämä homma menee tästä lähtien näin: Tämä blogi on arkipäiväisyyksiä varten. Kepeää tekstiä, ei mitään k-18 kamaa. Tuo toinen blogi olkoon sitten niitä synkkiä ajatuksia varten. Sitä jokainen lukee omalla vastuullaan. Kommentteja otetaan vastaan molempiin, mutta tuon toisen blogin teksteistä on kenenkään turha ottaa hernettä nenään. Minähän varoitin.

EDIT: Enkä sitten myöskään välttämättä halua keskustella kaikista tuonne toisaalle kirjoittamistani asioista. En jaksa. Joistain asioista puhuminen vain on turhaa.

Vietin tänään päivän arkeologiaseminaarissa linnassa. Yllättävän antoisaa oli. Virolaisten vieraiden esitelmät osuivat todella lähelle omaa gradun aihettani ja suorastaan hiukan harmittaa, etten tänään jaksanut heidän kanssaan illalla baariin. Mukavaa ja innostavaa. Isommalla porukalla mietittiin graduni ongelmia ja kysymyksenasetteluja. Positiivista nostetta vaihteeksi.

Juoksukin kulki tänään kuin unelma. Jälleen kerran niitä päiviä kun voisi juosta vaikka kuuhun, kuvaannollisesti. Nytkin oli pakko virallisen lenkin jälkeen juosta vielä ylimääräiset 1½ kilometriä kun vain kertakaikkisesti tuntui niin hyvältä. Lenkin jälkeen kaikki pahat asiat olivat jossain kaukana ja oli hyvä ja mukava käpertyä sohvalle katsomaan elokuvaa. Huomenna pääsen ensimmäistä kertaa aikoihin aamulla rauhassa salille. Rääkkään koko kropan kaikki lihakset väsyksiin ja sitten päälle vielä tunti aerobista liikuntaa. Tuolla annoksella leijun varmaan metrin maanpinnan yläpuolella loppupäivän.

Kas, Jenkeissä on helikopteri törmännyt pilvenpiirtäjään. Niin sitä pitää. Mutta hei, jos muistan oikein niin BB talon asukkaat sai eilen keittoa eli taidankin vaihtaa kanavaa...

Olisikohan tämän paikan aika ohi?.
*katselee ympärilleen. Hyvästelee*
-Ehkä näemme vielä.

Ihastelin jälleen kerran sanattomana tuomiokirkon arkkitehtuuria. Luento ja kiertokäynti meni hiukan ohi korvien, kun keskityin vaihteeksi vain katselemaan. Kaunis paikka. Rauhallinen. Haluaisin joskus käydä siellä illalla tai yöllä kynttilöiden valossa. Sillä tavalla kuin ihmiset kävivät siellä 500 vuotta sitten, ennen sähkövaloja.

Tuomiokirkon jälkeen siirryttiin maallisempien asioiden pariin baariin kollegojen kanssa. Puhuttiin paljon asioita, purettiin tunteita ja suunniteltiin tulevia. Ilmassa oli kannustusta ja toivoa. Hyvä niin.

Baarista kipittelin miehen kanssa elokuviin. Käytiin katsomassa Yli aidan originaali versiona. Ja kyllähän se iski. Välillä nauroin hervottomana varsinkin Hammylle, ylikierroksilla käyvälle oravalle. Suosittelen. Piristää päivää. Ajatukseni vain harhailivat jälleen kerran. Mietin omiani. Nähtiin muuten hauska traileri. Seuraava "animaatio", joka täytyy nähdä on Happy feet. Mikä voisi ollakaan vetoavampaa kuin lauma joraavia pingviinejä.

Nyt istuksin kotona. Ajatuksissani jälleen kerran. Juon aivan ihanaa Sweet chili teetä ( tai siis ei tämä oikeasti ole teetä, vaan yrttijuomaa). Muutamat kaukaiset ystävät ovat tänään olleet paljon ajatuksissani. Haluaisin osata sanoa heille jotain rakentavaa, tukevaa, mutten osaa.

Mä olen tänään viettänyt kaksi kyynelten täyttämää hetkeä toisen kerta kaikkisen piittaamattomuuden edessä. Mä olen kohtuullisen varma, että hän saa jonkinlaista kieroutunutta nautintoa mun työn ja vaivannäön pilaamisesta. Yhteisistä asioista huolehtiminen menee jaolla Hän huolehtii mukavista asioista ja minä niistä ei niin kivoista, jotka on kuitenkin pakko tehdä.

Ihmiset ihmettelevät miksi meillä ei ole, eikä tule lapsia. Mutta todellisuudessa mulla on jo yks. Aikuisen miehen kokoinen pikku vauva, joka tekee asiat sillä tavalla ja sillä hetkellä kuin häntä huvittaa. Viis siitä miltä minusta tuntuu tai mitä minä olen tekemässä. Mikä on minun on hänen. Ja eihän meillä lasketa... Niin siis jokainen hänen tekemänsä kotityö lasketaan ja muistetaan ja jokainen minun tekemättä jättämiseni samaten. Ei jaksa.

Tänään meni kuppi nurin niin pienestä asiasta. Todella harvinaisesta pyynnöstä, jonka esitin ja johon vastaus oli en mä kyl ajatellu mennä sitä kautta. - Mutta kulta, kun mulla on jo tosi paljon tavaraa mukana ja mä olen juossu koko päivän asioilla. Etkö sä vois tehdä tän kerran työmatkalla ylimääräisen lenkin. EI se vie kuin muutaman minuutin. -En mä jaksa. -Ok. Mä käyn sitten itse. EI JAKSA!!!

Mä en oikeestaan enää osaa pukea sanoiksi sitä miten kovasti toiseen voi pettyä kerta toisensa jälkeen. Mä en oikeesti voi olla niin vaikee....

Parisuhteessa ei toista saisi koskaan pitää itsestään selvyytenä, vaan aina pitäisi pelätä sitä, että toinen lähtee. MÄ olen jo pelännyt pitkään, että mä en ikinä lähdekkään.

Pitkästä aikaa maanantai ilman aikaista aamuherätystä. Appivanhemmat järjestivät herätyksen tosin jo kahdeksalta soittamalla Espanjasta. Aikaero tais unohtua.

Matalapaine tekee taas tuloaan. Ja jotenkin sitten aina kaikki asiat kasaantuu vielä näihin hetkiin. Taas keskustellaan Lapin matkasta ja rahasta. Tuntuu ettei voi sanoa ei, mutta kun tässä tapauksessa kyse ei edes ole vain rahasta vaan myös mun mielenterveydestä ja sitä kautta erään mukaan lähtevän ihmisen terveydestä. Lupasin kuitenkin harkita. Kiltti kun olen.

Huomenna olis sitten viikon ainoo työpäivä. Lyhyt sellainen. Aamulla kerkeää hyvin lenkille. Muutaman juoksevan asiankin kerkee hoitaa ennen työajan alkua. Niitä aikaa sitten kadonneita avaimia pitäis käydä kattoo kyttiksellä, kun en oo sielläkään kerenny käydä. Ja ja ja.. Joo mut ei kai tekeminen tekemällä lopu.

Mut keskiviikkona mä saan uuden pään. Aivot asennetaan takaisin.

Joskus on näitä päiviä, kun ei osaa tehdä muuta kuin itkeä. Salaa.

Sunnuntai. Rikkinäinen yö. Liian vähän unta. Viikko vielä.

Ajatukset on jotenkin jumissa. Päässä pyörii muutama asia. Elämässäni on kaksi tärkeää asiaa, muusta voin luopua. Muut eivät ole tärkeitä. Pelottavaa.

Mikään ei edisty. Totaalisen paska olo. Itsekurin puutetta ja heikkoutta. Vihaan itseäni.

Annan periksi liian helposti.

Huomenta. Olisi sitten viikon viimeinen työpäivä alkamassa. Kroppaa pakottaa ja muutenkin on olo kuin vanhuksella. Kolme viikkoa kaivauksia lapion varressa takana ja tuntuu tältä. Olen tulossa vanhaksi.

Kaivaukset ovat pysäyttäneet muut projektit, joka sattuneesta syystä ottaa päähän ankarasti. Täytyy ensi kuussa olla vielä asteen verran ankarampi itselleen.

Tännekin olisi paljon kirjoitettavaa, mutta näillä aikatauluilla ei kerkeä. Myöhemmin sitten. Yritän napsia kaivauksilta myös muutaman kuvan näytille jossain vaiheessa.

Viikko vielä. Sitten loppuu.

Pienellä kerällä peiton alla. Mistä tämä kipu taas syntyi. Ei ulospääsyä, ei reittiä pois.

Kun mikään ei tunnu sujuvan. Kaikki tuntuu väärältä. Aika kuluu liian nopeasti, juoksee hiekkana läpi sormien.

Kun kenellekään ei voi luvata mitään. Ei ole mitään annettavaa. Ei mitään varmaa mistään, ei edes huomisesta.

Iloinen hymy ja keveät jutut. Aina ei jaksa.

Kun nukkuu muutamana yönä 10 tuntia, huomaa kuinka väsynyt sitä onkaan ollut. Viime yönä seikkailin osana joukkuetta, jonka tehtävänä oli selvittää joukko vaikeita "ratoja" ja löytää kadonneita aarteita. Joka viikko äänestettiin ulos joukkueen heikoin lenkki. Levottomien unien tiimellyksessä olin mm. raapinut itseni verinaarmuille ja tökännyt kynnellä silmään. Ilmeisesti kyseessä on vakava BB addiktio ja vieroitysoireet Tomb Raiderista. Tosielämän arkeologia kun on vienyt peliajan aika vähiin.

