Elämää ja kuolemaa olypiahopean jälkeen
Oli kyllä mielenkiintoisen kova darra tänä aamuna noin niin ku maanantaiaamuksi. Vasta reilusti puolen päivän jälkeen kykeni edes ajattelemaan juomista ja syöminen on aavistuksen hakusessa vieläkin.
Mutta tulipas ainakin juhlittua ja juotua suruun. Oli kyllä pojat kovasti pettyneitä pelin jälkeen ja Teppo-Pappa suorastaan hellyttävä haastattelussa ääni väristen ja kyyneleet silmänurkissa kiillellen. Kyllä se siitä kuitenkin varmaan iloksi muuttuu. Olympiahopea on harvinaista herkkua lätkässä ja ei me huonolle hävitty. Taisteltiin loppuun saakka, vaikka onhan se todettava, että Ruotsi on vastustajista aina henkisesti pahin ja sitä kautta epätoivotuin.
Tänäänkään ei vielä pääse salille. Lämpö vaan pysyy korkealla, vaikka olo ei oikeastaan ole enää edes flunssainen. Ei auttanut kolme kovaakaan (sauna, viina ja terva), joten kai tähän sitten kuolee. Täytyy varmaan mennä käymään terkkarilla huomenna aamulla. On tätä kuumetta nyt ollut enemmän ja vähemmän viikon.
maanantaina, helmikuuta 27, 2006
lauantaina, helmikuuta 25, 2006
Lätkää
Että oli hienoa eilen illalla olla suomalainen lätkäfani. Ääni meni, mut olympiamitaleista pelataan niin harvoin, ettei haittaa. Karmea huuto ja mekkala muuten voi lähteä kahdesta naisihmisestä lätkämatsia katsoessa. Huomenna sitten koittaa se kauan odotettu hetki olympiafinaalista ja vastassa vanha rakas perivihollinen Ruotsi. Taisin eilen kähistä ilmoille ennustuksen viikonmittaisista mitalijuhlista mikäli kultaa tulee.
Toivottavasti tämä määrä adrenaliinia veressä tappaa pöpöt ja kuume laskee vihdoinkin.
Eilen vuodatin ilonkyyneleitä myös suomalaisen alppihiihtomenestyksen edessä ja tänään itketään toivottavasti myös.
Mies ei ole vielä menettänyt hermojaan tähän kisahumuun. Sanoi vaan tossa äsken lähtiessään mulla olevan aika "one track" -päivä tänään. Olin ilmeisesti kerrannut siihen mennessä noin kymmeneen kertaan pelin ratkaisuhetket hänelle.
Että oli hienoa eilen illalla olla suomalainen lätkäfani. Ääni meni, mut olympiamitaleista pelataan niin harvoin, ettei haittaa. Karmea huuto ja mekkala muuten voi lähteä kahdesta naisihmisestä lätkämatsia katsoessa. Huomenna sitten koittaa se kauan odotettu hetki olympiafinaalista ja vastassa vanha rakas perivihollinen Ruotsi. Taisin eilen kähistä ilmoille ennustuksen viikonmittaisista mitalijuhlista mikäli kultaa tulee.
Toivottavasti tämä määrä adrenaliinia veressä tappaa pöpöt ja kuume laskee vihdoinkin.
Eilen vuodatin ilonkyyneleitä myös suomalaisen alppihiihtomenestyksen edessä ja tänään itketään toivottavasti myös.
Mies ei ole vielä menettänyt hermojaan tähän kisahumuun. Sanoi vaan tossa äsken lähtiessään mulla olevan aika "one track" -päivä tänään. Olin ilmeisesti kerrannut siihen mennessä noin kymmeneen kertaan pelin ratkaisuhetket hänelle.
torstaina, helmikuuta 23, 2006
Imamin keinutuoli
Myöhään eilen illalla, kun olin selvinnyt hengissä niin lätkä- kuin curlingmatsistakin, lueskelin kirjaa Yhdet vielä - baarikärpäset kertovat. Mukaan oli päässyt turkulaisista baareista yhä toiminnassa olevat Tinatuoppi ja Uusi Apteekki. Kokonaiset kaksi kirjoitusta oli osakseen saanut kuitenkin legendaarinen Imamin Keinutuoli. Imami liittyy ensimmäisiin opiskeluvuosiin Turussa. Taisi olla ensimmäinen Turun kapakka missä kävin kaljalla (tai siis siiderillä) tutorimme johdattamana. Ja ne Hämeenkadun yöt. Imamin akvaario täynnä savua ja tummia hahmoja kumartuneena tiiviiseen keskusteluun. Ja se kahvi. Kardemummaa, muistelen. Ja se ikävä, kun Imami lopetettiin. Se ei ehkä ollut kantapaikka, mutta Imamissa oli sitä jotain.
Myöhään eilen illalla, kun olin selvinnyt hengissä niin lätkä- kuin curlingmatsistakin, lueskelin kirjaa Yhdet vielä - baarikärpäset kertovat. Mukaan oli päässyt turkulaisista baareista yhä toiminnassa olevat Tinatuoppi ja Uusi Apteekki. Kokonaiset kaksi kirjoitusta oli osakseen saanut kuitenkin legendaarinen Imamin Keinutuoli. Imami liittyy ensimmäisiin opiskeluvuosiin Turussa. Taisi olla ensimmäinen Turun kapakka missä kävin kaljalla (tai siis siiderillä) tutorimme johdattamana. Ja ne Hämeenkadun yöt. Imamin akvaario täynnä savua ja tummia hahmoja kumartuneena tiiviiseen keskusteluun. Ja se kahvi. Kardemummaa, muistelen. Ja se ikävä, kun Imami lopetettiin. Se ei ehkä ollut kantapaikka, mutta Imamissa oli sitä jotain.
keskiviikkona, helmikuuta 22, 2006
Peiton alta
Täältä löytyy muutama kuva kotireissulta. En jaksanut niitä ihmeemmin käsitellä. Ei tää flunssainen pää nyt jaksa sellaisiin venyä.
