Mikä helvetti ihmisiä tänään vaivaa?!?
Kävelin tänään Turun keskustan ja Hansa korttelin läpi kuntosalilta palatessani. Tällä matkalla kaksi vanhempaa ihmistä kerkesi selkeästi tahallaan ja tähdäten sylkeä minua päin, niin että sain väistää ettei räät olisi olleet farkuilla tai rinnuksilla. Kaiken huipensi eräs vanha mies joka ohi kulkiessaan kutsui minua huoraksi. Hän selkeästi osoitti sanansa minulle, ketään muita ei ollut lähietäisyydellä. Ja mitä suomalainen nainen tekee? Rupeaa miettimään mikä minussa oli vialla? Olinko jotenkin epäsiisti tai muuten huomiota herättävä? Käsittääkseni en. Teinkö jotain? Muutakin kuin kävelin rauhassa? Tuskin.
Aina ei vain voi käsittää.
keskiviikkona, tammikuuta 31, 2007
lauantaina, tammikuuta 27, 2007
Hienoa, en pysty lukemaan blogiani ollenkaan.
Elossa ollaan, edelleen. On ollut hiukan kiire, mutta nyt kiireet ovat ohi. Töitä ei ole edes tiedossa ja muutenkin on taas kaikki auki hamaan tulevaan. Inhoan kevät-talvea ja kevättä. Suunnilleen maailman stressaavin aika vuodesta toiseen. Viimeksi taisi olla täysin stressitön kevät vuonna -96. Laskekaa siitä.
Viimeisestä kunnon lomasta on suunnilleen yhtä pitkä aika.
Mitäs tässä.. Katselin tuossa juuri euroviisukarsintoja ja näin puolivälissä kun mennään, niin huonolta näyttää. Surkeeta, surkeeta ja surkeeta. Ei oikeastaan mitään hyvää sanottavaa oikeastaan kenestäkään. Ilmeisesti esiintymispaikan äänentoistossakin olisi parantamisen varaa, vai olenko ainoa, jonka mielestä solistin ääni hukkuu musiikin taa?
Sitten lopuksi vähän silmänruokaa... Okei, okei... Onhan tämä herkkua myös korville, mutta minkäs teet, tuo mies vain on ilo silmälle. ;D
Elossa ollaan, edelleen. On ollut hiukan kiire, mutta nyt kiireet ovat ohi. Töitä ei ole edes tiedossa ja muutenkin on taas kaikki auki hamaan tulevaan. Inhoan kevät-talvea ja kevättä. Suunnilleen maailman stressaavin aika vuodesta toiseen. Viimeksi taisi olla täysin stressitön kevät vuonna -96. Laskekaa siitä.
Viimeisestä kunnon lomasta on suunnilleen yhtä pitkä aika.
Mitäs tässä.. Katselin tuossa juuri euroviisukarsintoja ja näin puolivälissä kun mennään, niin huonolta näyttää. Surkeeta, surkeeta ja surkeeta. Ei oikeastaan mitään hyvää sanottavaa oikeastaan kenestäkään. Ilmeisesti esiintymispaikan äänentoistossakin olisi parantamisen varaa, vai olenko ainoa, jonka mielestä solistin ääni hukkuu musiikin taa?
Sitten lopuksi vähän silmänruokaa... Okei, okei... Onhan tämä herkkua myös korville, mutta minkäs teet, tuo mies vain on ilo silmälle. ;D
maanantaina, tammikuuta 22, 2007
Väsyttää. Viime viikko oli pitkään aikaan rankin viikko. Paljon töitä ja siinä sivussa epätoivoisia yrityksiä muuhun elämänhallintaan huonon omantunnon johdattamana. Aamulla salille ja sieltä suoraan töihin. Yhdeksältä aamulla kun läksin niin yhdeksän jälkeen illalla olin kotona. Mieltä painoivat myös terveyteen liittyvät asiat ja todellakin se huono omatunto.Viikonloppu oltiin Helsingissä miehen ystävän luona. Olin varmaan poissaoleva. En jaksanut kiinnostua. Kunhan nyt vain taas onnistuttiin antamaan kuva onnellisesta pariskunnasta. Mies sanoi, että meillä menee hyvin. Kai meillä sitten menee. Rauhallisesti ainakin.
