KOULUTUSOHJEET TYTTÖYSTÄVÄLLE!

Nämä ovat meidän sääntömme! Huomaa, että ne on kaikki numeroitu 1:ksi
TARKOITUKSELLA!

1. Opettele toimimaan vessan istuinrenkaan kanssa. Olet jo iso tyttö. Jos
se on ylhäällä, laske se alas. Me tarvitsemme sitä ylhäällä, sinä alhaalla. Et
kuule meidän valittavan, että olet jättänyt sen alas.

1. Lauantai = urheilua. Se on kuin täysikuu tai vuorovesi. Anna sen olla.

1. Shoppailu EI ole urheilua. Ja ei, me emme ikinä tule ajattelemaan niin.

1. Itkeminen on kiristämistä.

1. Pyydä, mitä haluat. Selvennetäänpä tätä:
Hienovaraiset vihjeet eivät toimi!
Voimakkaat vihjeet eivät toimi!
Ilmiselvät vihjeet eivät toimi!
Sano se suoraan!

1. Kyllä ja Ei ovat täysin hyväksyttäviä vastauksia lähes kaikkiin
kysymyksiin.

1. Tule luoksemme ongelman kanssa, jos haluat apua sen ratkaisemisessa.
Sitä
me teemme. Sympatiaa varten ovat tyttökaverit.

1. 17 kuukauden päänsärky on ongelma. Mene lääkäriin.

1. Mikä tahansa, mitä sanoimme puoli vuotta sitten on kelpaamaton
argumentti. Itse asiassa kaikki kommenttimme mitätöityvät viikossa.

1. Jos et pukeudu kuin Charlien Enkeli, älä odota meidän reagoivan
saippuaoopperoiden kavereiden tapaan.

1. Jos olet mielestäsi lihava, niin todennäköisesti olet. Älä kysy meiltä.

1. Jos jokin, mitä sanoimme voidaan tulkita kahdella tavalla ja toinen
niistä saa sinut surulliseksi tai vihaiseksi, me tarkoitimme sitä toista.

1. Voit pyytää meitä tekemään jotain tai kertoa, miten haluat sen tehtävän.
Et molempia. Jos kerran jo parhaiten tiedät, miten tehdä se, tee se itse.

1. Milloin suinkin mahdollista, sano sanottavasi mainosten aikana.

1. Kristoffer Kolumbus ei tarvinnut ohjeita emmekä mekään tarvitse.

1. KAIKKI miehet näkevät vain 16 väriä, kuten Windowsin oletusasetukset.
Persikka esimerkiksi on hedelmä, ei väri. Kurpitsa on myös hedelmä. Eikä
meillä ole aavistustakaan, mikä malvanvärinen on.

1. Jos se kutiaa, sitä rapsutetaan. Me teemme sitä.

1. Jos kysymme, mikä on vialla ja vastaat "ei mikään", me käyttäydymme kuin
mikään ei olisi vialla. Me tiedämme sinun valehtelevan, mutta se ei vain
ole
kaiken sen hässäkän arvoista.

1. Jos kysyt kysymyksen, johon et halua vastausta, odota vastausta, jota et
halua kuulla.

1. Kun menemme jonnekin, ehdottomasti kaikki, mitä päällesi pistät on
hienoa.
Oikeasti.

1. Älä kysy, mitä ajattelemme, ellet ole valmis keskustelemaan aiheista,
kuten jalkapallo, juominen, tai autot ja moottoripyörät.

1. Sinulla on riittävästi vaatteita.

1. Sinulla on liikaa kenkiä.

1. Olen hyvämuotoinen. Pyöreä on muoto.

1. Kiitos, että luit tämän. Kyllä, tiedän, joudun nukkumaan sohvalla tänä
yönä,mutta tiesitkö, etteivät miehet todella piittaa siitä. Se on kuin
retkeilyä.



Tässähän se olikin, vastaus kaikkiin ongelmiin. Tämä jokaisen naisen täytyisi lukea ennen suhteen aloittamista ja todeta jo siinä vaiheessa, että miehen kanssa eläminen on luultavasti mahdotonta ja koko homman voi unohtaa saman tien....