Muutenkin aika kuluu kuin siivillä. Töitä on 6 päivää viikossa ja sunnuntai tuntuu hurahtavan aika vauhdilla. Tulevaisuudessakin työtilanne näyttää odotettua paremmalta ja Joulun alla jopa kiireiseltä. Mitenhän sen mun Gradun taas käykään....

Ajattelemisen olen jättänyt vähemmälle. Tällä hetkellä katson vain mitä elämä tuo tullessaan. En jaksa miettiä kaikkia syy ja seuraussuhteita. Vaikutan kuulemma normaalia onnellisemmalta, mistä sitten johtuukaan. Ystäville jää vain kovin vähän aikaa töiltä ja tältä toiselta projektilta. Olisin kerrankin sosiaalisella tuulella, mutta ei voi mitään. Kaikkea ei voi saada.

Siirsin tänne vanhasta blogista Tammikuun bloggaukset, jotka alunperin sensuroin liian angstin ja synkkyyden takia. Olin näköjään osan noista pahimmista poistanut myös sieltä eli aika kesyä tavaraa loppujen lopuksi. Mutta yleisön pyynnöstä. ;)

Tänään on väsymyspäivä. Työpäivä oli pitkä kuin nälkävuosi. Lehdistötilaisuus sai kaikki näkemään punaista. Televisiokamerat surisivat ja salamavalot räpsyivät. Eräs lehtikuvaaja oikein innostui: "Olkaa nostavinanne niitä ämpäreitä. Olkaa lapioivinanne. Olkaa oikein kunnolla tekevinänne työtä." Niin, me nostetaan ämpäreitä oikeasti, lapioidaan oikeasti ja tehdään työtä oikeasti. Kuvaaja voi ihan rauhassa olla ottavinaan kuvia, niin me ollaan tekevinämme työtä ja kaupunki on maksavinaan palkkaa. Pärstäni saattaa siis likaisuudessaan komeilla muutaman lehden kuvissa huomenna. Arvaa onko kivaa?! Paikallistelkkarissa varmaan esiinnyttiin jo tänä iltana.

Loppupäivä sitten lapioitiinkin kiukulla, joka yhdistettynä puolentoista tunnin salitreeniin, saa energiat vähiin ja kädet tärisemään. Mutta tuli kyllä hienoja löytöjäkin.

Voisin kirjoittaa jotain hyväksytyksi tulemisen tarpeesta ja tyhmyydestä. Tai oman arvonsa testaamisesta ( Tiedättehän, siitä mitä ainakin naiset harrastaa; markkina-arvon tarkistamista) ja tyhmyydestä. Mut en taida. En uskalla. En halua taaskaan ajatella.

Kaivaukset jatkuvat sitten vielä pari viikkoa. Jälleen kerran aikataulut ovat pettäneet, mutta minkäs teet kun maanpinnan alle ei näe kuin kerros kerrokselta. Yllätyksiä tulee aina. Onneksi sää näyttää paremmalta. Jo tuota vettä kerkesi tullakin viime viikolla.

Eipä tässä elämässä mitään muuta uutta ole. Tänään en edes herännyt tappokrapulaan, vaikka kotiuduinkin vasta aamulla. Elämä on kyllä mennyt aika risaiseksi. Täytyisi hiukan parantaa tapoja.

Edit: Heräsin aamulla mukaviin tunteisiin ja ajatuksiin eilisestä illasta. Kyllähän päivä sitten toi kurinpalautusta asian suhteen, mutta elämä on....

Mutapaininystävät ovat kokoontuneet monttuun. Alustana on tosin ollut savesta, vedestä ja 700 vuotta vanhasta lannasta muodostunut lieju. Pakollisena varustuksena on ollut Rukan sadeasu, mielellään keltainen ja vähintään kaksi kokoa liian iso. Hajumaailma on muistuttanut lähinnä kananmunaa, jopa siinä määrin, että silmistä valuu vettä ja ruokahalu katoaa. Pelivälineinä on käytetty lastaa, lapiota, ämpäreitä, rikkalapiota, kirvestä, moottorisahaa ja rautakankea. Luontoäiti on muistanut osallistujia jatkuvilla sadekuuroilla. Ja pelin tarkoituksena on... pelastaa maailma. Tai siis pala Suomen vanhimman kaupungin historiaa. Tai ei pelastaa, vaan tuhota. Lopullisesti. Tieteen nimissä.

Väsynyt, mutta onnellinen. Oma paikka on löytynyt. Apina pysyköön häkissä. Fyysistä ja rankkaa. Paikka, jossa naisen täytyy kasvattaa munat. Äijäkulttuuri, jota naiset hallitsevat.

Nauraa, itkee, suuttuu, on onnellinen, murjottaa ja hymyilee. Miksi elämä on tällä hetkellä tunteidenvuoristorata.

En muista milloin viimeksi olisin ollut näin ahdistunut. Tai oikeastaan muistan, mutta en halua muistaa.

Uni ei tule. Pyörin yöt unen ja valveen rajamailla horteessa, joka ei tuo tarvittavaa lepoa, helpotusta ja rauhaa. Kädet tärisevät ja lihaksia nykii. Hengitys juuttuu kurkkuun.

Päivät ovat pitkiä ja raskaita ja pitkään en pärjää ilman unta.

Vielä en sentään ole aivan sekaisin. En tarvitse lääkkeitä elämiseen. Enkä haluakaan. En rauhoittavia, en unilääkkeitä, en mielialalääkkeitä. En luule rakkaideni kuolleen ja heidän vakuuttaessaan elossa oloaan, luule itseni kuolleen. Niin sekaisin en ole. Mutta ystäväni on.

Minä vain pakenen. Pyristän tyynyn syliini ja suljen silmäni. Unelmista en halua herätä koskaan. Unelmissa en herää koskaan.

Viikonloppu meni sekavissa tunnelmissa, sekoillessa. Jäi aika hajanaiset tunteet käteet. Päällimmäisenä kuitenkin tietoisuus omista rajoista ja toisen haavoittuvuudesta. En tiedä pitäisikö tämä peli lopettaa vai voiko sitä jatkaa. Ymmärtävätkö kaikki osallistujat pelin luonteen. En tiedä. En todellakaan tiedä.

Mutta kivaa oli. Kaipaan vain hetkeksi pois näistä maisemista. Haluaisin tavata vaihteeksi uusia ihmisiä.

Suoritin tänään paluun toiseen kotiin, kaivauksille. Enkä mä oikein tiedä siitäkään. Minne oli kadonnut se naurava ja toistensa seurassa viihtyvä yksi suuri perhe. Tilalle oli tullut väsyneitä ja työhönsä ja toisiinsa kyllästyneitä ihmisiä. Olin varmaan hiljainen koko päivän. Jäin hiukan sanattomaksi. Kaivausväsymystä ja taistelu-uupumusta, sitä se varmaankin. Sateinen ja kylmä sää vielä lisäsi huonoa tunnelmaa. Viimeisen puolentunnin aurinkoiset ja kauniit hetket palauttivat jotain menneestä tunnelmasta.

Paljon asioita sielläkin tapahtunut. Eikä niin kamalan hyviäkään. Paljon masennusta, murhetta ja ahdistusta. Ja niin paljon kaivettavaa ja niin vähän aikaa... Sama laulu joka kerta.

Sepä siitä sitten. Toivottavasti nukun ensi yönä yli 3 tuntia. Viime yö oli täynnä kellon kyttäämistä ja ihme lihasvärinöitä. Surullisia uniakin näin. Kuolemasta. Olisikohan eilen katsotulla
Rent musikaalilla ollut jotain tekemistä asian kanssa...

KOULUTUSOHJEET TYTTÖYSTÄVÄLLE!

Nämä ovat meidän sääntömme! Huomaa, että ne on kaikki numeroitu 1:ksi
TARKOITUKSELLA!

1. Opettele toimimaan vessan istuinrenkaan kanssa. Olet jo iso tyttö. Jos
se on ylhäällä, laske se alas. Me tarvitsemme sitä ylhäällä, sinä alhaalla. Et
kuule meidän valittavan, että olet jättänyt sen alas.

1. Lauantai = urheilua. Se on kuin täysikuu tai vuorovesi. Anna sen olla.

1. Shoppailu EI ole urheilua. Ja ei, me emme ikinä tule ajattelemaan niin.

1. Itkeminen on kiristämistä.

1. Pyydä, mitä haluat. Selvennetäänpä tätä:
Hienovaraiset vihjeet eivät toimi!
Voimakkaat vihjeet eivät toimi!
Ilmiselvät vihjeet eivät toimi!
Sano se suoraan!

1. Kyllä ja Ei ovat täysin hyväksyttäviä vastauksia lähes kaikkiin
kysymyksiin.

1. Tule luoksemme ongelman kanssa, jos haluat apua sen ratkaisemisessa.
Sitä
me teemme. Sympatiaa varten ovat tyttökaverit.

1. 17 kuukauden päänsärky on ongelma. Mene lääkäriin.

1. Mikä tahansa, mitä sanoimme puoli vuotta sitten on kelpaamaton
argumentti. Itse asiassa kaikki kommenttimme mitätöityvät viikossa.

1. Jos et pukeudu kuin Charlien Enkeli, älä odota meidän reagoivan
saippuaoopperoiden kavereiden tapaan.

1. Jos olet mielestäsi lihava, niin todennäköisesti olet. Älä kysy meiltä.

1. Jos jokin, mitä sanoimme voidaan tulkita kahdella tavalla ja toinen
niistä saa sinut surulliseksi tai vihaiseksi, me tarkoitimme sitä toista.