Sain äsken puhelinsoiton, joka vahvisti asian, jota olin jo itsekkin epäillyt ja johon olin henkisesti varautunut. Enää se ei aiheuttanut romahdusta ja tuntien itkukohtausta. Ei oikeastaan tuntunut miltään. Pelottavaa sinänsä. Uutiset olivat huonoja, mutta kaikkeen tottuu... Tällä kertaa olin valmistautunut ja kylmän rauhallinen. Inhoan yllätyksiä.
Ulkona on pakkasta ja paistaa aurinko. Olisin kyllä tänään kaivannut synkkyyttä, harmautta ja vesisadetta.
Sain äsken puhelinsoiton, joka vahvisti asian, jota olin jo itsekkin epäillyt ja johon olin henkisesti varautunut. Enää se ei aiheuttanut romahdusta ja tuntien itkukohtausta. Ei oikeastaan tuntunut miltään. Pelottavaa sinänsä. Uutiset olivat huonoja, mutta kaikkeen tottuu... Tällä kertaa olin valmistautunut ja kylmän rauhallinen. Inhoan yllätyksiä.
Ulkona on pakkasta ja paistaa aurinko. Olisin kyllä tänään kaivannut synkkyyttä, harmautta ja vesisadetta.
maanantaina, tammikuuta 15, 2007
Sieltä se taas tuli... "Kamalan rasvaisia ruokia sä laitat." Hei! Älä viitsi.
Niin, meillä laihdutetaan. Tai siis mies laihduttaa. Ja minä yritän saarnata terveellisten elämäntapojen omaksumisesta. Edelleen olen sitä mieltä, että dieetit, joissa kielletään kaikki hauska ja hyvä, eletään pelkällä greipillä ja porkkanalla, ei voi johtaa pysyvään laihtumiseen. Paino tippuu takuulla nopeasti, mutta tulee kyllä nopeasti takaisin kun palataan entisiin elämäntapoihin.
Muutamia kiloja tässä viimeisten kuukausien aikana kadottaneena, voin ihan hyvällä omalla tunnolla sanoa, että mistään en ole luopunut. Olen syönyt pitsaa, karkkia ja suklaata ja joo, juonut myös alkoholia. Mutta mä olen myös opetellut syömään järkevästi ja tarpeeksi. Ja liikkumaan. Oikein ja paljon. Elämäntapojen muuttaminen lopullisesti on vaikeampaa kuin kymmenen kilon tiputtaminen paastoamalla.
Mies valittaa ja kitisee, koska syö liian vähän ja liian harvoin. Nälkä ja liian vähäinen liikunta valvottavat öisin. Mitään hyvää ei saa enää syödä ja todellakin tekemäni ruuat, joista tarkkaan lasken rasvaprosentin alas ja ravintoarvot kohdalleen ovat liian raskaita ja rasvaisia. Painukoon helvettiin ja tehköön omat ruokansa. Pilatkoon itse oman kroppansa ja jojoilkoon painonsa kanssa ihan rauhassa. Ihan oikeesti. Miksi mä välittäisin?
Ja seuraavan kerran kun selkä pamahtaa tai tyyppi soittaa laskettelumatkalta, kuinka paskana koko kroppa on, vaikka vaan muutaman tunnin laskin, niin viskaan luurin korvaan. Ei kuuroille korville jaksa huutaa. Eikä kaikilla tarvitse olla samaa lähes uskonnonomaista suhdetta liikkumiseen kuin minulla nykyään, mutta omaa kroppaa tulisi kuunnella.
Kiukuttaa ja vituttaa koko paska. Menisin lenkille ellei olisi tappoliukasta ja taivaalta tulisi räntää.
Niin, meillä laihdutetaan. Tai siis mies laihduttaa. Ja minä yritän saarnata terveellisten elämäntapojen omaksumisesta. Edelleen olen sitä mieltä, että dieetit, joissa kielletään kaikki hauska ja hyvä, eletään pelkällä greipillä ja porkkanalla, ei voi johtaa pysyvään laihtumiseen. Paino tippuu takuulla nopeasti, mutta tulee kyllä nopeasti takaisin kun palataan entisiin elämäntapoihin.