Kulissit, kulissit ja kulissit...

Ensi talven lapinmatkasta on alettu taas vääntää. Samat ongelmat ja näkökohdat kuin viime keväänä, seura vaan olis asteen verran huonompaa. En jaksaisi tapella ja kun järkisyillä perustelu ei riitä, niin antaa sitten taas olla.

Viime kerralla tämän asian puiminen sai aikaan riidan, joka tietenkin sai aikaan riitojen sarjan ja varsinaisesta aiheesta eksyttiin kaikkiin muihin toisen vikoihin ja virheisiin. Riitojen huipennus oli se, kun mä tyynen rauhallisesti totesin, että "Olisit joskus mies, niin mun ei tartteis." Nyt keikutaan taas tuolla rajalla. Viimeksi sain tuon lauseen anteeksi pyytämällä, tuntui vain pahalta pyytää, kun oikeastaan en ollut pahoillani. Meillä on sitten vain eri käsitys siitä mitä on olla mies. Minulle mies ei ole pelkästään se, jolla on munat ja suurempi palkka. Miehenä oleminen on myös vastuunkantamista ja tietynlaista aikuisuutta. Mies tulkitsee huomautteluni tietyistä asioista, jotka katson kuuluvan hänen vastuulleen, tyytymättömyydeksi siihen, ettei hän aina tanssi pillini mukaan. Turhaa kai on sanoa, että välillä se pilli tuntuu olevan ainakin minulta hukassa. On vain olemassa asioita, jotka täytyy tehdä halusi tai ei. Ja kyse ei edes ole siitä, että minä haluaisin ne tehdyksi, vaan siitä, että taustalla on joku suurempi taho, jota varten ne on tehtävä, että saisi elää rauhassa. Mä olen yrittänyt vääntää rautalangasta tätä asiaa, enkä sitä tässäkään onnistu kunnolla ilmaisemaan. Mut vaan on kasvatettu velvollisuuden tuntoiseksi ja velvollisuuden hoitaminen menee mun oman mukavuuden halun ohi.

Olipas vuodatus, mutta oli pakko sanoa. En jaksa tuota sohvalla mököttävää 5-vuotiasta enää. Hänellä on ollut raskas työpäivä, joten nyt hän lepää...

Toinen asia mikä tässä viime aikoina on vähän mietityttänyt, on vanhan kirjeystävän outo käytös. Hän oli nuoruudessani monia vuosia se rakkain kaiken ymmärtävä kirjeystävä. Löysin hänen uudelleen muutama kuukausi sitten netistä ja olemme puhuneet paljon sen jälkeen. Hän on kertonut paljon omituisia juttuja ja nyt sitten paljastui, että hän on valehdellut kaiken. Mä en ollut edes vihainen, kysyin vain miksi. Mitä hyötyä tuollaisella voi saavuttaa? Huomiota? En mä tiedä. Ristiriitaisia fiiliksiä aiheuttaa, ennen niin mukava ihminen alkoi vaikuttaa yht'äkkiä täysin idiootilta.

Huomaan taas pyöritteleväni päässäni asioita, jotka pitäisi jo unohtaa. Asioita, jotka tapahtuivat vuonna miekka ja kivi, mutta joista en vain tunnu osaavan päästää irti.

Itseinhopäivä tänään. Sisällä kasvaa iso umpisolmu, joka tuntuu vain kiristyvän koko ajan. Olen varmaan enemmän eksyksissä kuin koskaan aikaisemmin. Tulevaisuutta ei tunnu olevan, on vain tämä hetki, joka tuntuu jatkuvan ikuisuuden muuttumattomana. Ei mitään saavutettavaa, ei mitään menetettävää. Elän jossain muualla. Ainoa mitä en halua menettää on muistot. Jotain mihin takertua, vaikka tiedänkin että pitäisi päästää irti.

