Paluu arkeen

Täällä sitä taas ollaan... Kotona... Turussa.

Joulu oli ja meni ilman sen suurempaa fiilistelyä. Menneisyyden peikot ovat ilmeisesti ainakin vähän hellittäneet. Aina ennen tuo lapsuudenkodissa ja ennenkaikkea ko. paikkakunnalla vierailu on saanut aikaan varsinaisen tunnemyrskyn. Nyt siltä vältyttiin, mutta samalla huomasin, että sukulaiset ja perhe ovat ainoa siteeni Karjalaan. Ystäviä siellä ei enää ole, eikä mitään muutakaan, paitsi muistoja, joiden olisi aika jo unohtua.

Huomenna olisi taas työpäivä. Sen jälkeen onkin enää yksi työpäivä sovittuna ja tuokin "unelmaduuni" on historiaa. Tietysti toivon että jatkoa tulisi edes muutama tunti kuukaudessa, mutta enpä tiedä.

Huomenna nautiskellaan drinkkejä ystävien kanssa. Uuden vuoden lupauksenkin olen jo tehnyt. Lupaan pitää itsestäni ja myös läheisistäni parempaa huolta ensi vuonna. Hankkia uusia ystäviä ja *ostaa elämän". Halukkaita? :)Haluan voida vuoden kuluttua katsoa itseäni peilistä tyytyväisempänä. Samana, mutta samalla uutena ihmisenä.

Joulumieli kadoksissa...


Joulu ei tänä vuonnakaan tunnu joululta. Olenkohan kadottanut joulumielen kokonaan? Pari viime joulua on mennyt kuin unessa. En osaa enää iloita edes lahjojen antamisesta. Sukulaisten ja ystävien yllättäminen lahjoilla oli ennen mielipuuhaani. Nyt arjen ankaruus on vienyt siitäkin terän pois.

Viime jouluina en ole kerennyt kunnolla valmistautumaan jouluun. Rauhoittumaan ja tekemään niitä pikkujuttuja, jotka tuovat joulun tunnelman ja tuoksut. Ne jäävät väliin tänäkin vuonna. Pääsen lähtemään joulun viettoon lapsuuden kotiini Itä-Suomeen vasta aatonaatto iltana, joten perillä olen vasta aattoaamuna väsyneenä huonosti junassa nukutun yön jälkeen.

Tällä hetkellä kaipaan hiljaisuutta ja rauhaa. Ja ystäviä, joita ei tunnu tällä hetkellä olevan. Paljon todella mukavia tuttavia, mutta sydänystävä puuttuu. Joku joka todella ymmärtäisi mitä on olla minä. En varmaan enää vain osaa ystävystyä, avautua ja päästää toista lähelle.

Talvi

Ulkona paukkuu pakkanen ja meidän postilaatikonlukko on viidettä päivää jäässä. Eikä talosta löydy edes lukkosulaa, tosin en mä tiedä tehoaisiko edes. Oli fiksu veto taloyhtiöltä hankkia nuo uudet lukolliset postilaatikot, kun vanhoista lukottomista hävisi postia jatkuvasti. Tyhmempää oli sen sijaan jättää ne vanhalle paikalleen ilman katosta tai muuta suojaa. No mutta tuskinpa siellä mitään tärkeää olisikaan. Kuka laskuja ja joulukortteja kaipaa.

Tajusin tuossa eilen, että olin laskenut hiukan väärin tämän työputken pituuden. Työpäiviä tuleekin putkeen 11. Hullua. Toisaalta tykkään hommasta, eikä se välillä tunnu työnteolta ollenkaan.

Hhhmm.. Mieskään ei vastaa mesessä eikä tekstareihin. Taitaa mököttää. Rikoin ilmeisesti eilen illalla vahingossa yhden sen "hienoista" pelifiguureista. Hui... Aavistikohan se, että kirjoitan tänne ja valitan. Soitti nimittäin juuri.

Kadota

Paha mieli.