Muutamia kiloja tässä viimeisten kuukausien aikana kadottaneena, voin ihan hyvällä omalla tunnolla sanoa, että mistään en ole luopunut. Olen syönyt pitsaa, karkkia ja suklaata ja joo, juonut myös alkoholia. Mutta mä olen myös opetellut syömään järkevästi ja tarpeeksi. Ja liikkumaan. Oikein ja paljon. Elämäntapojen muuttaminen lopullisesti on vaikeampaa kuin kymmenen kilon tiputtaminen paastoamalla.
Mies valittaa ja kitisee, koska syö liian vähän ja liian harvoin. Nälkä ja liian vähäinen liikunta valvottavat öisin. Mitään hyvää ei saa enää syödä ja todellakin tekemäni ruuat, joista tarkkaan lasken rasvaprosentin alas ja ravintoarvot kohdalleen ovat liian raskaita ja rasvaisia. Painukoon helvettiin ja tehköön omat ruokansa. Pilatkoon itse oman kroppansa ja jojoilkoon painonsa kanssa ihan rauhassa. Ihan oikeesti. Miksi mä välittäisin?
Ja seuraavan kerran kun selkä pamahtaa tai tyyppi soittaa laskettelumatkalta, kuinka paskana koko kroppa on, vaikka vaan muutaman tunnin laskin, niin viskaan luurin korvaan. Ei kuuroille korville jaksa huutaa. Eikä kaikilla tarvitse olla samaa lähes uskonnonomaista suhdetta liikkumiseen kuin minulla nykyään, mutta omaa kroppaa tulisi kuunnella.
Kiukuttaa ja vituttaa koko paska. Menisin lenkille ellei olisi tappoliukasta ja taivaalta tulisi räntää.
Ei tämä säätilan muuttuminen edes hiukan talvisemmaksi juurikaan tilannetta muuttanut. Kun eilen kahlasin nilkkoja myöten loskassa, joka hyvässä lykyssä tärvelee kengät ja ainakin jäädyttää varpaat, mietin mitä vikaa olikaan pitkässä syksyssä. Tänään kun liukastelin kaduilla pitkin loskan jäätymisestä syntyneitä teräviä harjanteita ja taivaalta tuli jotain veden, lumen ja rännän sekaista tavaraa, tulin siihen tulokseen ettei pitkässä syksyssä ollut mitään vikaa. Pimeää ja synkkää, mutta eipä kolissut pelti eikä ensiapupolit täyttyneet kaatumisvamma potilaista.
Tämä uutinen pysäytti tänään. Olen jo pitkään ollut huolissani Suomen kuolevista alueista. Tässä Pohjois-Karjalalle on tulossa uskomattoman suuri isku.
Tämä uutinen pysäytti tänään. Olen jo pitkään ollut huolissani Suomen kuolevista alueista. Tässä Pohjois-Karjalalle on tulossa uskomattoman suuri isku.
sunnuntaina, tammikuuta 14, 2007
Pan's Labyrinth kesti hyvin vielä toisenkin katselukerran. Yhtään ei kaduta. Aivan ihana elokuva edelleen. Ja se kieli... Kuinka voi olla jokin kieli niin kaunis.
Kotona tilanne taas kiristyy. Olihan tässä jo välissä pari kohtuullisen hyvää päivää. En jaksa, en siedä, en kestä... Olisinpa kuunnellut sitä ihmistä joka joskus sanoi, että sitten kun rupeat seurustelemaan, mieti ensimmäisten kuukausien jälkeen asiat, joita toisessa et voi sietää, läpi. Kerro saamasi tulos kymmenellä ja mieti kestätkö niitä sittenkin. Suhteen alussa pikkuviat eivät tunnu maatakaatavilta, mutta vuosi tolkulla tappelua samasta aiheesta voi olla liikaa. Silloin luulin että kestäisin, nyt tuntuu etten kestä.