1. Voit pyytää meitä tekemään jotain tai kertoa, miten haluat sen tehtävän.
Et molempia. Jos kerran jo parhaiten tiedät, miten tehdä se, tee se itse.

1. Milloin suinkin mahdollista, sano sanottavasi mainosten aikana.

1. Kristoffer Kolumbus ei tarvinnut ohjeita emmekä mekään tarvitse.

1. KAIKKI miehet näkevät vain 16 väriä, kuten Windowsin oletusasetukset.
Persikka esimerkiksi on hedelmä, ei väri. Kurpitsa on myös hedelmä. Eikä
meillä ole aavistustakaan, mikä malvanvärinen on.

1. Jos se kutiaa, sitä rapsutetaan. Me teemme sitä.

1. Jos kysymme, mikä on vialla ja vastaat "ei mikään", me käyttäydymme kuin
mikään ei olisi vialla. Me tiedämme sinun valehtelevan, mutta se ei vain
ole
kaiken sen hässäkän arvoista.

1. Jos kysyt kysymyksen, johon et halua vastausta, odota vastausta, jota et
halua kuulla.

1. Kun menemme jonnekin, ehdottomasti kaikki, mitä päällesi pistät on
hienoa.
Oikeasti.

1. Älä kysy, mitä ajattelemme, ellet ole valmis keskustelemaan aiheista,
kuten jalkapallo, juominen, tai autot ja moottoripyörät.

1. Sinulla on riittävästi vaatteita.

1. Sinulla on liikaa kenkiä.

1. Olen hyvämuotoinen. Pyöreä on muoto.

1. Kiitos, että luit tämän. Kyllä, tiedän, joudun nukkumaan sohvalla tänä
yönä,mutta tiesitkö, etteivät miehet todella piittaa siitä. Se on kuin
retkeilyä.



Tässähän se olikin, vastaus kaikkiin ongelmiin. Tämä jokaisen naisen täytyisi lukea ennen suhteen aloittamista ja todeta jo siinä vaiheessa, että miehen kanssa eläminen on luultavasti mahdotonta ja koko homman voi unohtaa saman tien....

Kulissit, kulissit ja kulissit...

Ensi talven lapinmatkasta on alettu taas vääntää. Samat ongelmat ja näkökohdat kuin viime keväänä, seura vaan olis asteen verran huonompaa. En jaksaisi tapella ja kun järkisyillä perustelu ei riitä, niin antaa sitten taas olla.

Viime kerralla tämän asian puiminen sai aikaan riidan, joka tietenkin sai aikaan riitojen sarjan ja varsinaisesta aiheesta eksyttiin kaikkiin muihin toisen vikoihin ja virheisiin. Riitojen huipennus oli se, kun mä tyynen rauhallisesti totesin, että "Olisit joskus mies, niin mun ei tartteis." Nyt keikutaan taas tuolla rajalla. Viimeksi sain tuon lauseen anteeksi pyytämällä, tuntui vain pahalta pyytää, kun oikeastaan en ollut pahoillani. Meillä on sitten vain eri käsitys siitä mitä on olla mies. Minulle mies ei ole pelkästään se, jolla on munat ja suurempi palkka. Miehenä oleminen on myös vastuunkantamista ja tietynlaista aikuisuutta. Mies tulkitsee huomautteluni tietyistä asioista, jotka katson kuuluvan hänen vastuulleen, tyytymättömyydeksi siihen, ettei hän aina tanssi pillini mukaan. Turhaa kai on sanoa, että välillä se pilli tuntuu olevan ainakin minulta hukassa. On vain olemassa asioita, jotka täytyy tehdä halusi tai ei. Ja kyse ei edes ole siitä, että minä haluaisin ne tehdyksi, vaan siitä, että taustalla on joku suurempi taho, jota varten ne on tehtävä, että saisi elää rauhassa. Mä olen yrittänyt vääntää rautalangasta tätä asiaa, enkä sitä tässäkään onnistu kunnolla ilmaisemaan. Mut vaan on kasvatettu velvollisuuden tuntoiseksi ja velvollisuuden hoitaminen menee mun oman mukavuuden halun ohi.

Olipas vuodatus, mutta oli pakko sanoa. En jaksa tuota sohvalla mököttävää 5-vuotiasta enää. Hänellä on ollut raskas työpäivä, joten nyt hän lepää...

Toinen asia mikä tässä viime aikoina on vähän mietityttänyt, on vanhan kirjeystävän outo käytös. Hän oli nuoruudessani monia vuosia se rakkain kaiken ymmärtävä kirjeystävä. Löysin hänen uudelleen muutama kuukausi sitten netistä ja olemme puhuneet paljon sen jälkeen. Hän on kertonut paljon omituisia juttuja ja nyt sitten paljastui, että hän on valehdellut kaiken. Mä en ollut edes vihainen, kysyin vain miksi. Mitä hyötyä tuollaisella voi saavuttaa? Huomiota? En mä tiedä. Ristiriitaisia fiiliksiä aiheuttaa, ennen niin mukava ihminen alkoi vaikuttaa yht'äkkiä täysin idiootilta.

Huomaan taas pyöritteleväni päässäni asioita, jotka pitäisi jo unohtaa. Asioita, jotka tapahtuivat vuonna miekka ja kivi, mutta joista en vain tunnu osaavan päästää irti.

Itseinhopäivä tänään. Sisällä kasvaa iso umpisolmu, joka tuntuu vain kiristyvän koko ajan. Olen varmaan enemmän eksyksissä kuin koskaan aikaisemmin. Tulevaisuutta ei tunnu olevan, on vain tämä hetki, joka tuntuu jatkuvan ikuisuuden muuttumattomana. Ei mitään saavutettavaa, ei mitään menetettävää. Elän jossain muualla. Ainoa mitä en halua menettää on muistot. Jotain mihin takertua, vaikka tiedänkin että pitäisi päästää irti.

Huomiselle on kasaantunut iso määrä hoidettavia asioita. Niistä suoriutuminen tuntuu juuri tällä hetkellä mahdottomalta. En halua, että minua katsotaan tai että minut huomataan. Haluan olla näkymätön hetken aikaa. Olen juossut pitkiä lenkkejä iltaisin. Pimeässä metsässä olen turvassa ja vaarassa yhtä aikaa. Kroppa valittaa, on raukka joutunut liian koville viime aikoina. En vain löydä mielenrauhaa mistään muualta. Salillakin on liikaa ihmisiä, jotka tulevat liian lähelle.

Brokeback mountain. Viimeinen tunti valtoimenaan juoksevia kyyneleitä. Tän elokuvan teema nyt vain osui aika kipeään paikkaan. Rakkaus, ystävyys, luopuminen... Sanattomaksi vetää.

Ja mähän en siis elokuvia itke, Perkele.

Kaikkin paskat asiat tapahtuu aina kolmen sarjoissa. Jään siis innolla odottamaan seuraavaa katastrofia, joka siis oletettavasti tapahtuu ensi perjantaina ja huomataan viikonlopun aikana ja sitä selvitellään maanantaina. Huomaako kukaan muu tätä kuviota kuin minä... o_O Voi elämän kevät....

Ai niin... Eikä mulla edes ollu luultavasti omat avaimet mukana tuolla ryyppyreissulla, vaan miehen. Ne avaimet on kyllä tallella, mut mun avaimet on edelleen kadoksissa. Olleet siis ilmeisesti jo vähän pidemmän aikaa... =( Viimeinen varma havainto niistä on perjantailta.

Mä en juo enää koskaan... Avaimet on hukassa. Jossain päin asuntoa siis, tulinhan mä sentään niiden kanssa kotiin aamulla.(?!?!?) Nyt niitä vain ei ole missään. Känniset aivoni ovat saaneet kuningasidean tunkea ne jonnekin mistä en niitä löydä. Ei ollenkaan hyvä.

Aamulenkinkin saa unohtaa. En viitsi tuonne kaatosateeseen painella. Muutenkin rintaan pistää ja hengitys vinkuu. Sitä se tupakka teettää. No, onpahan aikaa etsiä avaimia. Kunhan ensin varmistan etteivät ne ole miehen mukana töissä...

Eilinen iloinen känni on tämän päivän kuoleman väsymys ja krapula. Mut hitsi, että oli hauskaa.=D Alkuillasta kiva ihminen ja muistoja täynnä oleva yökerho, sieltä "kantabaariin" ja lisää mukavia ihmisiä ja "juttuja". Kapakan mennessä kiinni, pikareissu kotiin hakemaan lisää viinaa ja kaverille jatkoille, jos kuuden aikaan aamulla "raamit kaulassa" kotiin.

Illan saldona kaksikymppinen jätkä puristelemassa persettä tanssilattialla ja muuta säätöä sitten myöhemmin puhelimessa ja ilman. Morkkista en pode, mitään en kadu ja muistikin pätkii silleen sopivasti. =) Mutta ei hätää, kyllä mä muistan kaiken mitä olen luvannutkin muistaa. ;D

Ensiviikonloppuna sitten LOPF:t. Tapahtumaan voi tutustua täällä ja paikalle saa saapua. Sama tahti jatkuu luultavasti viel vähän aikaa, joten kostea syksy on tiedossa. =)Mut jos elämän tarkoitus on murheen karkoitus vapaalla tyylillä, niin kyl tämä mulle sopii.

Elämä tuntuu kivalta juuri tällä hetkellä. Nousuhumalassa ja ilta kaupungilla edessä pitkästä aikaa. Kaveri puhuu tossa vieressä puhelimessa. =p

Mutta mikä kaikkein mukavinta, Sebastian palaa pian Saksasta. On nimittäin ollut ikävä. =) Mese on tuntunut tyhjältä. Toivottavasti pian nähdään livenäkin.