Tänään vietän hiljaiseloa TV:n ääressä peiton alla, että olisin valmiissa iskussa huomenna töihin. Pääsen taas harjoittelemaan hymyilemistä ja uusia kivoja ja vähemmän kivoja kassaohjelmia. Toivottavasti tää nuha vähän laantuu siihen mennessä.
Täältä löytyy muutama kuva kotireissulta. En jaksanut niitä ihmeemmin käsitellä. Ei tää flunssainen pää nyt jaksa sellaisiin venyä.
Tänään vietän hiljaiseloa TV:n ääressä peiton alla, että olisin valmiissa iskussa huomenna töihin. Pääsen taas harjoittelemaan hymyilemistä ja uusia kivoja ja vähemmän kivoja kassaohjelmia. Toivottavasti tää nuha vähän laantuu siihen mennessä.
tiistaina, helmikuuta 21, 2006
Rautalankahimmeli
Minne tääkin päivä oikeen on katoomassa. Piti taas tehdä vaikka mitä ja mitään ei oikeestaan ole vielä saanut aikaiseksi. Harmittaa, kun taas pukkaa jotain ihme flunssanpoikastakin. Nenä on tukossa ja keuhkoputkeen tai jonnekin sinne suunnalle koskee. Vastustuskyky on kyl taas ihan nolla, kun kaikki pöpöt iskee. Ja mä kun en muuta haluis tehdä just nyt kun treenata.
Kohta täytyis lähteä kaverille viettää aikaa lätkän parissa. Sitä ennen vois edes imuroida ja tehdä tolle puoliskolle kasvissosekeittoa, kun ei se oikeen muuta voi syödä. Kävi eilen leikkauttaa kaks viisaudenhammasta ja toinen oli pistäny hartaasti vastaan. Oli lähtenyt vasta paloina ja nyt odotetaan jännityksellä millasia hermovaurioita alaleukaan on tullut. Oli kuulemma jouduttu vähän ronkkimaan hermojakin. Nättiä.
Mulla on tässä ollu pari päivää sellanen epämääräinen hälläväliä fiilis. On taas asiat menossa ihan poskelleen, mut mä en jaksa välittää. En jaksa edes puoliskoa muistutella elämän tosiasioista, kun kyl sen aikuisen ihmisen pitäis jotain itekin tajuta. Varsinkin kun olen jo pariin otteeseen vääntänyt asiat rautalangasta. Antaa ajan kulua ja kyllä ne sieltä vastaan tulee....
Sit meillä on taas keskusteltu rahasta. Tai oikeastaan jätetty keskustelematta. Kuten tuosta eilisestäkin postauksesta voi päätellä, mä olen kohtapuoleen täysin rahaton. Puoliskon mielestä minun kuitenkin pitäisi maksaa omat menoni. Ei hän sitä ääneen sano, mutta ei tarvitse sanoakaan. Nytkin meillä riidellään siitä onko mun tärkeämpää olla töissä ( mahdollisesti ainoa työvuoroni ko. paikassa koko kuussa) vai appiukon synttäreillä. Appiukon synttärit voittaa, ostaakohan puolisko mulle juhlavaatteet? Ja maksaa junaliput? Kysymys ei ole taaskaan suuresta rahasta, mutta 50euroa alkaa tuntua ihmeen suurelta asialta joskus. Mutta tottakai appiukon synttärit on tärkeämmät, kun sinne tulee kaikki muutkin. Miksihän minun perheessäni voi sukujuhlat jättää väliin työesteiden takia, myös puoliskoni. Suututtaa ja harmittaa.
Minne tääkin päivä oikeen on katoomassa. Piti taas tehdä vaikka mitä ja mitään ei oikeestaan ole vielä saanut aikaiseksi. Harmittaa, kun taas pukkaa jotain ihme flunssanpoikastakin. Nenä on tukossa ja keuhkoputkeen tai jonnekin sinne suunnalle koskee. Vastustuskyky on kyl taas ihan nolla, kun kaikki pöpöt iskee. Ja mä kun en muuta haluis tehdä just nyt kun treenata.
Kohta täytyis lähteä kaverille viettää aikaa lätkän parissa. Sitä ennen vois edes imuroida ja tehdä tolle puoliskolle kasvissosekeittoa, kun ei se oikeen muuta voi syödä. Kävi eilen leikkauttaa kaks viisaudenhammasta ja toinen oli pistäny hartaasti vastaan. Oli lähtenyt vasta paloina ja nyt odotetaan jännityksellä millasia hermovaurioita alaleukaan on tullut. Oli kuulemma jouduttu vähän ronkkimaan hermojakin. Nättiä.
Mulla on tässä ollu pari päivää sellanen epämääräinen hälläväliä fiilis. On taas asiat menossa ihan poskelleen, mut mä en jaksa välittää. En jaksa edes puoliskoa muistutella elämän tosiasioista, kun kyl sen aikuisen ihmisen pitäis jotain itekin tajuta. Varsinkin kun olen jo pariin otteeseen vääntänyt asiat rautalangasta. Antaa ajan kulua ja kyllä ne sieltä vastaan tulee....
Sit meillä on taas keskusteltu rahasta. Tai oikeastaan jätetty keskustelematta. Kuten tuosta eilisestäkin postauksesta voi päätellä, mä olen kohtapuoleen täysin rahaton. Puoliskon mielestä minun kuitenkin pitäisi maksaa omat menoni. Ei hän sitä ääneen sano, mutta ei tarvitse sanoakaan. Nytkin meillä riidellään siitä onko mun tärkeämpää olla töissä ( mahdollisesti ainoa työvuoroni ko. paikassa koko kuussa) vai appiukon synttäreillä. Appiukon synttärit voittaa, ostaakohan puolisko mulle juhlavaatteet? Ja maksaa junaliput? Kysymys ei ole taaskaan suuresta rahasta, mutta 50euroa alkaa tuntua ihmeen suurelta asialta joskus. Mutta tottakai appiukon synttärit on tärkeämmät, kun sinne tulee kaikki muutkin. Miksihän minun perheessäni voi sukujuhlat jättää väliin työesteiden takia, myös puoliskoni. Suututtaa ja harmittaa.
maanantaina, helmikuuta 20, 2006
Puolikuivia unia
Enpäs muista milloin viimeksi olen ketään suudellut edes unissani niin kiihkeästi kuin viime yönä. Tämä tuntemattomaksi jäänyt mieshenkilö oli vielä taivaallisen hyvä suutelija, juuri sellainen mistä minä pidän. Paljon kiusaamista, näykkäisyjä, itsevarmuutta, vähemmän kuolaa ja kurkun perukoille tungettua kieltä. Suorastaan syntisen taivaallinen.