Puhuin tästä asiasta erään työkaverini kanssa, joka on hiukan omaksikin yllätyksekseen menossa naimisiin kesällä. Hän esitti sen saman kysymyksen, jota usein kysyn itseltäni. Mistä sen tietää, onko tämä Se Oikea. Minusta on kerran tuntunut siltä, ja sillä kertaa ei kyseessä ollut Mister Se Oikea. Nyt ei tunnu siltä. Työkaveri sanoi, että suhteen eteen on tehtävä työtä. On päätettävä, että suhde paranee ja että sitä kannattaa jatkaa. Sitä ennen täytyisi varmaan puhua asiasta.. Ja molempien tulisi haluta yrittää...
Ihmissuhdeviidakossa olen aivan eksyksissä.
Kotona tilanne taas kiristyy. Olihan tässä jo välissä pari kohtuullisen hyvää päivää. En jaksa, en siedä, en kestä... Olisinpa kuunnellut sitä ihmistä joka joskus sanoi, että sitten kun rupeat seurustelemaan, mieti ensimmäisten kuukausien jälkeen asiat, joita toisessa et voi sietää, läpi. Kerro saamasi tulos kymmenellä ja mieti kestätkö niitä sittenkin. Suhteen alussa pikkuviat eivät tunnu maatakaatavilta, mutta vuosi tolkulla tappelua samasta aiheesta voi olla liikaa. Silloin luulin että kestäisin, nyt tuntuu etten kestä.
Puhuin tästä asiasta erään työkaverini kanssa, joka on hiukan omaksikin yllätyksekseen menossa naimisiin kesällä. Hän esitti sen saman kysymyksen, jota usein kysyn itseltäni. Mistä sen tietää, onko tämä Se Oikea. Minusta on kerran tuntunut siltä, ja sillä kertaa ei kyseessä ollut Mister Se Oikea. Nyt ei tunnu siltä. Työkaveri sanoi, että suhteen eteen on tehtävä työtä. On päätettävä, että suhde paranee ja että sitä kannattaa jatkaa. Sitä ennen täytyisi varmaan puhua asiasta.. Ja molempien tulisi haluta yrittää...
Ihmissuhdeviidakossa olen aivan eksyksissä.
perjantaina, tammikuuta 12, 2007
Lukion luokkakokous. Ensi kuun lopulla.
Yritin keksiä edes yhden hyvän syyn mennä paikalle. Lopputulos oli jopa odotettuakin heikompi. Ketä niistä ihmisistä haluaisin nähdä ja miksi. Pari sai tuomion ehkä. Entinen paras ystävä ja muutama muu joiden kanssa välit olivat ok. Mutta kun vastapainoksi asettuu liuta ihmisiä, joista osasta en pidä ollenkaan ja joista osa on täysin yhdentekeviä, niin...
En oikeastaan käsitä koko luokkakokouksen ideaa. Kokoonnutaan kymmenen vuoden kuluttua valmistumisesta tarkistamaan kenellä menee parhaiten? Kotiäidit kisaavat omassa sarjassaan ja työssäkäyvät kisaavat palkan suuruudesta. Avioliitto ja ainakin pinnallisesti onnellinen parisuhde on myös plussaa. Niin kuin myös omakotitalo ja uusi auto. Päivitellään, kun luokkakaverit eivät tietenkään ole vanhentuneet päivääkään ja taputellaan vanhoja vihollisia selkään. Istutaan yhdessä syömässä ja yritetään keksiä jotain puheenaiheita.
Olen itseasiassa aika varma ettei mua kiinnosta koko tapahtuma. Ei mulla ole mitään aihetta kehua mitään. En ole lukion jälkeen saavuttanut mitään suurta. Miksi menisin sinne ja yrittäisin päteä sillä, että elän "teini"elämää ja haluankin elää sitä. Uskon aika vankasti että minulla ei juurikaan ole yhteisiä keskustelunaiheita suurimman osan paikalle saapuvista ihmisistä kanssa. En ole pitänyt vuosiin kehenkään heistä yhteyttä ja hyvä niin. Toisaalta voisin taas omaksua sen yksinäisen tarkkailijan roolin, jota vedin koko lukion ajan. Ei minulla juurikaan ystäviä ollut, kavereita kylläkin. Elin kiltisti ja huomaamattomasti, olin ujo ja hiljainen. Halusin vain pois.