Huomiselle on kasaantunut iso määrä hoidettavia asioita. Niistä suoriutuminen tuntuu juuri tällä hetkellä mahdottomalta. En halua, että minua katsotaan tai että minut huomataan. Haluan olla näkymätön hetken aikaa. Olen juossut pitkiä lenkkejä iltaisin. Pimeässä metsässä olen turvassa ja vaarassa yhtä aikaa. Kroppa valittaa, on raukka joutunut liian koville viime aikoina. En vain löydä mielenrauhaa mistään muualta. Salillakin on liikaa ihmisiä, jotka tulevat liian lähelle.

Brokeback mountain. Viimeinen tunti valtoimenaan juoksevia kyyneleitä. Tän elokuvan teema nyt vain osui aika kipeään paikkaan. Rakkaus, ystävyys, luopuminen... Sanattomaksi vetää.

Ja mähän en siis elokuvia itke, Perkele.

Kaikkin paskat asiat tapahtuu aina kolmen sarjoissa. Jään siis innolla odottamaan seuraavaa katastrofia, joka siis oletettavasti tapahtuu ensi perjantaina ja huomataan viikonlopun aikana ja sitä selvitellään maanantaina. Huomaako kukaan muu tätä kuviota kuin minä... o_O Voi elämän kevät....

Ai niin... Eikä mulla edes ollu luultavasti omat avaimet mukana tuolla ryyppyreissulla, vaan miehen. Ne avaimet on kyllä tallella, mut mun avaimet on edelleen kadoksissa. Olleet siis ilmeisesti jo vähän pidemmän aikaa... =( Viimeinen varma havainto niistä on perjantailta.

Mä en juo enää koskaan... Avaimet on hukassa. Jossain päin asuntoa siis, tulinhan mä sentään niiden kanssa kotiin aamulla.(?!?!?) Nyt niitä vain ei ole missään. Känniset aivoni ovat saaneet kuningasidean tunkea ne jonnekin mistä en niitä löydä. Ei ollenkaan hyvä.

Aamulenkinkin saa unohtaa. En viitsi tuonne kaatosateeseen painella. Muutenkin rintaan pistää ja hengitys vinkuu. Sitä se tupakka teettää. No, onpahan aikaa etsiä avaimia. Kunhan ensin varmistan etteivät ne ole miehen mukana töissä...

Eilinen iloinen känni on tämän päivän kuoleman väsymys ja krapula. Mut hitsi, että oli hauskaa.=D Alkuillasta kiva ihminen ja muistoja täynnä oleva yökerho, sieltä "kantabaariin" ja lisää mukavia ihmisiä ja "juttuja". Kapakan mennessä kiinni, pikareissu kotiin hakemaan lisää viinaa ja kaverille jatkoille, jos kuuden aikaan aamulla "raamit kaulassa" kotiin.

Illan saldona kaksikymppinen jätkä puristelemassa persettä tanssilattialla ja muuta säätöä sitten myöhemmin puhelimessa ja ilman. Morkkista en pode, mitään en kadu ja muistikin pätkii silleen sopivasti. =) Mutta ei hätää, kyllä mä muistan kaiken mitä olen luvannutkin muistaa. ;D

Ensiviikonloppuna sitten LOPF:t. Tapahtumaan voi tutustua täällä ja paikalle saa saapua. Sama tahti jatkuu luultavasti viel vähän aikaa, joten kostea syksy on tiedossa. =)Mut jos elämän tarkoitus on murheen karkoitus vapaalla tyylillä, niin kyl tämä mulle sopii.

Elämä tuntuu kivalta juuri tällä hetkellä. Nousuhumalassa ja ilta kaupungilla edessä pitkästä aikaa. Kaveri puhuu tossa vieressä puhelimessa. =p

Mutta mikä kaikkein mukavinta, Sebastian palaa pian Saksasta. On nimittäin ollut ikävä. =) Mese on tuntunut tyhjältä. Toivottavasti pian nähdään livenäkin.