Palauduin juuri ensimmäisestä parin tunnin harjoittelujaksosta uudesta työpaikastani. Kaikki meni kai ihan hyvin. Paljon uutta asiaa, mutta onneksi noi perustaidot alkaa olla mullakin jo sitä luokkaa, ettei tartte kauheesti miettiä. Kaikki vaan on siellä ruotsiksi, kassakoneesta lähtien kaikkeen kirjalliseen materiaaliin. Ja mun ruotsinkielentaito....
Mulla on vaan ehkä hiukan sellainen olo, että mua on viilattu linssiin. Se on aina noissa osa-aikahommissa se sama taistelu työtunneista. Luvatut tunnit ei nyt sit ilmeisesti täytykään... Mut annetaan nyt ajan kulua. Mietin sitä sitten myöhemmin, kun eipä asialle nyt mitään voi. Kun tuli sanottua ei niille kaivauksillekin.
Enpäs muista milloin viimeksi olen ketään suudellut edes unissani niin kiihkeästi kuin viime yönä. Tämä tuntemattomaksi jäänyt mieshenkilö oli vielä taivaallisen hyvä suutelija, juuri sellainen mistä minä pidän. Paljon kiusaamista, näykkäisyjä, itsevarmuutta, vähemmän kuolaa ja kurkun perukoille tungettua kieltä. Suorastaan syntisen taivaallinen.
Palauduin juuri ensimmäisestä parin tunnin harjoittelujaksosta uudesta työpaikastani. Kaikki meni kai ihan hyvin. Paljon uutta asiaa, mutta onneksi noi perustaidot alkaa olla mullakin jo sitä luokkaa, ettei tartte kauheesti miettiä. Kaikki vaan on siellä ruotsiksi, kassakoneesta lähtien kaikkeen kirjalliseen materiaaliin. Ja mun ruotsinkielentaito....
Mulla on vaan ehkä hiukan sellainen olo, että mua on viilattu linssiin. Se on aina noissa osa-aikahommissa se sama taistelu työtunneista. Luvatut tunnit ei nyt sit ilmeisesti täytykään... Mut annetaan nyt ajan kulua. Mietin sitä sitten myöhemmin, kun eipä asialle nyt mitään voi. Kun tuli sanottua ei niille kaivauksillekin.
lauantaina, helmikuuta 18, 2006
Kotiin
Junamatka oli taas eilen kyllä yhtä tuskaa. Ja nyt on koko kroppa sen tuntuinen, että taisin vahingossa jäädä sen junan alle. Voi mun niska parkaani.
Tänään vihdoinkin pääsen katsomaan Brokeback mountainin ja diiliin kuuluu myös baareilua, viinaa ja oletettavasti siitä laskettelureissusta puhumista. Toivottavasti vain onnistun todella näkemään tämän elokuvan, minulla kun on taipumusta nukkua läpi kaikki romanttiset elokuvat, koska ne vain kertakaikkisesti ovat niin tylsiä.
Huomenna sitten ehkä niitä lupaamiani valokuvia. Katsoo nyt saanko miten pahan krapulan hankittua ja tuleeko sitten tehtyä mitään järkevää koko päivänä. Salille täytyy kyllä mennä. Tämä kroppa kaipaa kuritusta.
Junamatka oli taas eilen kyllä yhtä tuskaa. Ja nyt on koko kroppa sen tuntuinen, että taisin vahingossa jäädä sen junan alle. Voi mun niska parkaani.
Tänään vihdoinkin pääsen katsomaan Brokeback mountainin ja diiliin kuuluu myös baareilua, viinaa ja oletettavasti siitä laskettelureissusta puhumista. Toivottavasti vain onnistun todella näkemään tämän elokuvan, minulla kun on taipumusta nukkua läpi kaikki romanttiset elokuvat, koska ne vain kertakaikkisesti ovat niin tylsiä.
Huomenna sitten ehkä niitä lupaamiani valokuvia. Katsoo nyt saanko miten pahan krapulan hankittua ja tuleeko sitten tehtyä mitään järkevää koko päivänä. Salille täytyy kyllä mennä. Tämä kroppa kaipaa kuritusta.
Pitkän päivän ilta
En sitten päässyt tänään leffaan. Tuttava pariskunta heittäytyi flunssan kouriin ja mekin sit päätettiin vaan kiertää Makuunin kautta kotiin. Tosin tämä ilta olisi kyllä sopinut nyyhkyleffaan menolle oikein hyvin. Tippa nousee linssiin vähemmästäkin ja olisin varmaan kerrankin onnistunut käyttäytymään romanttisessa elokuvassa kuin nainen konsanaan. Toisaalta toivon edelleen kyseisen elokuvan olevan sen verran hyvä, ettei sitä viitsi tällaisessa väsymys-itku-kiukku-olotilassa mennä katsomaan. Ostin sitten lohdutukseksi Annie Proulxin novellikokoelman, joka sisältää tuon Brokeback Mountain novellinkin. Luen sen viimeistään huomennä. Nyt en jaksa.
Töistä selvisin ilman paniikkia. Mutta kyllä se iloisen ulkokuoren ylläpitäminen kysyy voimia. Nyt on takki taas aika tyhjä. Sosiaaliset kontaktit saavat riittää vähäksi aikaa. Menen peiton alle. Yksin.