Kyyneleet tuntuvat valuvan ilman syytä. Olo on täysi nolla. Väsyttää, mutta en osaa nukkua. Haluaisin kadota.

En enää jaksa miettiä kelpaanko kenellekään. Olen ymmärtänyt etten kelpaa itselleni. Mitä jäljelle jää....

Väsyttää...

Joo. Ruhtinaallinen kymmenen päivän työputki puolivälissä. Mä olen nyt jo ihan poikki. Myyjänä on kiva olla näin joulun alla. Ihmiset (lue asiakkaat) on niin järkyttävän huonotuulisia ja kiukkuisia... Ja kukapa muu sopisikaan kiukun purun kohteeksi paremmin kuin myyjä, jolla useinkaan ei ole sananvaltaa niihin asioihin, jotka asiakkaita suututtavat. Yritä siinä sitten hymyillä ja olla ystävällinen, kun solvauksia ja kiukutteluja satelee niskaan. Että hyvää joulua vaan kaikille...

Sydäntä lämmittävää on se, että joskus joku asiakkaista kiittää ja toivottaa hyvää joulua. Onpa joku joskus jopa kiittänyt kärsivällisyydestä ja ystävällisyydestä kaiken kiireen keskelläkin. Niistä pienistä sanoista tulee hyvä mieli. Toivottavasti jollekin asiakkaalle tulee myös parempi mieli myyjän hymystä ja hyvän joulun toivotuksesta.

Idols

Mä en muista millon viimeks mä olen nauranut näin paljon ja makeesti.
Ilkka ja Teräsbetoni. Tätä en kyllä unohda aikoihin.

Voi halkinaurus.

Synkkiä ajatuksia.

Maailma on rajallinen.

Tänään en haluaisi olla minä.

Ahdistus kasvaa ja mietin kuinka huonosti ihmiset minut tuntevatkaan.

Apulanta: Armo

Ei mulla oikeastaan ole mitään sanottavaa.

Olen purkanut vaihteeksi pahaa oloani meilikavereihin.

Jännittää ja pelottaa. Ensimmäinen päivä uudessa työpaikassa. Tuntuu jo valmiiksi silta etten pärjää.

"Huono ihminen" -olo.

Sairasta

Lukas Moodysonin Reikä sydämessäni on sairas elokuva... ja pelottavaa tässä on, että kaiken tämän pahanolon ja ällötyksen keskellä tiedän, että siinä oli jotain nerokasta.

Apokalyptisissä tunnelmissa...

Ei toi Maailmojen sota ollu niin huono kuin olin antanut muiden puheiden perusteella itseni ymmärtää. Maailmanlopun fiilikset on ainakin musta ihan viihdyttäviä ja lisäksi siinä oli jotain tollasta perin juurin retroa. Hiukan kököt tehosteet on vaan plussaa mun mielestä nykypäivänä.

Cappuccinon makuinen pepsi max on omituista...

Mitäänsanomatonta...

Koomapäivä...

Onkohan totaalinen saamattomuus merkki masennuksesta.

Anastacia: Sick and Tired

My love is on the line
My love is on the line
My love is on the line
My love is on the line

A little late for all the things you didn't say
I'm not sad for you
But I'm sad for all the time I had to waste
'Cause I learned the truth
Your heart is in a place I no longer wanna be
I knew there'd come a day
I'd set you free
'Cause I'm sick and tired
Of always being sick and tired

[Chorus:]
Your love isn't fair
You live in a world where you didn't listen
And you didn't care
So I'm floating
Floating on air

Oh.. yeah...

No warning of such a sad song
Of broken hearts
My dreams of fairy tales and fantasy, oh
Were torn apart
I lost my peace of mind
Somewhere along the way
I knew there's come a time
You'd hear me say
I'm sick and tired
Of always being sick and tired

[Chorus 2x]

My love is on the line
My love is on the line
My love is on the line
My love is on the line

My love is on the line

[Chorus]

Tätä sitä on taas viime päivinä mietitty.