Iski kyllä todellisuus vastaan taas kun tajusin kuinka vähällä rahalla tästä eteenpäin on tultava toimeen. Pieniksi jäivät säästöt tältä kesältä ja tulevaisuudessa palkat eivät ole muutamaa kymmentä euroa suurempia kuussa. Ei kai sitä nälkään kuole, mutta elämisen saa kyllä unohtaa. onneksi on näitä ilmaisiakin huveja ja ehkä sitten saa nuo opinnotkin loppuun kun muuta ei voi tehdä. Graduvalmentajan mä kyllä tartteisin. Tai oikeastaan kallonkutistajan, joka toisi positiivista ajattelua kehiin ja uskoa siihen, että gradun kirjoittaminen on mahdollista. Ja sitten joku joka potkisi persuksiin aina välillä.

Työasioiden selvittelyä tänään. Olen saanut ilmeisesti synninpäästön, joten nyt voin olla murehtimatta. Mutta totta kai murehdin edelleen.

Ihanan kiireetön päivä. Ei oikeastaan mitään ihan pakollista tekemistä. Koneellinen pyykkiä aamulla ja monta kuppia aamukahvia. Raijasin päivällä kasan (ison) pulloja kauppaan. Salille lähdin varhain, mutta tuli inspiraatio käydä purkamassa sydäntään molemmissa työpaikoissa. Oli hyvä, että menin. Mulla on ihania työkavereita <3 Mieli helpottui jo pelkästä puhumisesta. Sitten salille, jossa juttelin lisää salin omistajan kanssa. Pistetään mun ohjelmaa jossain vaiheessa uusiksi ja mietitään muutenkin uusia juttuja. Sekin on kivaa.

Kaiken kaikkiaan positiivinen päivä, vaikka välillä meinasi tulla iso parku noita työsotkuja setviessä.

Ensi viikonloppuakin jo suunnitellaan. Seksimessut ja baariin... tai sit vaan baariin. =)

Viime yö meni valvoessa. Istuin tietokoneen ääressä miettimässä sitä, että lauantai-ilta on illoista pahin viettää yksin. Tulee uskomaton looseri-olo. No tosin itsehän halusin olla yksin. Mies lähti juhliin, jonne olisin voinut myös mennä, mutta kun tänään on taas työpäivä, niin mitään ei olisi voinut ottaa ja nukkumaan olisi ollut pakko tulla ennen auringonnousua. Nyt sitten valvoin kolmeen, kun uni ei vain tullut.

Lievää ahdistusta ilmassa. Vaikea ymmärtää miksi tiettyjen asioiden aloittaminen on niin vaikeaa ja pelottavaa. Mutta joo. Töihin tässä on pakko suunnata. Ihanat 6,5 tuntia yksin liikkeessä tarkoittavat sitä ettei edes vessaan pääse. Saatikka mitään kahvitaukoja pysty pitämään. =( No mut, se on se sunnuntailiksa mikä tässä ilahduttaa.

Ongelmia töissä. Hyvä alku taas vanhassa paikassa. Onneksi en joudu tästäkään yksin vastuuseen. Ottaa niin päähän.

Rita haastoi keksimään kymmenen oman nimimerkin ensimmäisellä kirjaimella alkavaa sanaa ja kertomaan mitä sanat itselle merkitsevät. Tämä vaatiikiin aika paljon aivojumppaa, mutta aloitetaan.

1. M niin kuin Maito. Maito vain kertakaikkisesti on elinehto. Nytkin on jano ja siksi tuo varmaan ensimmäisenä putkaksi mieleeni. Meidän kaksi henkisessä perheessämme maitoa kuluu 1½ litraa päivässä, vaikka itse yritänkin käyttöä vähentää. Maidonongelmakäyttäjä *hih*

2. M niin kuin Musta. Oletteko lukeneet Nemi sarjakuvaa. Eräässä stripissä Nemi toteaa ettei löydä vaatekaapistaan mitään ilman opaskoiraa. Tiedän tunteen. Musta on vain se ainoa oikea väri mulle. Synkkää, mutta toimii aina ja joka paikassa. Pakollinen lainaus Timo Rautiaiselta ja Trio Niskalaukaukselta:

"...jos oikeutta
enemmän vain nähdä saan
voin verhoutua
vaikka lumenvalkeaan

mutta jos maailma jatkaa
pimeän matkan taivallustaan
ylläni on surupuku
ja surupuku on musta..."