Täytyy jättää asia hautumaan.
Yritin keksiä edes yhden hyvän syyn mennä paikalle. Lopputulos oli jopa odotettuakin heikompi. Ketä niistä ihmisistä haluaisin nähdä ja miksi. Pari sai tuomion ehkä. Entinen paras ystävä ja muutama muu joiden kanssa välit olivat ok. Mutta kun vastapainoksi asettuu liuta ihmisiä, joista osasta en pidä ollenkaan ja joista osa on täysin yhdentekeviä, niin...
En oikeastaan käsitä koko luokkakokouksen ideaa. Kokoonnutaan kymmenen vuoden kuluttua valmistumisesta tarkistamaan kenellä menee parhaiten? Kotiäidit kisaavat omassa sarjassaan ja työssäkäyvät kisaavat palkan suuruudesta. Avioliitto ja ainakin pinnallisesti onnellinen parisuhde on myös plussaa. Niin kuin myös omakotitalo ja uusi auto. Päivitellään, kun luokkakaverit eivät tietenkään ole vanhentuneet päivääkään ja taputellaan vanhoja vihollisia selkään. Istutaan yhdessä syömässä ja yritetään keksiä jotain puheenaiheita.
Olen itseasiassa aika varma ettei mua kiinnosta koko tapahtuma. Ei mulla ole mitään aihetta kehua mitään. En ole lukion jälkeen saavuttanut mitään suurta. Miksi menisin sinne ja yrittäisin päteä sillä, että elän "teini"elämää ja haluankin elää sitä. Uskon aika vankasti että minulla ei juurikaan ole yhteisiä keskustelunaiheita suurimman osan paikalle saapuvista ihmisistä kanssa. En ole pitänyt vuosiin kehenkään heistä yhteyttä ja hyvä niin. Toisaalta voisin taas omaksua sen yksinäisen tarkkailijan roolin, jota vedin koko lukion ajan. Ei minulla juurikaan ystäviä ollut, kavereita kylläkin. Elin kiltisti ja huomaamattomasti, olin ujo ja hiljainen. Halusin vain pois.
Täytyy jättää asia hautumaan.
keskiviikkona, tammikuuta 10, 2007
Pitkä päivä töissä tänään... liian pitkä.
Ajauduin melkein riitaan toisen osa-aikaisen työntekijän kanssa niistä vähistä vuoroista mitä meille extraajille on tarjolla. Hän tekee toista työtä, jonka takia hän ei pysty tekemään juurikaan viikolla olevia vuoroja. Minulle ne sopivat vallan hyvin. Eihän minulla mitään menoja ole. Hänen mielestään hänen kuuluisi kuitenkin saada kaikki lauantaivuorot, koska minä teen niin "paljon" tunteja viikolla. Minusta taas ei ole loogista yrittää jakaa tunteja pelkästään hänen toisen työnsä ehdoilla. Jos hän on töissä jossain muualla niin miksi minun täytyisi luovuttaa hänelle paremmin palkattuja viikonloppu vuoroja. Olen sen verran rahan tarpeessa, että minulla työvuorot menevät harrastusten ja muun elämän ohi. En ymmärtänyt hänen logiikkaansa, eikä hän minun. Mutta pahasti näyttää siltä, että olisi taas työnetsintäaika. Ei vain millään jaksaisi. Mutta en jaksa tapella samoista n. 20 työtunnista per viikko kolmen muun ihmisen kanssa. Ei sillä elä ja sillä selvä.