Kotirouva?

Hassu keskustelu puoliskon kanssa. Menin sitten sanomaan, että olen tuntenut itseni viime aikoina kotirouvaksi, kun kaikki talousaskareet pyykinpesusta, siivoukseen ja ruuanlaittoon ovat jääneet minun harteilleni (olenhan päivät kotona "kirjoittamassa gradua"). Tähän puoliskoni mutisi jotain mitään tekemättä kotona olosta ja siitä, että olenko miettinyt et mun täytyis tehdä jotain etten tuntisi itseäni kotirouvaksi...

Mitähän sekin sitten mahtoi tarkoittaa???

blogiaddiktio

Mä olen huomannut itsessäni vakavia merkkejä blogiaddiktiosta. Seuraan hyvinkin tiiviisti muutamia blogeja. Mä olen miettinyt miksi. Onko se vaan jotain sairasta uteliaisuutta toisten ihmisten elämää kohtaan. Mut sitten luin eräässä blogissa mitä eräs toinen lukija oli kommentteihin kirjoittanut syyksi juuri tämän blogin lukemiselle.
"En tiedä miksi käyn, ehkä varmistamassa melkein joka päivä, että sun on ihan hyvä." Ja siksihän mäkin luen niitä blogeja. Kiintymyksestä ja huolesta, että toisella ei olekaan kaikki kunnossa. Joskus tuntee itsensä suorastaan avuttomaksi kun toisen ihmisen paha olo näkyy niin selvästi, mutta ei osaa tai voi auttaa, kun enhän mä edes tunne ko. henkilöä. Ja oikeastaan ton takia mäkin haluaisin, että mun blogia luettaisiin (vaikka en niin ahkerasti bloggaakaan).

Käytiin muuten eilen katsomassa ennakkoensi-illassa uusin Harry Potter. Harvalla elokuvalla taitaa olla niin laaja kohdeyleisö. Katsomossa istui ihmisiä kaikista ikäryhmistä ja paikalla oli myös aikuisia ilman lapsia. Leffa oli kyllä hieno. Ei mitään ihmeellistä, mutta viimeiseen asti hiottua fantasiaa, josta löytyy yllättävän paljon erilaisia teemoja.

Nyt kun luin tuon eilisen tekstin, niin tajusin etten vieläkään osaa pukea sitä sanoiksi. Elämä jatkuu...

Tilitystä menneistä...

Viime päivinä lähes kaikissa blogeissa, joita seuraan säännöllisesti on puhuttu masennuksesta. Ikävä syysmasennus hiipii meihin kaikkiin kai jollakin tavalla. Omani on sieltä lievemmästä päästä asteikkoa. Ainoastaan yhtenä elämäni syksynä masennus on todella päässyt ihoni alle, silloin koko maailma oli musta ja ahdistava ja havahduin jossain vaiheessa siihen, että ajatukseni lähentelivät itsetuhoa.

Oman lievän syysmelankoliani lisäksi masennus on vaikuttanut elämääni muuta kautta. Ihminen, jota rakastin ja josta välitin todella paljon, enemmän kuin kenestäkään muusta koskaan, sairastui masennukseen. Vieläkään en tiedä mitä kaikkea masennuksen taustalla oli, tiedän vain että se vei minulta pois jotain arvokasta, koska en jaksanut pitää kiinni. Syytän siitä edelleen itseäni. Olin liian nuori ja heikko ymmärtämään mitä oikeastaan tapahtui. Silloin etsin vain vikoja itsestäni ja itkin itseni uneen, joka ilta. Oma mielenterveyteni alkoi kärsiä... Kaikki ne typerät asiat joita silloin tein, saadakseni huomiota edes jostain ja tunteakseni itseni naiseksi jälleen... Kaikki tekoni aiheuttivat vain lisää ahdistusta ja tuskaa. Psyykkisen tuskan voi hävittää vain fyysinen tuska. Kipu oli silloin todella kivaa ja se ajoi minut tekoihin, jotka jättivät toisenlaisia arpia.Ja kun sitä kipua ei pystynyt enää itse tuottamaan tarpeeksi, niin tästä maailmasta löytyy helposti ihmisiä auttamaan....