3. M niin kuin Musiikki. Taas kerran yksi elämän tukipylväistä. Alati laajeneva universumi, josta tuntuu löytyvän koko ajan jotain uutta ja ihmeellistä, kun vain olisi aikaa matkailla. Musiikki toimii myös aikamatkailulaitteena. Seuraavaksi singahdamme kavereiden kanssa 90-luvun kultaisiin nuoruusvuosiin. Ja tässä vaiheessa on myös myönnettävä viime viikkoina erityisen ahkerasti kuunneltu radio KLF, jonka toimilupa valitettavasti päättyy kuun loppuun, mutta onneksi trippejä 90-luvulle dancemusiikin tahdissa, voi jatkaa netissä.

4. M niin kuin Muki. Mistään ei kahvi maistu niin hyvälle kuin mukista. Lempimukini olenkin jo esitellyt aiemmin.

5. M niin kuin Marimekko. Hirveää, kamalaa, ällöttävää, mut on niissä kuoseissa siitä huolimatta jotain. Ehkä muistoja ajoilta kun monen kaverin opiskelijaboxin ikkunoita verhosivat aidot äidiltä perityt Unikkoverhot.

6. M niin kuin Mies. Röhnöttää sohvalle tällä hetkellä. Ei siitä sen enempää. Lopullinen merkitys on varmaan vielä hakusessa.

7. M niin kuin Maija. Tiedät kyllä. Ei olla tunnettu niin kamalan kauaa, mutta meillä on yhteinen menneisyys. Rakas ystävä. =)

8. M niin kuin Menneisyys. Olen arkeologi, elän menneisyydessä/stä. Jotain saaavuttamatonta, arvokasta.

9. M niin kuin Mielikuvitus. Pakopaikka.

10. M niin kuin Metsä. Rauhoittumisen paikka. Ahkerasti kulutettu lenkkipolkuni kiertää metsässä. Lempikohtani koko polulla on alamäki, jossa päästään pois metsän siimeksestä ja eteen avautuu jokilaakso laajoine viljapeltoineen. Kaunis paikka. Lapsena kotona meillä oli lehmähakana käytetty koivikko, jota pidin oikeana satumetsänä. Auringon valo koivun oksien läpi pehmeillä sammalilla on yksi parhaista lapsuusmuistoistani.

Siinähän ne. 10 M-sanaa. Osa helppoja, osa vaikeita.
Haasteen saa ottaa vastaan, jos haluaa. Ketään en nimeltä haasta.

Jahas.. ja nyt napsahti sitten päälle tuo Word verification. Liikaa kommenttispammia. Tiedän, että oikeilta kommentoijilta menee tuohon hermo, mutta ei voi mitään.

Eilinen ilta oli outo. Taiteiden yö, joka olisi käöntynyt ryyppäämiseksi ellen olisi lupautunut tänään aamuvuoroon töihin. Sydämesta otti hiukan kun näin punaisen kaksikerroksisen bussin liikenteessä. Ei mikään aivan yleinen näky Turussa. Juotiin muutama siideri kaverin kanssa, mutta olin jotenkin väsyneellä/huonolla/hiljaisella tuulella.