En sitten päässyt tänään leffaan. Tuttava pariskunta heittäytyi flunssan kouriin ja mekin sit päätettiin vaan kiertää Makuunin kautta kotiin. Tosin tämä ilta olisi kyllä sopinut nyyhkyleffaan menolle oikein hyvin. Tippa nousee linssiin vähemmästäkin ja olisin varmaan kerrankin onnistunut käyttäytymään romanttisessa elokuvassa kuin nainen konsanaan. Toisaalta toivon edelleen kyseisen elokuvan olevan sen verran hyvä, ettei sitä viitsi tällaisessa väsymys-itku-kiukku-olotilassa mennä katsomaan. Ostin sitten lohdutukseksi Annie Proulxin novellikokoelman, joka sisältää tuon Brokeback Mountain novellinkin. Luen sen viimeistään huomennä. Nyt en jaksa.
Töistä selvisin ilman paniikkia. Mutta kyllä se iloisen ulkokuoren ylläpitäminen kysyy voimia. Nyt on takki taas aika tyhjä. Sosiaaliset kontaktit saavat riittää vähäksi aikaa. Menen peiton alle. Yksin.
torstaina, helmikuuta 16, 2006
Kisaväsymys
Mulla alkaa olla kisaväsymys. On jostain syystä jääneet yöunet aika vähiin viime aikoina. Välillä sitä miettii, että kuinka urheiluhullu sitä täytyy olla. Varsinkin kun yöllä klo 23.00 tuijottaa curling peliä sormet ja varpaat kippurassa jännityksestä. Tai sit mun elämästä vaan hiukan puuttuu sisältöä. :yes:
Tän päivän hymyn :>> sai kyllä ehdottomasti aikaan tämä about viikko sitten uudelleen löydetty lapsuuden ja nuoruuden kirjekaveri. Häneltä oli tullut yön aikana selkeästi kännissä kirjoitettu sähköposti, jossa hän kertoi minun olleen villien seksiunelmiensa tähti silloin aikoinaan ja kysyi vielä, että ajattelinko minä häntä koskaan "sillä tavalla". Ja onhan se myönnettävä, että tumma, komea ja hauska pörröpää vetosi mielikuvitukseeni silloin teininä. ;D Suloista, eikö totta?
Huomenna on sitten aika taas astua junaan ja palata normaaliin elämään. Ihanaa, että saan luettua kaikki suosikkiblogini, kun tällä superhitaalla yhteydellä en ole kaikkia viitsinyt edes yrittää lukea. Juu ja mähän en suinkaan ole addikti
Mulla alkaa olla kisaväsymys. On jostain syystä jääneet yöunet aika vähiin viime aikoina. Välillä sitä miettii, että kuinka urheiluhullu sitä täytyy olla. Varsinkin kun yöllä klo 23.00 tuijottaa curling peliä sormet ja varpaat kippurassa jännityksestä. Tai sit mun elämästä vaan hiukan puuttuu sisältöä. :yes:
Tän päivän hymyn :>> sai kyllä ehdottomasti aikaan tämä about viikko sitten uudelleen löydetty lapsuuden ja nuoruuden kirjekaveri. Häneltä oli tullut yön aikana selkeästi kännissä kirjoitettu sähköposti, jossa hän kertoi minun olleen villien seksiunelmiensa tähti silloin aikoinaan ja kysyi vielä, että ajattelinko minä häntä koskaan "sillä tavalla". Ja onhan se myönnettävä, että tumma, komea ja hauska pörröpää vetosi mielikuvitukseeni silloin teininä. ;D Suloista, eikö totta?
Huomenna on sitten aika taas astua junaan ja palata normaaliin elämään. Ihanaa, että saan luettua kaikki suosikkiblogini, kun tällä superhitaalla yhteydellä en ole kaikkia viitsinyt edes yrittää lukea. Juu ja mähän en suinkaan ole addikti
keskiviikkona, helmikuuta 15, 2006
tiistaina, helmikuuta 14, 2006
Suljetut ovet, poltetut sillat
Mä haluaisin, että elämä olis välillä vähän helpompaa. Tää on nyt taas aivan naurettavaa saada itkukohtaus tällaisesta asiasta, mut mä en vaan jaksa tätä koko aikaista päättämistä ja valintojen tekoa. Mulle tarjottiin äsken oman alan töitä kesäksi ja sanoin ei. En jaksanut edes ajatella. Olen luvannut olla muualla. Toivotaan vain nyt että viihdyn siellä muualla ja pärjään.
Musta on tullu jotenkin hermoraunio. Jännitän ja hermostun pienimmästäkin asiasta. Itseluottamus on ihan nolla. Vaikka tiedän osaavani, niin mokaan kun hermostun niin paljon, että en pysty enää ajattelemaan. Olotila lähentelee joskus paniikkia. Ja se käsien tärinä… Tässä maailmassa ei ole montaa ihmistä joille, voin olla oma itseni. Näyttelen jopa vanhemmilleni. Avomiehelle yritän aina välillä kertoa, mutta hän ei luultavasti ymmärrä miten pahalta minusta tuntuu. Ystävät ovat karanneet jotenkin kauas ja heillä on liikaa omia ongelmia, joiden rinnalla mun ongelmat tuntuvat jotenkin suorastaan ”keksityiltä”. Se ”ystävä”, jolle tällä hetkellä kerron kaiken elämästäni on fyysisesti liian kaukana lohduttaakseen ja tukeakseen. Joskus kun pelkät sanat eivät riitä.
Yllättävää mutta kaikkein helpointa mun on puhua eräälle työ- ja opiskelukaverilleni. Hänen kanssaan olen tehnyt töitä niin uskomattomissa olosuhteissa ja kärsinyt ”vilua ja nälkää”, että hänelle mä voin sanoa aivan mitä vaan. Mikään aihe ei ole kielletty. Me ei edes sinällään olla ystäviä. Ei me juurikaan nähdä toisiamme muuten kuin työ- tai opiskeluasioissa, mutta silloin sana on vapaa. Niin monta tylsää työtuntia on tullut tapettua puhuen elämää vaikeammista asioista, että mikään ei enää ole salaista. Hän on minulle tärkeämpi kuin ehkä itse uskookaan tai tietääkään.