Iski kyllä todellisuus vastaan taas kun tajusin kuinka vähällä rahalla tästä eteenpäin on tultava toimeen. Pieniksi jäivät säästöt tältä kesältä ja tulevaisuudessa palkat eivät ole muutamaa kymmentä euroa suurempia kuussa. Ei kai sitä nälkään kuole, mutta elämisen saa kyllä unohtaa. onneksi on näitä ilmaisiakin huveja ja ehkä sitten saa nuo opinnotkin loppuun kun muuta ei voi tehdä. Graduvalmentajan mä kyllä tartteisin. Tai oikeastaan kallonkutistajan, joka toisi positiivista ajattelua kehiin ja uskoa siihen, että gradun kirjoittaminen on mahdollista. Ja sitten joku joka potkisi persuksiin aina välillä.

Työasioiden selvittelyä tänään. Olen saanut ilmeisesti synninpäästön, joten nyt voin olla murehtimatta. Mutta totta kai murehdin edelleen.

Ihanan kiireetön päivä. Ei oikeastaan mitään ihan pakollista tekemistä. Koneellinen pyykkiä aamulla ja monta kuppia aamukahvia. Raijasin päivällä kasan (ison) pulloja kauppaan. Salille lähdin varhain, mutta tuli inspiraatio käydä purkamassa sydäntään molemmissa työpaikoissa. Oli hyvä, että menin. Mulla on ihania työkavereita <3 Mieli helpottui jo pelkästä puhumisesta. Sitten salille, jossa juttelin lisää salin omistajan kanssa. Pistetään mun ohjelmaa jossain vaiheessa uusiksi ja mietitään muutenkin uusia juttuja. Sekin on kivaa.

Kaiken kaikkiaan positiivinen päivä, vaikka välillä meinasi tulla iso parku noita työsotkuja setviessä.

Ensi viikonloppuakin jo suunnitellaan. Seksimessut ja baariin... tai sit vaan baariin. =)

Viime yö meni valvoessa. Istuin tietokoneen ääressä miettimässä sitä, että lauantai-ilta on illoista pahin viettää yksin. Tulee uskomaton looseri-olo. No tosin itsehän halusin olla yksin. Mies lähti juhliin, jonne olisin voinut myös mennä, mutta kun tänään on taas työpäivä, niin mitään ei olisi voinut ottaa ja nukkumaan olisi ollut pakko tulla ennen auringonnousua. Nyt sitten valvoin kolmeen, kun uni ei vain tullut.

Lievää ahdistusta ilmassa. Vaikea ymmärtää miksi tiettyjen asioiden aloittaminen on niin vaikeaa ja pelottavaa. Mutta joo. Töihin tässä on pakko suunnata. Ihanat 6,5 tuntia yksin liikkeessä tarkoittavat sitä ettei edes vessaan pääse. Saatikka mitään kahvitaukoja pysty pitämään. =( No mut, se on se sunnuntailiksa mikä tässä ilahduttaa.

Ongelmia töissä. Hyvä alku taas vanhassa paikassa. Onneksi en joudu tästäkään yksin vastuuseen. Ottaa niin päähän.

Rita haastoi keksimään kymmenen oman nimimerkin ensimmäisellä kirjaimella alkavaa sanaa ja kertomaan mitä sanat itselle merkitsevät. Tämä vaatiikiin aika paljon aivojumppaa, mutta aloitetaan.

1. M niin kuin Maito. Maito vain kertakaikkisesti on elinehto. Nytkin on jano ja siksi tuo varmaan ensimmäisenä putkaksi mieleeni. Meidän kaksi henkisessä perheessämme maitoa kuluu 1½ litraa päivässä, vaikka itse yritänkin käyttöä vähentää. Maidonongelmakäyttäjä *hih*

2. M niin kuin Musta. Oletteko lukeneet Nemi sarjakuvaa. Eräässä stripissä Nemi toteaa ettei löydä vaatekaapistaan mitään ilman opaskoiraa. Tiedän tunteen. Musta on vain se ainoa oikea väri mulle. Synkkää, mutta toimii aina ja joka paikassa. Pakollinen lainaus Timo Rautiaiselta ja Trio Niskalaukaukselta:

"...jos oikeutta
enemmän vain nähdä saan
voin verhoutua
vaikka lumenvalkeaan

mutta jos maailma jatkaa
pimeän matkan taivallustaan
ylläni on surupuku
ja surupuku on musta..."

3. M niin kuin Musiikki. Taas kerran yksi elämän tukipylväistä. Alati laajeneva universumi, josta tuntuu löytyvän koko ajan jotain uutta ja ihmeellistä, kun vain olisi aikaa matkailla. Musiikki toimii myös aikamatkailulaitteena. Seuraavaksi singahdamme kavereiden kanssa 90-luvun kultaisiin nuoruusvuosiin. Ja tässä vaiheessa on myös myönnettävä viime viikkoina erityisen ahkerasti kuunneltu radio KLF, jonka toimilupa valitettavasti päättyy kuun loppuun, mutta onneksi trippejä 90-luvulle dancemusiikin tahdissa, voi jatkaa netissä.

4. M niin kuin Muki. Mistään ei kahvi maistu niin hyvälle kuin mukista. Lempimukini olenkin jo esitellyt aiemmin.

5. M niin kuin Marimekko. Hirveää, kamalaa, ällöttävää, mut on niissä kuoseissa siitä huolimatta jotain. Ehkä muistoja ajoilta kun monen kaverin opiskelijaboxin ikkunoita verhosivat aidot äidiltä perityt Unikkoverhot.

6. M niin kuin Mies. Röhnöttää sohvalle tällä hetkellä. Ei siitä sen enempää. Lopullinen merkitys on varmaan vielä hakusessa.

7. M niin kuin Maija. Tiedät kyllä. Ei olla tunnettu niin kamalan kauaa, mutta meillä on yhteinen menneisyys. Rakas ystävä. =)

8. M niin kuin Menneisyys. Olen arkeologi, elän menneisyydessä/stä. Jotain saaavuttamatonta, arvokasta.

9. M niin kuin Mielikuvitus. Pakopaikka.

10. M niin kuin Metsä. Rauhoittumisen paikka. Ahkerasti kulutettu lenkkipolkuni kiertää metsässä. Lempikohtani koko polulla on alamäki, jossa päästään pois metsän siimeksestä ja eteen avautuu jokilaakso laajoine viljapeltoineen. Kaunis paikka. Lapsena kotona meillä oli lehmähakana käytetty koivikko, jota pidin oikeana satumetsänä. Auringon valo koivun oksien läpi pehmeillä sammalilla on yksi parhaista lapsuusmuistoistani.

Siinähän ne. 10 M-sanaa. Osa helppoja, osa vaikeita.
Haasteen saa ottaa vastaan, jos haluaa. Ketään en nimeltä haasta.

Jahas.. ja nyt napsahti sitten päälle tuo Word verification. Liikaa kommenttispammia. Tiedän, että oikeilta kommentoijilta menee tuohon hermo, mutta ei voi mitään.

Eilinen ilta oli outo. Taiteiden yö, joka olisi käöntynyt ryyppäämiseksi ellen olisi lupautunut tänään aamuvuoroon töihin. Sydämesta otti hiukan kun näin punaisen kaksikerroksisen bussin liikenteessä. Ei mikään aivan yleinen näky Turussa. Juotiin muutama siideri kaverin kanssa, mutta olin jotenkin väsyneellä/huonolla/hiljaisella tuulella.

Näin viime yönä outoa unta. Ystävien kanssa vietetty hetki muuttui verilöylyksi kun päällemme vyöryi/kaatui punainen kaksikerroksinen bussi. Paikalla oli kaikki ystäväni ja iso joukko tuttuja. Hassua siinä oli se, että vieressäni ojan penkalla istui Sebastian. Nauroimme juuri jollekin ja hänen olkapäänsä yli näin kovaa vauhtia jyrkkään mutkaan alamäessä syöksyvän bussin. Bussi alkoi keikkua ja lähti lopulta kaatumaan suoraan meitä päin. Hassua tässä oli siis se, etten koskaan Sebastiania ole tavannut, vaikka tilanne tuntui jotenkin kovin luontevalta unessa. Oli kamalaa nähdä osan tiellä olleistä ystävistäni pyyhkiintyvän bussin mukana pois. Irtonaisia jäseniä ja verta oli joka paikassa. Unessa olin itse kunnossa ja soitin hätänumerosta apua, samalla kun tuijotin jonkun irtonaista säärtä ja yritin miettiä kenellä oli tuollaiset farkut jalassa tänään. Lievä shokki siis. Joku unien tulkitsija voisi kertoa mitä tarkoittaa päälle kaatuva kaksikerroksinen punainen bussi.

Ihana ukkonen vapauttaa meidät helteestä hetkeksi. =)

Punaiset puolikuut kämmenissä kertovat salatusta kivusta.

Tyhjää...

Viime päivinä takaraivossa on taas kiertänyt ajatus:" Onko tässä mitään järkeä?"

Kylmiä väreitä, väsymystä, ahmimispuuskia, synkkiä ajatuksia, veren maku suussa juostuja lenkkejä, hirviö peilissä, epäystävällisiä sanoja, kosketuksen pakoilua .... elämä veitsenterällä. On taas syksy.

Jaahas jaahas... O_o Olen sitten onnistunut pitämään tauon... ja pitkän sellaisen.