Podin mm. graduahdistusta eilen. Huomenna yritän taas kunniasanalla saada jotain järkevää aikaan. Yritän yritän yritän.. Heti töiden ja salilla käynnin jälkeen. =)
Ajauduin melkein riitaan toisen osa-aikaisen työntekijän kanssa niistä vähistä vuoroista mitä meille extraajille on tarjolla. Hän tekee toista työtä, jonka takia hän ei pysty tekemään juurikaan viikolla olevia vuoroja. Minulle ne sopivat vallan hyvin. Eihän minulla mitään menoja ole. Hänen mielestään hänen kuuluisi kuitenkin saada kaikki lauantaivuorot, koska minä teen niin "paljon" tunteja viikolla. Minusta taas ei ole loogista yrittää jakaa tunteja pelkästään hänen toisen työnsä ehdoilla. Jos hän on töissä jossain muualla niin miksi minun täytyisi luovuttaa hänelle paremmin palkattuja viikonloppu vuoroja. Olen sen verran rahan tarpeessa, että minulla työvuorot menevät harrastusten ja muun elämän ohi. En ymmärtänyt hänen logiikkaansa, eikä hän minun. Mutta pahasti näyttää siltä, että olisi taas työnetsintäaika. Ei vain millään jaksaisi. Mutta en jaksa tapella samoista n. 20 työtunnista per viikko kolmen muun ihmisen kanssa. Ei sillä elä ja sillä selvä.
Podin mm. graduahdistusta eilen. Huomenna yritän taas kunniasanalla saada jotain järkevää aikaan. Yritän yritän yritän.. Heti töiden ja salilla käynnin jälkeen. =)
maanantaina, tammikuuta 08, 2007
sunnuntaina, tammikuuta 07, 2007
Uskomattoman hieno, kaunis, koskettava, visuaalinen, julma ja järkyttävä. Hienompaa avausta ei tälle elokuvavuodelle voinut kyllä kohdalleni sattua. Mielettömän hienot musiikit täydensivät kokonaisuuden. Sanat ei oikeastaan riitä kertomaan. Menkää katsomaan. Itse harkitsen uusintakierrosta tässä joku päivä.
perjantaina, tammikuuta 05, 2007
Olen huomannut eristäytyväni. Vetäytyväni sivuun, olevani hiljaa. Maailma jatkaa kulkuaan, minä en. Ulkopuolisena tarkkailijana katselen muiden touhuja.
Päästin viime kuukausina ihmiset lähemmäksi itseäni kuin vuosiin. En usko sen olleen viisasta. Sisälläni on pimeää, jokin on rikki. Minun lähelläni ihmisille tulee ongelmia. Heidänkin elämänsä alkaa hajota niin kuin minun. Elämäntyyli jota minä haluaisin elää ja pystynkin elämään, ei sovi suurimmalle osalle ihmisistä. Vain kaikkein paatuneimmat pystyvät siihen. Ratkaisen ongelman sulkemalla ikkunat ja ovet, ottamalla etäisyyttä. En halua muiden kärsivän niin kuin itse kärsin sisälläni.
Heräsin tänä aamuna kuin lasimaljassa. Huonosti nukutun yön ja yhä jatkuneiden painajaisten jäljiltä pää oli tyhjä. Mikään ei oikeastaan tuntunut miltään, eikä minulla ollut mitään sanottavaa kenellekään. Koko tunteiden kirjo puuttui. Lähdin salille, koska ajattelin sen helpottavan. Ajattelin, että siitä tulee hyvä olo. Ei tullut. Rääkkäsin lihaksiani kunnes maitohappo sai ne huutamaan kivusta. Juoksin ja pyöräilin kunnes maistoin veren raudan suussani. Koko ajan olin kuitenkin ulkopuolella. En tuntenut kipua, väsymystä, vain loputonta välinpitämättömyyttä.
Päästin viime kuukausina ihmiset lähemmäksi itseäni kuin vuosiin. En usko sen olleen viisasta. Sisälläni on pimeää, jokin on rikki. Minun lähelläni ihmisille tulee ongelmia. Heidänkin elämänsä alkaa hajota niin kuin minun. Elämäntyyli jota minä haluaisin elää ja pystynkin elämään, ei sovi suurimmalle osalle ihmisistä. Vain kaikkein paatuneimmat pystyvät siihen. Ratkaisen ongelman sulkemalla ikkunat ja ovet, ottamalla etäisyyttä. En halua muiden kärsivän niin kuin itse kärsin sisälläni.