Toivottavasti kieltäytymiseni noista oman alan töistä ei tarkoita sitä että onnistuin sulkemaan juuri jonkun oven kokonaan takanani. Yritin kyllä kauniisti selittää mistä kieltäytymiseni johtui, mutta koskaan ei tiedä mikä sytyttää sillat tuleen…
Sitä voinkin sitten murehtia tämän illan.
Hyvää ystävänpäivää kaikille lukijoille.
Mä haluaisin, että elämä olis välillä vähän helpompaa. Tää on nyt taas aivan naurettavaa saada itkukohtaus tällaisesta asiasta, mut mä en vaan jaksa tätä koko aikaista päättämistä ja valintojen tekoa. Mulle tarjottiin äsken oman alan töitä kesäksi ja sanoin ei. En jaksanut edes ajatella. Olen luvannut olla muualla. Toivotaan vain nyt että viihdyn siellä muualla ja pärjään.
Musta on tullu jotenkin hermoraunio. Jännitän ja hermostun pienimmästäkin asiasta. Itseluottamus on ihan nolla. Vaikka tiedän osaavani, niin mokaan kun hermostun niin paljon, että en pysty enää ajattelemaan. Olotila lähentelee joskus paniikkia. Ja se käsien tärinä… Tässä maailmassa ei ole montaa ihmistä joille, voin olla oma itseni. Näyttelen jopa vanhemmilleni. Avomiehelle yritän aina välillä kertoa, mutta hän ei luultavasti ymmärrä miten pahalta minusta tuntuu. Ystävät ovat karanneet jotenkin kauas ja heillä on liikaa omia ongelmia, joiden rinnalla mun ongelmat tuntuvat jotenkin suorastaan ”keksityiltä”. Se ”ystävä”, jolle tällä hetkellä kerron kaiken elämästäni on fyysisesti liian kaukana lohduttaakseen ja tukeakseen. Joskus kun pelkät sanat eivät riitä.
Yllättävää mutta kaikkein helpointa mun on puhua eräälle työ- ja opiskelukaverilleni. Hänen kanssaan olen tehnyt töitä niin uskomattomissa olosuhteissa ja kärsinyt ”vilua ja nälkää”, että hänelle mä voin sanoa aivan mitä vaan. Mikään aihe ei ole kielletty. Me ei edes sinällään olla ystäviä. Ei me juurikaan nähdä toisiamme muuten kuin työ- tai opiskeluasioissa, mutta silloin sana on vapaa. Niin monta tylsää työtuntia on tullut tapettua puhuen elämää vaikeammista asioista, että mikään ei enää ole salaista. Hän on minulle tärkeämpi kuin ehkä itse uskookaan tai tietääkään.
Toivottavasti kieltäytymiseni noista oman alan töistä ei tarkoita sitä että onnistuin sulkemaan juuri jonkun oven kokonaan takanani. Yritin kyllä kauniisti selittää mistä kieltäytymiseni johtui, mutta koskaan ei tiedä mikä sytyttää sillat tuleen…
Sitä voinkin sitten murehtia tämän illan.
Hyvää ystävänpäivää kaikille lukijoille.
sunnuntaina, helmikuuta 12, 2006
Rauhallisia päiviä ja levottomia öitä
Eräs ystäväni, jonka olen tuntenut jo yli 20-vuotta, oli saanut tytön viime torstaina. Onnittelut on jo lähetetty.
Mä en vaan tiedä aina mitä tuollaisessa tilanteessa sanoisin. Pelkkä onnittelu tuntuu niin laimealta, mutta toisaalta mä en osaa ruveta kyselemään mitään lisääkään. Mulle riittävä tieto on se, että äiti ja vauva voivat hyvin. En mä halua tietää mitään yksityiskohtia. Ehkäpä tämä johtuu siitä, että en itse halua lapsia. Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta, enkä usko, että tuleekaan.
Tämän ikäiselle naiselle vain tuottaa ongelmia keskustella aiheesta, kun omat kokemukset puuttuu. Ikätoverit haluavat puhua lapsistaan tai jos ei niitä vielä ole niin sitten niiden hankinnan vaikeudesta. Olen seurannut nyt jo kauan hyvän ystäväni ja hänen puolisonsa yritystä hankkia lapsia. Sympatiani ovat heidän. Mielestäni omien lapsien hankkiminen on jokaisen ihmisen perusoikeus, mutta ei velvollisuus. Tuntuu varmasti turhauttavalta, kun kerta toisensa jälkeen sanotaan, että mitään vikaa ei missään ole, mutta ei ole lastakaan. Toisaalta olen myös tavallaan taipuvainen samalle kannalle kuin eräs ystäväni, jonka mielestä pareille, jotka eivät saa pitkänkään yrittämisen jälkeen lapsia, yrittää luonto kertoa jotain. Toisaalta välillä en voi olla miettimättä, että minkä takia joidenkin ihmisten on niin helppo saada lapsia, kun eivät pysty niistä huolehtimaan. Mä aina vetoan omalla kohdallani myös siihen, että niin kauan kuin maailmassa on orpoja lapsia, ei mun tartte omia lapsia tähän maailmaan tehdä.
Ihanan rauhallista täällä on ollut. Päivät kuluvat joko tuolla television ääressä, ulkoillen tai lukien. Otin pitkästä aikaa kamerani mukaan ja olenkin napsinut muutamia valokuvia. Ehkäpä niitä nähdään täälläkin jonakin päivänä. Turhauttavaa on vain se, etten kuvia luultavasti jaksa/osaa kamalasti käsitellä, joten en tiedä tuleeko niistä julkaisukelpoisia.