Näin viime yönä outoa unta. Ystävien kanssa vietetty hetki muuttui verilöylyksi kun päällemme vyöryi/kaatui punainen kaksikerroksinen bussi. Paikalla oli kaikki ystäväni ja iso joukko tuttuja. Hassua siinä oli se, että vieressäni ojan penkalla istui Sebastian. Nauroimme juuri jollekin ja hänen olkapäänsä yli näin kovaa vauhtia jyrkkään mutkaan alamäessä syöksyvän bussin. Bussi alkoi keikkua ja lähti lopulta kaatumaan suoraan meitä päin. Hassua tässä oli siis se, etten koskaan Sebastiania ole tavannut, vaikka tilanne tuntui jotenkin kovin luontevalta unessa. Oli kamalaa nähdä osan tiellä olleistä ystävistäni pyyhkiintyvän bussin mukana pois. Irtonaisia jäseniä ja verta oli joka paikassa. Unessa olin itse kunnossa ja soitin hätänumerosta apua, samalla kun tuijotin jonkun irtonaista säärtä ja yritin miettiä kenellä oli tuollaiset farkut jalassa tänään. Lievä shokki siis. Joku unien tulkitsija voisi kertoa mitä tarkoittaa päälle kaatuva kaksikerroksinen punainen bussi.

Ihana ukkonen vapauttaa meidät helteestä hetkeksi. =)

Punaiset puolikuut kämmenissä kertovat salatusta kivusta.

Tyhjää...

Viime päivinä takaraivossa on taas kiertänyt ajatus:" Onko tässä mitään järkeä?"

Kylmiä väreitä, väsymystä, ahmimispuuskia, synkkiä ajatuksia, veren maku suussa juostuja lenkkejä, hirviö peilissä, epäystävällisiä sanoja, kosketuksen pakoilua .... elämä veitsenterällä. On taas syksy.

Jaahas jaahas... O_o Olen sitten onnistunut pitämään tauon... ja pitkän sellaisen.

Mitäs tässä nyt sitten on oikeastaan tapahtunut. Eipä kamalasti mitään ihmeellistä, vaikka tuntuukin, että ympäriinsä on saanut juosta pää kolmantena jalkana. Äitini vieraili meillä viime viikonloppuna. Käytiin tutustumassa Naantaliin, jossa sitten onnistuin heittämään talviturkinkin, tosin vahingossa. Samperi soikoon, että oli liukkaita rantakiviä. =D

Sunnuntai vietettiin ihan meillä kotona leffoja katsellen. Ja maanantaina aamuna sitten lähdettiin Tallinnaan. Kaunis vanhakaupunki, tuhottomasti turisteja ja epäystävällisin palvelu mitä olen koskaan kokenut. En tiedä riippuuko tuo palvelun taso kansallisuudesta vai onko se Neuvostoliiton peruja, mutta kurjaa ja tympeää se ainakin oli. Äiti onnistui sitten sairastumaan ja tiistain kotimatka olikin aika vaisu. Onneksi penisilliinit parantaa keuhkoputkentulehduksen suhteellisen nopeasti.

Itse olen tässä palaillut työelämään ja odotellut milloin tuo keuhkoputkentulehdus antaa kuulua itsestään. Tänään onkin sitten jo ollut kurkku kipeä ja lämpöäkin tuntuu olevan, en tosin tiedä johtuuko kropan lämmön nousu urheilusta, kuumuudesta vai kuumeesta. Täytyy seurailla tilannetta. Olisi tässä kuitenkin seuraavat 4 päivää töitäkin ja illalla työporukan kanssa puutarhajuhlat. Mut katsellaan. Vielä tässä on aikaa.

Syksy tulee. Fiilikset muuttuvat entistä irrallisemmiksi ja synkemmiksi koko ajan. Mikään ei oikeastaan kiinnosta. Itse on jotenkin pysähtynyt sivustakatsoja maailman vilistäessä ohi.

Hermostuttaa ja jännittää. Ensimmäinen päivä uudessa työpisteessä. Uudet rutiinit, jotka eivät ole rutiineita. Kaipa siitä selviää. En oikeastaan jaksa välittää.

Huono aamu. Peilistä katsoo hirviö. Liian vähän huonoa unta nautittuna. Pakko mennä salille, jotenkin normaalissa elämässä on roikuttava kiinni. Viikko täytyy vielä jaksaa. Sitten voi muutaman päivän vain olla ja käpertyä peiton alle piiloon koko päiväksi. Kukaan ei tule kysymään mikä mulla on. Voi vain unohtua sinne ajattelemaan synkkiä.