Sieltä se taas tuli... "Kamalan rasvaisia ruokia sä laitat." Hei! Älä viitsi.

Niin, meillä laihdutetaan. Tai siis mies laihduttaa. Ja minä yritän saarnata terveellisten elämäntapojen omaksumisesta. Edelleen olen sitä mieltä, että dieetit, joissa kielletään kaikki hauska ja hyvä, eletään pelkällä greipillä ja porkkanalla, ei voi johtaa pysyvään laihtumiseen. Paino tippuu takuulla nopeasti, mutta tulee kyllä nopeasti takaisin kun palataan entisiin elämäntapoihin.

Muutamia kiloja tässä viimeisten kuukausien aikana kadottaneena, voin ihan hyvällä omalla tunnolla sanoa, että mistään en ole luopunut. Olen syönyt pitsaa, karkkia ja suklaata ja joo, juonut myös alkoholia. Mutta mä olen myös opetellut syömään järkevästi ja tarpeeksi. Ja liikkumaan. Oikein ja paljon. Elämäntapojen muuttaminen lopullisesti on vaikeampaa kuin kymmenen kilon tiputtaminen paastoamalla.

Mies valittaa ja kitisee, koska syö liian vähän ja liian harvoin. Nälkä ja liian vähäinen liikunta valvottavat öisin. Mitään hyvää ei saa enää syödä ja todellakin tekemäni ruuat, joista tarkkaan lasken rasvaprosentin alas ja ravintoarvot kohdalleen ovat liian raskaita ja rasvaisia. Painukoon helvettiin ja tehköön omat ruokansa. Pilatkoon itse oman kroppansa ja jojoilkoon painonsa kanssa ihan rauhassa. Ihan oikeesti. Miksi mä välittäisin?

Ja seuraavan kerran kun selkä pamahtaa tai tyyppi soittaa laskettelumatkalta, kuinka paskana koko kroppa on, vaikka vaan muutaman tunnin laskin, niin viskaan luurin korvaan. Ei kuuroille korville jaksa huutaa. Eikä kaikilla tarvitse olla samaa lähes uskonnonomaista suhdetta liikkumiseen kuin minulla nykyään, mutta omaa kroppaa tulisi kuunnella.

Kiukuttaa ja vituttaa koko paska. Menisin lenkille ellei olisi tappoliukasta ja taivaalta tulisi räntää.