Heräsin tänä aamuna kuin lasimaljassa. Huonosti nukutun yön ja yhä jatkuneiden painajaisten jäljiltä pää oli tyhjä. Mikään ei oikeastaan tuntunut miltään, eikä minulla ollut mitään sanottavaa kenellekään. Koko tunteiden kirjo puuttui. Lähdin salille, koska ajattelin sen helpottavan. Ajattelin, että siitä tulee hyvä olo. Ei tullut. Rääkkäsin lihaksiani kunnes maitohappo sai ne huutamaan kivusta. Juoksin ja pyöräilin kunnes maistoin veren raudan suussani. Koko ajan olin kuitenkin ulkopuolella. En tuntenut kipua, väsymystä, vain loputonta välinpitämättömyyttä.
torstaina, tammikuuta 04, 2007
Vihaan odottamista. Vihaan myöhästelijöitä. Jos minä olen sovittuna aikana paikalla, odotan myös toisten olevan. Jos olen myöhässä edes muutaman minuutin, ainakin yritän informoida asiasta ja pahoittelen. On eräs kroonisesti myöhässä oleva ammattiryhmä. He eivät muutenkaan kuulu mielihenkilöihini, mutta jatkuva myöhästely saa pinnan kiristymään. Lääkärit. Tiedetään, liikaa töitä, liian vähän resursseja jne. Mutta kun istut odotushuoneessa ja silloin kun sinulle varattu aika alkaa, sisään kutsutaan vasta sinua edeltävä potilas. Puolen tunnin ylimääräinen odotus, eikä lääkäri edes pahoittele myöhässä oloaan. Ärsyttävää. Hukkaan heitettyä aikaa lukien vanhoja lehtiä ja hermoillen kovalla puupenkillä.
Tänään tuli taas nautittua vuodeksi riittävä annos myötähäpeää, kun Idols pyörähti jälleen käyntiin. Kaikkein parasta ja pahinta koko kisassa on juuri nämä ensimmäiset jaksot. Pieneen päähäni ei edelleenkään mahdu se, kuinka vähän itsekritiikkiä ihmisillä on. Kuinka jollekulle tulee mieleenkään mennä televisioon, laulukilpailuun, laulamaan tuomariston eteen, ilman että osaa edes laulun sanoja tai on kysynyt toisen ihmisen mielipidettä omasta lauluäänestä/taidosta. Onneksi mukaan mahtui sentään uusiakin kasvoja (niiden jokapaikanhöylien lisäksi,jotka vain haluavat seiskan kanteen keinolla millä hyvänsä) ja osa niistä kasvoista tuntui vielä osaavan laulaakin. Kaipa tätä täytyy taas seurata, vetää "aina saa kärsiä ja hävetä" -paita päälle ja tuntea ylemmyyden tunnetta siitä, että poptähteys ei ole oman "jonain päivänä"-listan kärkipäässä.
Kiisteltiin taas vaihteeksi kotona. Olen kuulemma ylimielinen kaikkitietävä ämmä. Joo, ehkä olenkin.
Tänään tuli taas nautittua vuodeksi riittävä annos myötähäpeää, kun Idols pyörähti jälleen käyntiin. Kaikkein parasta ja pahinta koko kisassa on juuri nämä ensimmäiset jaksot. Pieneen päähäni ei edelleenkään mahdu se, kuinka vähän itsekritiikkiä ihmisillä on. Kuinka jollekulle tulee mieleenkään mennä televisioon, laulukilpailuun, laulamaan tuomariston eteen, ilman että osaa edes laulun sanoja tai on kysynyt toisen ihmisen mielipidettä omasta lauluäänestä/taidosta. Onneksi mukaan mahtui sentään uusiakin kasvoja (niiden jokapaikanhöylien lisäksi,jotka vain haluavat seiskan kanteen keinolla millä hyvänsä) ja osa niistä kasvoista tuntui vielä osaavan laulaakin. Kaipa tätä täytyy taas seurata, vetää "aina saa kärsiä ja hävetä" -paita päälle ja tuntea ylemmyyden tunnetta siitä, että poptähteys ei ole oman "jonain päivänä"-listan kärkipäässä.
Kiisteltiin taas vaihteeksi kotona. Olen kuulemma ylimielinen kaikkitietävä ämmä. Joo, ehkä olenkin.