Vasta muutama vuosi eromme jälkeen pystyin tämän ihmisen kanssa asioista puhumaan ja kertomaan kuinka paljon häntä rakastin ja hänen puolestaan pelkäsin, mutta kertomaan myös miksi en hänen kanssaan kykene olemaan. Olen ikuisesti kiitollinen niille muutamalle hyvälle ystävälle, jotka minua silloin auttoivat. Löysin ihmisen, jolle puhua. On edelleen sääli, että hänen yksipuolinen ihastumisensa minuun ajoi meidät erilleen. Hän on kuitenkin aina muistoissani.

Tänään on kyllä ollut varsinainen nostalgia päivä... vanhat asiat vaivanneet päätä. Ei hyvä... Mutta seuraavaksi Corpse Bride ja leffan jälkeen tuttujen kanssa baariin....

Sunnuntaita...

Tää on taas näitä päiviä kun mikään ei tunnu oikein hyvältä. Menneisyys muistuttaa olemassa olostaan, nykyisyys on yhtä harmaata solmuista massaa ja tulevaisuus pelottaa. Mä en osaa tällä hetkellä tarttua mihinkään. Mitään ei tule tehtyä. Tuntuu vaan että en osaa. On jo valmiiksi sellainen ei tästä mitään kuitenkaan tule -kyyninen asenne.

Ystävätkin tuntuvat jotenkin kaukaisilta. Muutama on selkeästi siirtymässä uuteen elämänvaiheeseen, johon mulla ei ole aikomustakaan siirtyä. Miten näin vanha nainen voi olla näin pihalla koko ajan... Mut toisaalta, eikähän mulla ole oikeus olla just niin teini kuin mua huvittaa.

RÄNTÄÄ

Aika kuluu kamalan nopeasti...

Itken pitkästä aikaa. Mä en kestä sitä että mulle huudetaan...Enkä mä kestä jatkuvaa pettymistä toisen lupaukseen...

Asiat, joista aikoinaan sovittiin...ei niillä enää ole mitään merkitystä.

Kaikki tuntuu kaatuvan mun päälle. Kotitöistä lähtien mun täytyis revetä joka paikkaan... Ja mä en vaan jaksa. Tää jatkuva asioista murehtiminen tappaa mut...

Tänään kaipasin serenadia

Tää on kyllä ihana...
Päivän pelastus

Elämä on tosi hubaa....

Mä kärsin haluttomuudesta. Seksi siis... Mikään seksiin liittyvä ei ole kiinnostanut aikoihin. Ja se tappaa parisuhteen. Toinen osapuoli haluaa seksia niin, että mä en edes uskalla halata sitä ettei tule väärää käsitystä. Mä en haluaisi pakottaa itseäni siihen. Sillä kyllä sen huomaa jollei toinen ole mukana. Viimeksikin itkin äänettömästi koko ajan koska se tuntui niin raiskaukselta.

Eipä tässä muuta. Umpikujassa ollaan.

PASKA VALUU AINA ALASPÄIN...

... Olemme todistaneet sen tällä viikolla työpaikallani. Tuntuu kurjalta kun syytetään jostain aivan älyttömästä asiasta, varsinkin kun on tehnyt kaiken niin kuin käsketään, vaikkakin vasten omaa tahtoa. Itse olisin asian hoitanut eri tavalla, mutta ehdotuksiani ei kuultu... Nyt minut ja parini on leimattu ylivarovaisiksi ja huonoiksi työntekijöiksi selkämme takana.:crazy: Onneksi muutamat kollegat ovat ilmaisseet ymmärtämyksensä ja myös vastustuksensa asian saamaan käänteeseen. Kiitos heille siitä... Diagnoosini tapahtuman syistä oli tämän kyseisen pikkupomon epävarmuus asian oikeasta hoitotavasta ja aikaisemmat toimintaperiaatteista nousseet keskustelut...