Mitäs tässä nyt sitten on oikeastaan tapahtunut. Eipä kamalasti mitään ihmeellistä, vaikka tuntuukin, että ympäriinsä on saanut juosta pää kolmantena jalkana. Äitini vieraili meillä viime viikonloppuna. Käytiin tutustumassa Naantaliin, jossa sitten onnistuin heittämään talviturkinkin, tosin vahingossa. Samperi soikoon, että oli liukkaita rantakiviä. =D

Sunnuntai vietettiin ihan meillä kotona leffoja katsellen. Ja maanantaina aamuna sitten lähdettiin Tallinnaan. Kaunis vanhakaupunki, tuhottomasti turisteja ja epäystävällisin palvelu mitä olen koskaan kokenut. En tiedä riippuuko tuo palvelun taso kansallisuudesta vai onko se Neuvostoliiton peruja, mutta kurjaa ja tympeää se ainakin oli. Äiti onnistui sitten sairastumaan ja tiistain kotimatka olikin aika vaisu. Onneksi penisilliinit parantaa keuhkoputkentulehduksen suhteellisen nopeasti.

Itse olen tässä palaillut työelämään ja odotellut milloin tuo keuhkoputkentulehdus antaa kuulua itsestään. Tänään onkin sitten jo ollut kurkku kipeä ja lämpöäkin tuntuu olevan, en tosin tiedä johtuuko kropan lämmön nousu urheilusta, kuumuudesta vai kuumeesta. Täytyy seurailla tilannetta. Olisi tässä kuitenkin seuraavat 4 päivää töitäkin ja illalla työporukan kanssa puutarhajuhlat. Mut katsellaan. Vielä tässä on aikaa.

Syksy tulee. Fiilikset muuttuvat entistä irrallisemmiksi ja synkemmiksi koko ajan. Mikään ei oikeastaan kiinnosta. Itse on jotenkin pysähtynyt sivustakatsoja maailman vilistäessä ohi.

Hermostuttaa ja jännittää. Ensimmäinen päivä uudessa työpisteessä. Uudet rutiinit, jotka eivät ole rutiineita. Kaipa siitä selviää. En oikeastaan jaksa välittää.

Huono aamu. Peilistä katsoo hirviö. Liian vähän huonoa unta nautittuna. Pakko mennä salille, jotenkin normaalissa elämässä on roikuttava kiinni. Viikko täytyy vielä jaksaa. Sitten voi muutaman päivän vain olla ja käpertyä peiton alle piiloon koko päiväksi. Kukaan ei tule kysymään mikä mulla on. Voi vain unohtua sinne ajattelemaan synkkiä.

Paska fiilis aamulla. Peilikuva ei miellytä. Vedän ranteet auki meiningillä töihin.

Töissä vika työpäivä. Putiikki kiinni klo 14 ja sitten n. 1½ pulloo kuoharia per nenu. Nyt kevyt känni ja kauhee sekoilu päällä. 45 minuutin päästä lähtee juna kohti Ouluu.

Kerron loput sitten joskus. Nyt suihkuun.

Näkemisiin pörriäiset.

Hieno DBTL-ilta.

Kilpi <3

DJBB:tä eivät riitä sanat kuvaamaan. Extaasiin on joskus lyhyt matka. <3 <3 <3
Island girl oli kyllä parasta aikoihin.

"Panisin". Se on kai niitä parhaita kehuja mitä nykymiehiltä irtoaa. Pelasti alkuillan. =D

En muista milloin viimeksi mulla olis ollu Lauantai vapaana. Olin ihan sunnuntaifiiliksissä koko päivän. Nukuin pitkään ja kävin rauhassa salilla. Lisäilin painoja sarjoihin ja poistuinkin salilta jalat täristen. Kotona vain olin ja löhösin. Ja pelasin Tomb Raideria...

Käytiin tuossa vielä iltapäivällä lyhyellä kävelyllä miehen kanssa, mutta oli niin painostavan kuuma ilma, että ei kauhean kauaksi jaksettu mennä. Toinen takareisi on krampannut tänään reippaasti ja toinen lonkka ensioireilee limapussin tulehduksesta johtuvaa hermo jumia. Niin, mulla kun toi takamuksesta lonkan, etureiden kautta polveen ja sieltä varpaisiin ulottuva hermo kulkee tuolla pakarassa väärässä kohtaa, joka taas aiheuttaa sen, että kun pienet pakaralihakset jumittuu niin, sit joku limapussi tulehtuu ja hermo menee jumiin. Tämä on tutkittu juttu. Kukaanhan ei ole täydellinen, aina meistä joku tekovirhe löytyy... =D

Your Theme Song is Born to Be Wild by Steppenwolf

"I like smoke and lightning Heavy metal thunder Racin' with the wind And the feelin' that I'm under" A total independent spirit, you can't be held down or fenced in. You crave the feeling of wind on your face... and totally freedom.

What's Your Theme Song?

Hihii, joo. Mun biisi.

Your Personality Is Like Acid

A bit wacky, you're very difficult to predict. One moment you're in your own little happy universe... And the next, you're on a bad trip to your own personal hell!

What Drug Is Your Personality Like?

So me, so me....

Katsottiin eilen jo varmaan kolmannen kerran Butterfly effect -leffa. Yksi parhaista elokuvista mitä olen koskaan nähnyt. Ihmeellistä siinä ei oikeastaan ole näyttelijät, eikä kuvaus, eikä ohjaus, vaan tarina. Perhosen siivenisku voi synnyttää hurrigaanin. Muuttaisitko sinä jotain elämästäsi, jos voisit matkustaa ajassa taaksepäin? Ottaisitko sen riskin muuttaaksesi omaa tai toisten elämää? Sitä jäin eilen miettimään. Oikeastaan on kaksi kohtaa elämässäni, joita voisin yrittää muuttaa. Toinen aivan varhaisessa lapsuudessa ja toinen kuutisen vuotta sitten. Lapsuuteeni palaisin muuttamaan asioita puhtaasti itsekkäistä syistä, mutta tuonne kuuden vuoden päähän menisin helpottamaan toisen ihmisen elämää. On vain niin mahdotonta tietää, missä itse olisin, jos noita asioita muuttaisin. Voi olla ettei minua enää olisikaan, mutta joku toinen voisi voida paremmin. Toisaalta minä en välttämättä olisi minä. En sama ihminen kuin nyt, luopuisinko siitä?

Olikohan tämäkin taas turha postaus? Mä olen edelleen sitä mieltä, että sellaista asiaa kuin turha postaus ei olekaan. Jokainen sana minkä tänne kirjoittaa, oli se sitten kuinka tyhjänpäiväinen tahansa, kertoo loppujen lopuksi paljon. Elämä ja arki vain on sellaista, että mitään kauhean hohdokkaita ajatuksia ei välttämättä synny. Ja joskus on hyvä vain tietää, että toinen on siinä kunnossa, että pystyy kirjoittamaan blogiinsa, vaikka vain sen, että on paska päivä vaikka aurinko paistaakin. Satunnaiselle lukijalle se tuskin on kovinkaan hohdokasta, mutta niille, jotka seuraavat blogia päivästä toiseen, se riittää.

Hei sinä paidaton, ruskettunut, vahvasti tatuoitu, lihaksikas, kalju mies kahden bokserin kanssa Turun kauppatorilla tänään klo 12 jälkeen. Olet kauneinta mitä olen aikoihin nähnyt.

Eipä tässä sitten muuta.

Olenpas taas ollut pari päivää hiljaa. On ollut kiire ja paljon mietittävääkin. Töissä tahti on hiljennyt ja nyt kun meillä olisi työvoimaakin tarpeeksi, niin ei ole enää tavaraa, eikä asiakkaita. Enää kaksi viikkoa jäljellä. Viikoissakaan ei ole tunteja enää kuin alle 30. Tuntuu ihan melkein lomalta.

Uudet tavoitteet on asetettu tänä aamuna. Toivottavasti seuraavasta 10 viikosta tulee yhtä helppoja kuin edellisistä. Omassa päässä mikään ei kyllä ole muuttunut, vaikka muut muutoksen näkevät. Peilikuva on edelleen entistäkin pahempi vihollinen.

Lauantaina vietettiin grillijuhlia ja sunnuntaina onnistuin sitten selviämään työpäivästä, vaikka krapulaa olikin hiukan ilmassa. Oli mukavaa vaihteeksi viettää aikaa "omien" tuttujen kanssa. Tällä nyt ehkä lähinnä tarkoitan sitä, että nämä ihmiset ovat enemmän minunlaisiani. Yleensä nykyään tulee pyörittyä enemmän miehen tuttavapiirin kanssa ja siellä mä olen aina jotenkin ulkopuolinen. Hauskaa oli kun pöydän ääreen sattui istahtamaan iso liuta kännisiä asiakaspalvelijoita eri ammateista ja arvaat varmaan, että hankalista asiakkaistahan siellä keskusteltiin. =) Illalla oli kuitenkin surullinen ja varautunut pohjavire, huomasi ken huomasi.

Miten toinen voi tehdä itsensä rakastamisesta niin vaikeaa, ja kuinka mä jaksan yli viiden vuoden jälkeen edelleen rakastaa, vaikka jo tiedän ettei toinen muutu, saatikka kasva vastuuntuntoiseksi.

Onko se niin väärin olettaa, että toinen kantaisi vastuuta elämän pikkuasioista ja ennenkaikkea asioista, jotka toiselle puoliskolle ovat tärkeitä. Meillä ne asiat tulevat listan viimeisenä. Meillä myöskin toisen ymmärtäminen ja tukeminen stressaavina aikoina, mm. työkiireiden aikaan helpottamalla toisen elämää, on vain minun tehtäväni. Minun elämäni vaikeuttaminen viime viikkoina on tuntunut olevan hänen elämäntehtävänsä.

Kuppini on hiljalleen menemässä yli ja enää ei paljon tarvita, että se kaatuu.