Vanhojen haamujen osaltakin on ollut hiljaisempaa. Hyvä niin. Hyvännäköiset urheilijanuorukaiset ovat kylläkin tehneet unistani lievästi sanoen levottomia, mutta mieluummin minä hirttäydyn lakanoihin kuumasta seksistä uneksien, kuin vanhoja muistoja paeten.
Eräs ystäväni, jonka olen tuntenut jo yli 20-vuotta, oli saanut tytön viime torstaina. Onnittelut on jo lähetetty.
Mä en vaan tiedä aina mitä tuollaisessa tilanteessa sanoisin. Pelkkä onnittelu tuntuu niin laimealta, mutta toisaalta mä en osaa ruveta kyselemään mitään lisääkään. Mulle riittävä tieto on se, että äiti ja vauva voivat hyvin. En mä halua tietää mitään yksityiskohtia. Ehkäpä tämä johtuu siitä, että en itse halua lapsia. Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta, enkä usko, että tuleekaan.
Tämän ikäiselle naiselle vain tuottaa ongelmia keskustella aiheesta, kun omat kokemukset puuttuu. Ikätoverit haluavat puhua lapsistaan tai jos ei niitä vielä ole niin sitten niiden hankinnan vaikeudesta. Olen seurannut nyt jo kauan hyvän ystäväni ja hänen puolisonsa yritystä hankkia lapsia. Sympatiani ovat heidän. Mielestäni omien lapsien hankkiminen on jokaisen ihmisen perusoikeus, mutta ei velvollisuus. Tuntuu varmasti turhauttavalta, kun kerta toisensa jälkeen sanotaan, että mitään vikaa ei missään ole, mutta ei ole lastakaan. Toisaalta olen myös tavallaan taipuvainen samalle kannalle kuin eräs ystäväni, jonka mielestä pareille, jotka eivät saa pitkänkään yrittämisen jälkeen lapsia, yrittää luonto kertoa jotain. Toisaalta välillä en voi olla miettimättä, että minkä takia joidenkin ihmisten on niin helppo saada lapsia, kun eivät pysty niistä huolehtimaan. Mä aina vetoan omalla kohdallani myös siihen, että niin kauan kuin maailmassa on orpoja lapsia, ei mun tartte omia lapsia tähän maailmaan tehdä.
Ihanan rauhallista täällä on ollut. Päivät kuluvat joko tuolla television ääressä, ulkoillen tai lukien. Otin pitkästä aikaa kamerani mukaan ja olenkin napsinut muutamia valokuvia. Ehkäpä niitä nähdään täälläkin jonakin päivänä. Turhauttavaa on vain se, etten kuvia luultavasti jaksa/osaa kamalasti käsitellä, joten en tiedä tuleeko niistä julkaisukelpoisia.
Vanhojen haamujen osaltakin on ollut hiljaisempaa. Hyvä niin. Hyvännäköiset urheilijanuorukaiset ovat kylläkin tehneet unistani lievästi sanoen levottomia, mutta mieluummin minä hirttäydyn lakanoihin kuumasta seksistä uneksien, kuin vanhoja muistoja paeten.
perjantaina, helmikuuta 10, 2006
Kaukana Jumalan selän takana
Täällä sitä ollaan hankien keskellä. Torstai oli juuri niin kamalan kaoottinen päivä kuin oletinkin sen olevan. Huonosti nukuttu yö ja kamala väsymys, stressi töissä ja tulihan sitä sitten kaiken huipuksi kämmäiltyäkin ihan reippaasti. Eihän tuolta tosin olla perään soiteltu eli kai siellä sitten oli asiat edes suunnilleen kohdallaan. Meinasi vielä tulla kiire junaan, joka tietysti lisäsi häsläystä. Ja kun oli vetänyt koko päivän aivan ylikierroksilla oli yö junassa yhtä helvettiä. Mutta perille pääsin.
Lapsuudenkodissa vierailu herättää aina kahdenlaisia tunteita. On aivan ihanaa viettää aikaa vanhempien ja jäljellä olevien isovanhempien kanssa. Äiti on ehdottomasti paras ystäväni ja isä taas jäyhä suomalainen mies, joka ei puhu eikä pussaa, mutta rakastaa kyllä ainokaistaan varauksetta. Isän äiti on taas se henkilö maailmassa, jonka minä koen äitinä. Hänen kanssaan vietetty aika on aina kultaakin kalliimpaa, koska se voi loppua milloin tahansa. Täällä on niin hiljaista ja rauhallista, keskellä autioituvaa maaseutua. Kyllähän täällä sielu lepää ja tänne aina osa minusta kuuluu. Toisaalta tällä paikkakunnalla on menneisyys painolastina. Niin paljon ahdistusta aiheuttavia asioita. Surua, häpeää, jopa vihaa. Muistan aina miksi minulla oli täältä niin kiire pois. Täältä on myös onnellisia muistoja, niin onnellisia, että niiden ajatteleminen sattuu.
Jostain kumman syystä katselin tuossa olohuoneen ikkunasta avautuu lumista talvimaisemaa ja mietin hypotermiaan kuolemista. Sen luulisi olevan helpoin ja kivuttomin tapa päästä täältä pois. Sanotaan, että kun paleleminen loppuu, niin sitten vain nukahtaa rauhallisesti. Täällä se olisi helppoa.
Täällä sitä ollaan hankien keskellä. Torstai oli juuri niin kamalan kaoottinen päivä kuin oletinkin sen olevan. Huonosti nukuttu yö ja kamala väsymys, stressi töissä ja tulihan sitä sitten kaiken huipuksi kämmäiltyäkin ihan reippaasti. Eihän tuolta tosin olla perään soiteltu eli kai siellä sitten oli asiat edes suunnilleen kohdallaan. Meinasi vielä tulla kiire junaan, joka tietysti lisäsi häsläystä. Ja kun oli vetänyt koko päivän aivan ylikierroksilla oli yö junassa yhtä helvettiä. Mutta perille pääsin.