Oletteko muuten huomanneet koskaan kuinka vaikea miehille on purkaa tuollaisia esimerkiksi työstä johtuvia paineita. Miehillä kun on jostain syystä se olettamus, että jos nainen valittaa jostain, niin asiaan täytyy tarjota jokin ratkaisu....ja mikään ei suoraan sanoen ole ärsyttävämpää. Mä en halua kuulla mielipiteitä tuputettuna vaan helpottaa omaa oloani.

juupa juu.. Piti sit tänään lähteä pitkästä aikaa ulos, mutta eipä sitten mennäkään. Kaveri perui tulonsa viime hetkellä. Hiukkasen masentaa, joten taidan ottaa ryypyn (tai pari) murheeseen.

Saakeli soikoon tätä tuttava piiriä. Melkein voisin sanoa että vanhaa ja väsynyttä sakkia ja itsellä vielä toi menojalka vipattaisi. Ennen (lue nuorempana) sitä saattoi lähteä ulos vaikka yksinkin ja tuttuja oli joka paikka täynnä. Sit jossain vaiheessa tuli se ikä vastaan, että yksin ei viiti lähteä ja tuttavat on jo poistuneet baarielämästä oman kullan kainaloon kotisohvalle.

Tarvitsisin siis uusia bailukavereita...Mistähän niitä sais...

Kirjoitan tästä unesta nyt muutaman päivän myöhässä. Hämmennys unen sisällöstä ja siitä, mitä alitajuntani minulle oikein yrittää sanoa on ollut keskustelun aiheena niin työ- kuin muidenkin kavereiden keskuudessa.

Unen keskeinen sisältö oli lyhyesti seuraavanlainen. Olin uudessa työkohteessa, mutta työkaverini olivat kaikki vanhoja tuttuja. Kohteessa ja työskentelytavoissa oli muutenkin jotain omituista, mutta kaikkein omituisinta oli se, että minulla ( avoliitossa elävä nainen ) oli todella kuuma ja kiihkeä seksisuhde erään julkihomon työkaverini kanssa. Tarkemmat yksityiskohdat jätän kertomatta.

Jos joku osaa selittää mitä tämäkin uni taas minusta ja ajatusmaailmastani kertoo niin selityksiä otetaan vastaan.

Kavereiden kanssa keskusteltaessa unestani monet naispuoliset tuttavani ovat kertoneet nähneensä unia, joissa he olivat miehiä ja heillä oli suhde toiseen mieheen. Mistä ikinä tämäkin kertonee....

Tai siis uuden blogin alku. Vanha vanhentui ja sillä selvä. Nyt puhaltavat uudet tuulet.

Uuden blogin aloittamiseen liittyy aina sama ongelma. Kuinka paljon kertoa itsestään, että voi edes muodollisesti säilyttää anonyymiyden. Sen verran nyt kuitenkin, että olen turkulainen (kotoisin tosin kaukaa idästä) yliopisto-opiskelija. Minua voisi varmaan jo tituleerata ikuiseksi opiskelijaksi, sillä niin kauan olen yliopiston penkkejä kuluttanut. Nyt tosin olisi enää se suurin ponnistus jäljellä, mutta minkäs teet kun työelämässä on niin hauskaa.Muutenkin olen ihminen jolta on tuo aikuiseksi kasvaminen tainnut unohtua. Elän hyvin pitkälti samanlaista elämää kuin kymmenen vuotta sitten. Mutta miksikäs hyvää muuttamaan.

Tänne eksyin muutaman seuraamani blogin välityksellä ja ajattelin itsekkin taas pitkästä aikaa kirjoitella. Sitä ei sitten tiedä kuinka mielenkiintoiseksi elämäni osoittautuu... tuskin kovinkaan.