Outo päivä. Olen ollut vihainen, turhautunut ja surullinen. Ystävillä ja kavereilla tuntuu kaikilla menevän tavalla tai toisella huonosti. Kivaa kysyä ystävältä "mitä kuuluu?", kun jotenkin jo arvaa, ettei varmaan ainakaan mitään hyvää. Oma elämäkin on tällä hetkellä taas sellaisessa empätiedä -vaiheessa. Väljähtynyt parisuhde, henkilökohtaisten tavoitteiden kaukaisuus, tulevaisuuden pelko ja työvitutus. Tuntuu, että pitäisi jotenkin pystyä tukemaan muita, mutta kun voimavarat ei riitä edes omien ongelmien ratkaisemiseen.

Puhelin soi tuossa tunti sitten. "Seiskasta Hei, Olette vastannut mielipidekyselyymme, Haluaisimme esittää teille muutaman lisäkysymyksen." Tässä vaiheessa pulssi alkoi kohota ja pieni piru minussa kasvaa. "Mitä mieltä olette Seitsemän Päivää lehdestä?" Siinä vaiheessa annoin palaa. "En pidä lehdestänne. En hyväksy sen juttupolitiikkaa. Kyllä, Ymmärrän että osa julkkiksista tarjoaa ja tyrkyttää törkyjuttujaan lehteen, mutta tuskin kaikki ja onko törkyjuttuja pakko julkaista, eikö tyrkytystä voi jättää omaan arvoonsa?" "Mielestäni lehtenne ei toimi hyvänmaun rajoissa." Tässä vaiheessa soittaja veti herneet nenään ja alkoi ottaa asiat henkilökohtaisesti. Olisi tehnyt mieli lohduttaa sanomalla, että en pidä muistakaan vastaavista julkaisuistaja todeta lopuksi, että onpa sulla paska kesäduuni(Äänestä päätellen aika nuori henkilö). Mutta vastasinkin vain iloisesti vittuuntuneella äänellä esitettyyn "Hyvää kesän jatkoa" toivotukseen. Olisi ollut vielä paljon sanottavaa, mutta negatiivinen palaute ei ilmeisesti auta tekemään lehdestämme parempaa.

Voimaeläimesi 8:llä pisteellä on Hevonen.

Voimaeläin on määritelty siten mitkä eläimen piirteet ja sinun piirteesi vastasivat lähiten toisiaan. Pistemäärä tarkoittaa miten omat piirteesi osuivat eläimen piirteisiin.

Viisi seuraavaksi voimakkainta eläintä olivat:

8 Kissa
8 Kettu
8 Karhu
8 Käärme
7 Susi

Heikommat osumat tulivat eläimille:


7 Orava
7 Koira
7 Kotka
6 Ilves
5 Muurahainen
5 Majava
4 Pöllö
4 Kauris
3 Korppi
3 Lepakko
2 Kilpikonna
1 Hiiri
0 Kani
0 Delfiini
-1 Kurki
-1 Perhonen

Hassu juttu, arvioin itselleni läheisimmäksi sielunkumppaniksi kissan ja melkein osuin oikeaan. Ja siis perhostahan musta ei saa tekemälläkään. Olen muuten kiinalaisessa horoskoopissakin hevonen... Hhhmmm.... Hauska testi jokatapauksessa.Löytyy täältä. Löysin testin via wicked child, en vain jaksanut seurata ketjua, joten googlasin. =)

Kyllä sitä joskus osaa tuntea olonsa tosi huonoksi. Kaikki on tavallaan ok ja vaikka töissä oli jälleen kerran helvetti irti, niin jaksoin kuitenkin. Jotenkin on vain taas todella epäonnistunut olo. Eilinen vapaapäiväni oli sitten osunut siihen kaikkein kiireisimpään ajankohtaan ja tuli vain sellainen tunne, että mua yritettiin (ja onnistuttiin) syyllistää siitä. Todella paha mieli kun ihminen, joka ei ole elänyt meidän muiden kanssa viime viikkojen loppuunmyyntirumbaa, eikä todella tiedä siitä mitään, tulee sanomaan, että eilinen se vasta olikin kiire päivä. Eihän sen tarvinnut kuin myydä. Kaikki tavarat oli jo esillä ja alennusprosenttejakin oli enää yksi. Helpottaa ihmeesti elämää, mutta eihän hän sitä tiedä. Kauppa alkaa olla aika tyhjä. Tuntuu siltä, että tavarat loppuu ennenaikojaan. Mutta jos totta puhutaan, niin on se sen verran ahdistava ja kamala työpaikka tällä hetkellä, että en sinne huomenna enää kovinkaan iloisin mielin mene. Tää loppu aika on pilannut niin paljon kivasta työpaikasta. Sääli sinänsä.

Mulla on myös yllättävän yksinäinen olo. YStävät on jossain kaukana. Ei fyysisesti kauempana kuin ennen, mutta en ehdi pitää heihin yhteyttä. Ja aika harvoin kukaan enää soittaa ja kysyy mitä kuuluu. Kaipa mä olen hiukan erakko. Karkotan ihmisiä pois luotani henkisellä vahvuudellani, joka kuitenkin on silmänlumetta. Heikkouden näyttäminen ei vain ole minulle luontevaa.

Mieltä on viime päivinä jäänyt kaihertamaan myös se, että kiireessä tulee oltua tuntemattomille töykeä. Kiire tai asiakkaan törkeys ei saisi olla tekosyy, mutta viime aikoina päreet on kyllä palaneet helpommin. Toisaalta, on minua myös huoriteltu viime viikolla töissä asiakkaan toimesta ja toinen on melkein käynyt käsiksi, kun ei saanut tahtoaan läpi. Että sellasta.

Paha ja sekava mieli. Luen hetken elämän totuuksia Nemistä ja menen sitten nukkumaan.

Miehet!!! Vittu, Saatana!!!
Pienillä asioilla ne osaavat pilata hyvän päivän.

Saavutin tänä aamuna tärkeän tavoitteen. Mieli askartelee jo jatkosuunnitelmia. Onnistumisesta tulee hyvä mieli.

Nukuin vapaapäivän kunniaksi pitkään ja päätin skipata kuntosalireissunkin tältä aamulta. Sen sijaan suuntasin Miehen kanssa kaupungille. Kävimme kaikessa rauhassa kirjastossa ja shoppailemassa ja vielä lopuksi ostamassa picnicruokaa. Sitten kotiin ja kamat ja ruuat kasaan ja picnicille. Sangria blancoa pakattiin mukaan termoskannuun. Ilma oli kuuma ja painostava ja selän takana vaanivat tummat matalasti jyrisevät pilvet. Pääsimme kuitenkin rauhassa ja hyvällä ilmalla joen rantaan ja kerkesimme syödäkin. Sitten jyrinä alkoi kuulua vain entistä lähempää, joten pakkasimme kamat ja lähdimme. Puolimatkassa taivas sananmukaisesti aukesi. Vettä tuli kovemmalla paineella ja isompina pisaroina kuin suihkusta. Kävelimme sitten kaatosateessa läpimärkinä kotiin. Ihanaa ja kamalaa yhtäaikaa. =)



Sarjassamme kuuluisia viimeisiä lauseita: "Ei se varmaan tule päälle."


"Kaunis" Aurajoki


Vettä!!!

Rättiväsyneenä katselin tuossa äsken bussin ikkunasta ja mietin kuinka helppoa on ihmisillä, jotka ovat omistaneet elämänsä jollekin uskonnolle tai ideologialle. Heillä on suunta ja motiivi elämälleen. He kelpaavat itselleen, eikä heidän tarvitse miettiä mitä muut heistä ajattelevat. Kun itse jälleen kerran peilaa itseään muiden ihmisten silmistä, katseista ja sanoista, tulee jatkuvasti varmemmaksi siitä, ettei kelpaa koskaan. En kelpaa itselleni, kun en kelpaa muille. En ole tarpeeksi mitään.

Väsynyt vain....

Asia, jota olen pyöritellyt päässäni viime ajat, on seksiin pakottaminen parisuhteessa. En haluaisi puhua raiskauksesta, vaikka se siltä tuntuukin ja tavallaan vielä pahemmalta, sillä tekijä on rakas ihminen, joka hyvin tietää etten halua ja jonka täytyisi kuulla äänetön itkuni ja tuntea kipuni. Seksiin pakottamiseen ei aina tarvitse liittyä fyysistä väkivaltaa ja parisuhteessa harvoin varmaan liittyykään. Pakko on erilaista, henkistä. Toisaalta ymmärrän häntä. Hän sanoo minun olevan kaunis ja rakastavansa minua. Meillä menee muuten paremmin kuin aikoihin.

Miksi hän satuttaa minua ja miksi minä annan sen tapahtua.

Tänään on känkkäränkkäpäivä...

Ei huvita, ei jaksa. Tiuskin asiakkaille ja olen epäkohtelias. Onneksi työpäivä päättyi jo. Tulin kotiin ja sain aikaan riidan. Nyt mökötetään.

Ajatukseni palaavat jatkuvasti viime lauantai-iltaan. Anonyymius ongelmat myös vaivaavat. En oikein tiedä enää mitä voin täällä sanoa. En halua loukata ketään. Viime lauantaiyönä tapahtui jo kolmannen kerran jotain, jota mä en oikeastaan pysty käsittelemään. Ajatukset ovat kovin sekavia sen suhteen. En oikeastaan tiedä edes mitä tarkalleen tapahtui.

Tätä työputkea on jäljellä viisi päivää. Hermoilen jo valmiiksi ensi viikonloppua. Olisinpa silloin jossain muualla kuin töissä.