Lapsuudenkodissa vierailu herättää aina kahdenlaisia tunteita. On aivan ihanaa viettää aikaa vanhempien ja jäljellä olevien isovanhempien kanssa. Äiti on ehdottomasti paras ystäväni ja isä taas jäyhä suomalainen mies, joka ei puhu eikä pussaa, mutta rakastaa kyllä ainokaistaan varauksetta. Isän äiti on taas se henkilö maailmassa, jonka minä koen äitinä. Hänen kanssaan vietetty aika on aina kultaakin kalliimpaa, koska se voi loppua milloin tahansa. Täällä on niin hiljaista ja rauhallista, keskellä autioituvaa maaseutua. Kyllähän täällä sielu lepää ja tänne aina osa minusta kuuluu. Toisaalta tällä paikkakunnalla on menneisyys painolastina. Niin paljon ahdistusta aiheuttavia asioita. Surua, häpeää, jopa vihaa. Muistan aina miksi minulla oli täältä niin kiire pois. Täältä on myös onnellisia muistoja, niin onnellisia, että niiden ajatteleminen sattuu.
Jostain kumman syystä katselin tuossa olohuoneen ikkunasta avautuu lumista talvimaisemaa ja mietin hypotermiaan kuolemista. Sen luulisi olevan helpoin ja kivuttomin tapa päästä täältä pois. Sanotaan, että kun paleleminen loppuu, niin sitten vain nukahtaa rauhallisesti. Täällä se olisi helppoa.
torstaina, helmikuuta 09, 2006
Ahdistusta
Enpä sitten juurikaan nukkunut viime yönä. Tää on taas tätä mun murehtimista ja asioiden vatvomista. Täytyy miettiä kaikki asiat moneen kertaan läpi ja siitä huolimatta tuntuu vaan että hermostuttaa ja ahdistaa.
Mä en ymmärrä kuin mä en nytkään pääse lähtee matkoille silleen rauhallisesti, niinku normaalisti. Nytkin on kauhee häsellys koko aamupäivän ja sit viel töihin. Elämä on vaan tällä hetkellä sellasta, että mitään on tosi vaikea ennakoida ja se taas tekee musta todella epävarman. Elämänhallinta karkaa käsistä, kun asiat tapahtuvat yht'äkkiä. Ja sit tulee tätä turhaa murehtimista asioiden järjestymisestä. Onneksi mä sentään "toimin" kohtuullisen hyvin paineen alla. Ainakaan vielä ei mitään suurempia mokia ole sattunu. Toisaalta tänäänhän siihen on taas hyvä mahdollisuus. *koputtelee puuta*
Ai niin.. Täytyy vielä mainita. Vaihdan tänään blogini salasanan joka ilmeisesti voi johtaa siihen, etten tänne enää koskaan kirjoita, eli siis ei kannata ihmetellä. Yksi ilmeisesti tämän paikan suurimpia ongelmia on salasanan vaihto ja tuo kommentointi.
Enpä sitten juurikaan nukkunut viime yönä. Tää on taas tätä mun murehtimista ja asioiden vatvomista. Täytyy miettiä kaikki asiat moneen kertaan läpi ja siitä huolimatta tuntuu vaan että hermostuttaa ja ahdistaa.
Mä en ymmärrä kuin mä en nytkään pääse lähtee matkoille silleen rauhallisesti, niinku normaalisti. Nytkin on kauhee häsellys koko aamupäivän ja sit viel töihin. Elämä on vaan tällä hetkellä sellasta, että mitään on tosi vaikea ennakoida ja se taas tekee musta todella epävarman. Elämänhallinta karkaa käsistä, kun asiat tapahtuvat yht'äkkiä. Ja sit tulee tätä turhaa murehtimista asioiden järjestymisestä. Onneksi mä sentään "toimin" kohtuullisen hyvin paineen alla. Ainakaan vielä ei mitään suurempia mokia ole sattunu. Toisaalta tänäänhän siihen on taas hyvä mahdollisuus. *koputtelee puuta*
Ai niin.. Täytyy vielä mainita. Vaihdan tänään blogini salasanan joka ilmeisesti voi johtaa siihen, etten tänne enää koskaan kirjoita, eli siis ei kannata ihmetellä. Yksi ilmeisesti tämän paikan suurimpia ongelmia on salasanan vaihto ja tuo kommentointi.
keskiviikkona, helmikuuta 08, 2006
Vuoristorataa
Vuoristorata päivä. Aamu oli aivan kamala. Heräsin liian aikaisin. Oli todella vittumaisen paha olo ja täytyi vielä jaksaa aamusta lähteä hammaslääkäriin. Lääkäritäti sitten onnistui puuduttamaan yläleuan lisäksi myös puolet nenästäni. Kun pääsin kaupungilta kotiin oli ihan superhyper-hyväolo. Sovittiin sitten ton puoliskonkin kanssa ostosreissusta iltapäivällä. Hän tarvitsee uusia työvaatteita ja munkin on varmaan pakko ostaa itselleni uudet farkut... Eihän niihin tietenkään rahaa ole, mutta en nyt jaksa sitä miettiä. Meidän perheessä muuten tuo miespuolinen henkilö käyttää huomattavasti enemmän rahaa vaatteisiin kuin minä. Kampaaja kustannuksetkin alkaa olla samaa luokkaa. Mä johdan varmaan enää tuolla meikki ym. hygieniatarvike puolella. No siis käytettävissä olevasta valuutta määrästähän se johtuu, kyl mäkin varmaan viettäisin aikaa vaatekaupoissa huomattavasti enemmän jos olis rahaa.
Niin siis nyt on taas menossa ahdistusvaihe. Tuolta hyvästä olosta tultiin taas kyllä alas kuin kivi. Eikä siihen taas niin kamalasti tarvittu. Muutama epäystävällinen sana. Enkä mä edes ole kovin herkkä, joskus joku vaan osuu sattumalta tai tahallaan hiukan arkaan paikkaan.
Taidan keittää kahvia. Kahvi auttaa aina. Varsinkin jos sen voi juoda sohvan tai sängyn nurkkaan käpertyneenä ulos tuojottaen surullisen musiikin soidessa. Suolaiset kyyneleet sopivat kahviin loistavasti.