Pää ei kestä näitä jatkuvia painajaisia. Olen niin väsynyt, että nukun painajaisista huolimatta. Herään yöllä kauhusta jäykkänä, mutta valoja ei jaksa sytyttää ja mieltä rauhoitella. Pakko saada unta, vaikka kuinka huonolaatuista. Viime yönä olin myöhässä. Joka paikasta. Oletettavasti myös elämästä. Tärkeät asiat menivät sivu suun ja muutenkin mokasin kerta toisensa perään. Niin, ja lopuksi piileksin jossain mökissä karussa jonkinsortin kirvesmurhaajaa.
Ulkona on pimeää, harmaata ja sataa vettä. Kunhan nyt vain totesin. Mikään ei ole muuttunut ja tuonne synkkyyteen on pakko mennä.
Menemme tänään katsomaan asuntoa. Ihan vain huviksemme. En tiedä kuinka huvittunut asiasta olen. Liikaa vaivaa, likkaa sitoumuksia.
Ulkona on pimeää, harmaata ja sataa vettä. Kunhan nyt vain totesin. Mikään ei ole muuttunut ja tuonne synkkyyteen on pakko mennä.
Menemme tänään katsomaan asuntoa. Ihan vain huviksemme. En tiedä kuinka huvittunut asiasta olen. Liikaa vaivaa, likkaa sitoumuksia.
keskiviikkona, tammikuuta 03, 2007
Huominen hiukkasen jännittää. Monestakin syystä.
Onko kukaan muu huomannut kuinka nopeasti aika oikeesti menee. Tai sit mä vaan nykyään nukun liikaa ja kaikki aika menee untenmailla. Nytkin oltiin kaupungilla ja täytyisi vielä keretä lenkille ja illalla vielä tunniksi salille. Siinä se tämäkin päivä sitten vierähti. Mitään "järkevää" ei tule tehtyä.
Ajattelin keretä jossain vaiheessa katsastaa muutaman vuokraleffankin. Jälleen kerran sattui lapsettamaan videovuokraamossa, joten mukaan lähtivät: Cars ja Tapaus punahilkka.
Tiedetään, pidän oudoista elokuvista.
Onko kukaan muu huomannut kuinka nopeasti aika oikeesti menee. Tai sit mä vaan nykyään nukun liikaa ja kaikki aika menee untenmailla. Nytkin oltiin kaupungilla ja täytyisi vielä keretä lenkille ja illalla vielä tunniksi salille. Siinä se tämäkin päivä sitten vierähti. Mitään "järkevää" ei tule tehtyä.
Ajattelin keretä jossain vaiheessa katsastaa muutaman vuokraleffankin. Jälleen kerran sattui lapsettamaan videovuokraamossa, joten mukaan lähtivät: Cars ja Tapaus punahilkka.
Tiedetään, pidän oudoista elokuvista.
maanantaina, tammikuuta 01, 2007
Ja onhan tässä taas aikaa vierähtänyt...
Joulu vietettiin kauniissa maisemassa. Tunnelmat oli ihan leppoisia. Liikaa ruokaa ja liian vähän liikuntaa. Pari ylimääräistä kiloa, mutta onpahan taas jotain mitä hävittää. Jouluruuat ei kyllä muuten maistu, mutta heikkouteni ovat lanttulaatikko, karjalanpiirakat ja se samperin suklaa.
"Joululomalta" palauduin taas töihin ja olin töissä uuden vuoden aattonakin puoli seitsemään illalla. Uusi Vuosi vierähti sitten leffaa katsellen, viiniä ja juustoja nauttien. En kyllä valita yhtään. Oli ihanan rauhallista vaihteeksi. Uuden vuoden lupauksiakin tein. Tärkein niistä taitaa jälleen kerran koskea valmistumista. Jos vaikka tänä vuonna, vihdoin ja viimeinkin. Kavereille vain tiedoksi, että mua saa tämän asian tiimoilta todella potkia. =)
Ei kaikki kuitenkaan ihan niin hyvin ole kuin ehkä edelliset kolme kappaletta antavat ymmärtää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