Kirjoitin eilen kaksi postausta, enkä osannut päättää kumman tänne laitan. Ehkä en siis laita kumpaakaan. =/

Eilen juotiin sangriaa ja Zanzibarin uusia ihanen hedelmäisiä drinkkejä. Matkalla käytiin toteamassa, että Koulun terassi tappaa biletunnelman yhtä tehokkaasti kuin sisätilatkin. Väsymys alkoi painaa jo ennen yhtä, joten lähdimme kotiin.

Tänään on pitkästä aikaa vapaata. Pesen siis pyykkiä, käyn keskiaikamarkkinoilla ja ostoksilla. Illalla grillataan ja minä penkkiurheilen. Jos kunto tuntuu kestävän,niin menen lenkille, kun on toi liikunta jäänyt vähiin.

Yhtä tyhjän kanssa merkintä tästä taas tuli. Kaikki tärkeät ja päätä vaivaavat asiat jäivät sanomatta, koska niille ei löytynyt sanoja.

Mä olen niin katki poikki, etten jaksa edes ajatella.

Pidän luultavasti tauon tänne kirjoittelussa. Ei ole oikeastaan mitään syytä kirjoittaa. Ehkä jatkan sitten kun on jotain asiaa. Tältä tuntuu tällä hetkellä, ehkä huomenna on toisin.

Väsyttää. Nyt alkaa tulla mittari täyteen. Saas nähdä saanko sunnuntaina nollattua tämän viikon niin tehokkaasti, että jaksan.

Piti todenteolla pakottaa itsensä salille aamulla ja sieltä suoraan töihin. Ei meinaa energia oikein riittää.

Meillä on myymälässä (kenkäkauppa) kylttejä, joissa lukee "Kysy lisää kokoja myyjältä". Eräs mies tuli kysymään minulta tänään jotain tiettyä kokoa tiettyyn kenkään. Sanoin, että kaikki kyseisen kengän koot löytyvät hyllystä ja jos siellä ei ole, niin sitten ei ole. Mies katsoi minua ja sanoi:"Niin, vaikka siellä on sellainen kyltti, että kysy myyjältä?". Enpäs taas tiennyt mitä sillekin idiootille olisi pitänyt sanoa. Luulikohan se, että mä muutun kengäksi, jos oikeen osaa kysyä.

Toinen asia on sitten nämä ihmiset, jotka tulevat palauttamaan kenkiä. Näillä on pari minuuttia kävelty autotallin betonilattialla. Siis häh?!? Kengänpohjat ihan kuluneet ja kuka nyt edes kokeilee kenkiä autotallissa?!? Toinen vakio on tää: "Nää on ollu mulla jalassa vaan päivän ja nyt näissä on saumat auki.". Ja kengät näyttää siltä, että niillä on kahlattu kaikki lätäköt ja puskat läpi viimeisen viikon ajan. Uskoo ken tahtoo.

Ja sitten ne lapset... Viime viikolla oli lattialla Marie-keksejä, sipsejä ja juustonaksuja. Muutama huonosti nuoltu jäätelötikku löytyi niin ikään tungettuna kenkään ja karkkipaperit ja suklaiset sormenjäljet, myös kengissä, ovat arkipäivää. Ei mun lapsuudessa ruuan kanssa menty kauppaan. Periaatteessahan, jos asiakas sotkee jonkun kengän esim. suklaalla, hän on velvollinen sen ostamaan. Harvase päivä meillä käy myös aikuisia pahvisine limsa- tai kahvimukeineen eli miksikäs sitä lapsia kieltämään. Mutta toisaalta, meillä ei sentään vielä yksikään lapsi ole pissannut lattialle, niin kuin kirjakaupassa, jossa myös joskus työskentelen.

Täytyihän tämäkin persoonallisuustesti kokeilla. Nappasin linkin Sebastianilta.

Seuraava kaavio kuvaa vastaustesi sijoittumista
Ekstrovertti ----------------*---- Introvertti
Käytännöllinen ----*---------------- Intuitiivinen
Ajattelija --------*------------ Tuntija
Impulsiivinen ------------*-------- Harkitsija


Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi
Olet hiljainen, vakava, vastuuntuntoinen, kärsivällinen, konservatiivinen, lojaali ja vankkumaton. Pidät yllä yhteiskunnan järjestystä ja instituutioita. Olet vankkumaton kuin kallio, ja omaksut helposti isällisen tai äidillisen roolin, sekä perheessä että työpaikalla. Sinulle soveltuu ammatiksi poliisityö, yhteiskunnan virka, opetustyö sekä rahoitusala. Sovellut myös politiikkaan ja liike-elämään. Parhaiten olet kotonasi byrokraattisissa organisaatioissa, koska mielelläsi toimit sinulle kuuluvan roolin mukaisesti, olitpa sitten johtaja tai johdettava. Ihmistyyppisi toimii parhaiten töissä, jotka edellyttävät tarkkaa kirjanpitoa ja raportointia. Kaltaisesi ihmiset pitävät yhteiskunnan toiminnassa, ja vaalivat lakeja, aikatauluja ja toimitapoja, ja tuovat vakautta ympärilleen. Arvostat kovaa työtä, rehellisyyttä, kohteliaisuutta, täsmällisyyttä ja uskollisuutta perheelle, ystäville ja yhteiskunnalle. Sinulla on taipumus vastustaa tarpeettomia muutoksia, ja useimmat uudet ideat ovat sinulle häiritseviä.

Tälläinen luonteenkuvaus tuli siis 20 kysymyksellä. Koska mielestäni en ole aivan noin jäykkä ja nuo "toiveammatitkin" lähinnä pelottavat, kokeilin uudestaan vähemmillä kysymyksillä ja kas... Tämähän alkaa vaikuttaa minulta. Tai ainakin siltä minältä jota ulospäin helposti esitän....

Seuraava kaavio kuvaa vastaustesi sijoittumista
Ekstrovertti *-------------------- Introvertti
Käytännöllinen *-------------------- Intuitiivinen
Ajattelija --------------------* Tuntija
Impulsiivinen *-------------------- Harkitsija

Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi
Olet lämminhenkinen, ulospäin suuntautunut, iloinen ihminen, jolla on aina aikaa hauskanpidolle, ja joka välttelee tylsiä ihmisiä jotka ottavat itsensä liian vakavasti. Sinulle soveltuvat parhaiten ammatit, joissa voit olla tekemisissä ihmisten parissa, kuten myyntityö, neuvontatyö, asiakaspalvelu, hoitotyö, kriisiapu ja esiintyvä taiteilija. Ihmistyyppisi luonnostaan tarkkailee toisten käyttäytymistä ja pohtii, mitä toiset oikeastaan haluavat. Valitsitpa minkälaisen ammatin tahansa, siinä puhumisella on oltava tärkeä rooli. Olet parhaimmillasi toisten ihmisten seurassa, ja vältteletkin yksinäisyyttä ja eristymistä. Uskot että elämän, työn ja ihmissuhteiden pitää olla hauskaa ja palkitsevaa. Et viihdy synkissä oloissa. Kaltaisesi ihmiset ovat valloittavia, terävä-älyisiä ja mieleltään avoimia. Toisten mielestä saatat viihtyä liian usein juhlissa. Sinua saattaa ahdistaa se, jos sinulta odotetaan vakavamielisyyttä, muodollisuutta, logiikkaa, järjestelmällisyyttä ja täsmällisyyttä.

Ehkä se totuus on jossain noiden kahden välissä. Puhelias ja ulospäinsuuntautunut olen, mutta toisaalta myös käytännöllinen ja diplomaattinen. Kaipaan yksinäisyyttä ja yksityisyyttä, jollei sitä ole. Mikään suuri keksijä tuskin olen, mutta en myöskään kaavoihin kangistunut konservatiivi. Avoin suhtautuminen kaikkeen on lähtökohta.

Vielä eilen mä olin varma, että jaksan vetää töitä putkeen seitsemän päivän aikana yhteensä 56 tuntia. Nyt en ole enää ihan varma. Ihmiset tulevat hulluiksi alennusmyynti aikaan. Ja työpäivät senkun pitenevät. Huomenna maraton päivä: 9-20. Selviääköhän siitä hengissä.

Juhannus.

Oli ja meni.

Huomenna taas töitä. Vaikka en olekaan ryypännyt ja rällännyt, on olo väsynyt. Appivanhemmat ei ole sitä kaikkein rentouttavinta seuraa. Kamalan kilpailuhenkisiä ja pihapeleistäkin menee maku kun on "pakko voittaa". Liikaa syöneenä tuntuu vaikealta lähteä taas liikkeelle, mutta on pakko. Muuten ei jaksa.

Ensi viikko pelottaa. Tiedossa todella raskas työrupeama. Ja jos tämä kuumuus jatkuu, on kauppakeskus tukala työpaikka.

Pääkään ei voi tällä hetkellä kovin hyvin. Kelaan koko ajan outoja asioita. Vanhoja juttuja. Öisin näen levottomia unia, joissa toistan jotain tiettyä asiaa loputtomiin, koska se ei vain onnistu. Viime yönä laskin kolikoita. Unissa vierailevat myös helposti ihmiset, jotka mieluummin vain unohtaisin. Onnellinen kestohymy tuntuu tällä hetkellä vappunaamarilta.

Hyvä päivä, huono päivä... Aamulla pienet asiat saivat hymyilemään, mutta työpaikka opetti taas kuinka tyhmää on olla kiltti ihminen ja tehdä hyvää hyvyyttään asioita työnsä eteen. Ei olis taaskaan kannattanut, haukut siitä vain sai. Muutenkin totaalinen on/off päivä.

Kahtena viime yönä olen nähnyt omituisia unia Exästä. Häneen liittyvä vahvojen tunteiden kirjo on jostain syystä noussut pintaan. Ja täytyy myöntää, että kaipaan häntä. Olihan hän kuitenkin parempi ystävä kuin kukaan koskaan. Elän elämässäni hyvin samantapaista vaihetta kuin silloin kun suhteemme loppui, Ehkä se osittain nostaa hänet taas esiin elämässäni.

Hihii... Kiva mies kävi vaihteeksi pelikaupassa ja muisti jälleen muakin. =)
Tomb Raider Legends on vihdoinkin koneella ja pyörii kohtuu säädöillä kuin unelma. Sääli, että aikaa pelaamiseen on kovin niukasti.

Kaksi päivää töitä ja sitten vähän vapaa-aikaa... Muutama hullu päivä, mutta sitten ei olekaan kuin töitä ja töitä ja töitä.

Takana jälleen yksi liskojen yö... Anteeksi vain naapurit ja puolisko. Huusin apua ääneen (luultavasti), koska unessa minut yritettiin tukahduttaa ja raiskata. Aamuyön unia en enää onneksi muista. Jotain kamalaa varmasti ja ilmeisesti olen tapellut vastaan, kun kädet tuntuvat niin väsyneiltä. Lievää stressiä ilmeisesti taas ilmassa. Stressaan aivan turhista asioista ja muut onnistuvat vielä koventamaan stressiäni.

No mutta... onneksi on sunnuntaina vapaata. Voin ainakin yrittää nukkua kunnolla.

Mistä nää kaikki hyvännäköiset miehet on rantautunu Turkuun? Viimeiset päivät on saanu viettää työmatkat kuola suupielestä valuen. Joku joskus sanoi, ettei nykyajan asfalttimiehet enää ole minkään näköisiä, kannattais tulla tarkistamaan kantansa Turkuun... Ja mikä onkaan hienompaa, kuin komea ja lihaksikas mies syömässä mansikkapehmistä puistonpenkillä... Tai se namu nuorimies ilman paitaa irokeesissään maailman suloisimman koiranpennun kanssa kaupungilla tänään... Tai se pitkät rastat omannut mies pyöräilemässä tai se paidaton tatuoitu katumuusikko...

Onkohan tää vaan joku helteen ja väsymyksen aiheuttama hallusinaatio...

Mitäs tässä sitten muuta. Töitä riittää seuraavat kuusi viikkoa luultavasti enemmän kuin jaksaisi oikeasti tehdä. Heinäkuulle kertyy kokonaista 5 vapaaapäivää. Oikeasti vapaita olisi 7, mutta kun on kaksi työpaikkaa niin sitten vapaapäiviä vietetään toisessa duunissa. =D No mutta elokuussa minä lomailen. Nautin auringosta ja 15 tunnin työviikoista. Ja niin... juu, juu... aloitan sen gradunkin teon toden teolla... As if... ;D

Rauhaton aamu. Salillakaan ei oikein saanut levottomuudelta mitään tehtyä. Etureidet on jumissa juoksemisesta. On ilmeisesti salilla otettava ohjelmistoon takareisien vahvistaminen, että nekin jaksaisivat tehdä oman osuutensa juostessa.

Salilta tulon jälkeen olen vain istunut koneella ja fiilistellyt kesäbiisejä. Kaikkein parhaimmalta kyllä kuulostaa Bladen soundtrack. Tuskin maltan odottaa tulevaa elokuvailtaa. Uskomatonta, että tuonkin elokuvan ensi-illasta on kymmenen vuotta. Ensimmäisestä katselukerrasta muistan vain etukenon istuma-asennon ja sydämen tiheän sykkeen, kun se seuraili elokuvan musiikkien biittejä. Elokuvan olen sen jälkeen nähnyt kymmeniä kertoja ja enkohän vielä kestä muutaman kymmenen lisää...

Mies oli muistanut muakin vieraillessaan DVDpurenetin varastomyymälässä. Sain vihdoinkin odotetun Blade boxin. =D Ehdottomasti yksi elokuvamaailman helmiä. Kolme elokuvaa: yksi maailman parhaista, yksi maailman huonoimmista ja yksi maailman hauskimmista (tosin ei varmaankaan tahallisesti). <3 <3 <3 Pidän siis Elokuussa (sitä ennen ei todellakaan ole vapaata) Blade-illan. =)

Lintujen salaliitto

Jo kolmannen kerran tällä viikolla lintu paskoi päälleni lenkillä ollessa. Niillä täytyy olla jotain mua vastaan. Haisenko mä pahalle? Ärsytänkö pelkällä olemassa olollani? Ei voi käsittää...

Sain vihdoinkin katsotuksi tämän keskustelua aiheuttaneen 30 päivää samassa asunnossa homon kanssa dokumentin. Olihan siinä omat stereotypiansa niin homojen kuin maalaistollojenkin osalta esitettyinä. Kun itse tulen pieneltä, ahdasmieliseltä, mutta ei sentään uskonnolliselta, paikkakunnalta, sitä aina miettii omia ennakkoluulojaan. Miehen kanssa kävin tätä keskustelua äsken lyhyesti. Ja hän totesi, että onhan sinullakin (siis minulla) ennakkoluuloja mm. mustalaisia ja venäläisiä kohtaan, vaikka ihmisten seksuaalisen suuntautumisen koetkin yhdentekevänä. Ja onhan se totta. Toisaalta täytyy todeta, että nyt kun olen kohta 9 vuotta asunut Länsi-Suomessa, olen tullut siihen tulokseen, ettei noita epäluuloja olisi, jos olisin tänne syntynyt.

MIEHET!!!!

Yheistyöhalu = 0
Empaattisuus = 0
Kompromissikyky = 0

Kaikki vastaukset täytyy antaa heti. Asioiden miettiminen kielletty. Kun annan periksi HÄNEN ehdotukselleen, se ei enää kelpaakaan.

Jos ja kun elämästä halutaan tehdä hankalaa, niin kutsutaan paikalle mies.

Oma napa, Oma napa, Oma napa!!!!

HEVENETTI!!!!

Onpas tännekin taas jäänyt kirjoittamatta... Mutta eipä tässä kauheasti mitään uutta kuulu. Töitä töitä ja töitä. Nyt kun jaksaa niin syksyllä voisi sitten keskittyä siihen mahdolliseen valmistumiseen. *Huokaus*

Vihdoinkin DBTL on suvainnut julkaista ohjelmistonsa. Täytyykin heti mennä vaihtamaan vapaapäivää, koska DJBB näköjään soittaakin jo Torstaina. :) Torstai vapaaksi ja perjantaille myöhäinen iltavuoro... Siinäpä vasta suunnitelma. =)Toivottavasti lippuja saa vielä loppukuusta. Tällä hetkellä ei sellaisiin ole varaa.

Mies on kipeä. Hirvittävä yskä, mutta ei kuumetta. Lääkäri oli ollut huolissaan koholla olevasta leposykkeestä.Täytyy tarkkailla, ettei tulehdus vain pääse leviämään sydämeen saakka. Toivottavasti minä en sairastu, töissä on niin paha pula työvoimasta, että muutenkin hirvittää, saati sitten sairasloman sattuessa.

Suurin ilonaihe tällä hetkellä elämässä on kyllä ehdottomasti musiikki ja liikkuminen. Pariin kertaan on se juoksijan flow taas päässyt iskemään. Eilenkin olin lopen väsynyt, enkä meinannut saada itseäni ulos, mutta lenkiltä tullessa olo oli pirteä ja rauhallinen. Kaikki päivän huolet oli taas jääny matkan varrelle.

Ai niin.. Kylppärikin on nyt taas käytössä. Remonttimies oli eilen kertonut miehelle, että vaikka meillä oli alkuperäisesti suurin remontti, niin todellisuudessa lähes kaikissa muissa asunnoissa oli ollut kosteusvaurioita eli niistä oli jouduttu purkamaan paljon oletettua enemmän ja kuivattamaankin vielä. Eli meillä on nyt taloyhtiön ainoa toimiva kylppäri. =)

Huono päivä.

Olen pettynyt ihmisiin. Eräs ihminen, josta olen paljonkin pitänyt ja häntä kunnioittanut, keräsi niin roiman määrän miinuspisteitä, että hänen kanssaan eläminen tulee olemaan vaikeaa.

Asiat ovat muutenkin kovin vaikeita tällä hetkellä. Töissä kaikki menee lujaa vauhtia alamäkeä ja ketään ei oikeastaan kauheasti kiinnosta. Työpäivät tulevat olemaan pitkiä ja rankkoja, ja kai tässä täytyy ajatella tulevaisuuden rahatilannetta ja tehdä 50 tuntistä työviikkoa nämä viimeiset kuukaudet. Kyllä kai sitä jaksaa.

Henkilökohtaiset tavoitteet ovat jäässä. Mitään muutosta tai edistystä ei tapahdu, vaikka kaikki liikenevä aika ja energia tuntuukin kuluvan näihin ponnistuksiin. Väsymys tuntuu aivan loputtomalta tällä hetkellä. Pitäisi pitää niitä kuuluisia lepopäiviä, mutta aikaa ei ole.

Vituttaa katsoa kesälomillaan olevia ihmisiä. Minulla ei ole ollut kesälomaa kymmeneen vuoteen. Ilman työpaikkaa olo aikoja ei voi lomaksi laskea, koska ne ajat ovat täynnä hakemuksia ja stressiä. Kerran olen ollut viikon sillä tavalla lomalla, että työpaikka on ollut valmiina ja loma-ajalta on maksettu palkka. Ei ole ihmekään, että pätkätyösukupolven ennustetaan polttavan itsensä loppuun ennen aikojaan.