Päässäni on pyörinyt pätkä novellia, joka täytyisi saada myös ulos. Ehkä ensi yönä.
Vuoristorata päivä. Aamu oli aivan kamala. Heräsin liian aikaisin. Oli todella vittumaisen paha olo ja täytyi vielä jaksaa aamusta lähteä hammaslääkäriin. Lääkäritäti sitten onnistui puuduttamaan yläleuan lisäksi myös puolet nenästäni. Kun pääsin kaupungilta kotiin oli ihan superhyper-hyväolo. Sovittiin sitten ton puoliskonkin kanssa ostosreissusta iltapäivällä. Hän tarvitsee uusia työvaatteita ja munkin on varmaan pakko ostaa itselleni uudet farkut... Eihän niihin tietenkään rahaa ole, mutta en nyt jaksa sitä miettiä. Meidän perheessä muuten tuo miespuolinen henkilö käyttää huomattavasti enemmän rahaa vaatteisiin kuin minä. Kampaaja kustannuksetkin alkaa olla samaa luokkaa. Mä johdan varmaan enää tuolla meikki ym. hygieniatarvike puolella. No siis käytettävissä olevasta valuutta määrästähän se johtuu, kyl mäkin varmaan viettäisin aikaa vaatekaupoissa huomattavasti enemmän jos olis rahaa.
Niin siis nyt on taas menossa ahdistusvaihe. Tuolta hyvästä olosta tultiin taas kyllä alas kuin kivi. Eikä siihen taas niin kamalasti tarvittu. Muutama epäystävällinen sana. Enkä mä edes ole kovin herkkä, joskus joku vaan osuu sattumalta tai tahallaan hiukan arkaan paikkaan.
Taidan keittää kahvia. Kahvi auttaa aina. Varsinkin jos sen voi juoda sohvan tai sängyn nurkkaan käpertyneenä ulos tuojottaen surullisen musiikin soidessa. Suolaiset kyyneleet sopivat kahviin loistavasti.
Päässäni on pyörinyt pätkä novellia, joka täytyisi saada myös ulos. Ehkä ensi yönä.
Kotiseudulle Pohjois-Karjalaan
"Minä lähden Pohjois-Karjalaan. Vaihdan farkut verkkarihousuun. Kotiseudulle Pohjois-Karjalaan. Juon kaljaa auringon nousuun..."
Mulla taitaa olla matkakuumetta. On kyl hienoo mennä kotiin. Niin siis se kuka tätä ei vielä tiedä, menen kotiin katsomaan Olympialaisia yhdessä aivan yhtä urheiluhullun äitini kanssa. Ja onnekseni vanhemmillani on jopa netti eli ei tule edes vieroitusoireita. Ja pahoittelen sitten jo valmiiksi sitä kuinka paljon skitsoilua urheilusta tämä blogi tulee sisältämään tulevaisuudessa. :>>
Löysin vanhan italialaisen kirjekaverini netistä. Kivaa vaihtaa kuulumisia tämän nuoren miehen kanssa. Aivan uskomaton tyyppi silloin joskus kymmenen vuotta sitten ja edelleen. Mä en vaan ymmärrä minne sen englanninkielentaito on hävinnyt. Hassu mies.
Huominen hiukan hermostuttaa. Tiedossa pitkä ja kiireinen päivä ja töissäkin joudun tekemään hommia joita en ole ennen tehnyt. Saas nähdä ehdinkö sieltä junaan ollenkaan. Toivottavasti.
"Minä lähden Pohjois-Karjalaan. Vaihdan farkut verkkarihousuun. Kotiseudulle Pohjois-Karjalaan. Juon kaljaa auringon nousuun..."
Mulla taitaa olla matkakuumetta. On kyl hienoo mennä kotiin. Niin siis se kuka tätä ei vielä tiedä, menen kotiin katsomaan Olympialaisia yhdessä aivan yhtä urheiluhullun äitini kanssa. Ja onnekseni vanhemmillani on jopa netti eli ei tule edes vieroitusoireita. Ja pahoittelen sitten jo valmiiksi sitä kuinka paljon skitsoilua urheilusta tämä blogi tulee sisältämään tulevaisuudessa. :>>
Löysin vanhan italialaisen kirjekaverini netistä. Kivaa vaihtaa kuulumisia tämän nuoren miehen kanssa. Aivan uskomaton tyyppi silloin joskus kymmenen vuotta sitten ja edelleen. Mä en vaan ymmärrä minne sen englanninkielentaito on hävinnyt. Hassu mies.
Huominen hiukan hermostuttaa. Tiedossa pitkä ja kiireinen päivä ja töissäkin joudun tekemään hommia joita en ole ennen tehnyt. Saas nähdä ehdinkö sieltä junaan ollenkaan. Toivottavasti.
tiistaina, helmikuuta 07, 2006
Tiistaita edelleen
Eilen se sitten päätettiin. Lähdemme siis laskettelemaan Huhtikuussa. Lapin keväthangille. Tajusin vain tossa, että olen viimeksi lasketellut kymmenen vuotta sitten, silloin tosin asuin 2 kilometrin päässä laskettelurinteestä, joten mäessä tuli oltua talvikaudella lähes joka päivä. Mut hiukan kieltämättä hirvittää.
Eilen se sitten päätettiin. Lähdemme siis laskettelemaan Huhtikuussa. Lapin keväthangille. Tajusin vain tossa, että olen viimeksi lasketellut kymmenen vuotta sitten, silloin tosin asuin 2 kilometrin päässä laskettelurinteestä, joten mäessä tuli oltua talvikaudella lähes joka päivä. Mut hiukan kieltämättä hirvittää.
Tiistai
Tänään sitä taas on soinut puhelin ja olis töitä, töitä ja töitä.. Ja mä kun olen just lähdössä Pohjois-Karjalaan. Muutin sitten tossa hiukan matka-aikataulua, että kerkeen torstain tehdä töitä. Ihan ok sinänsä, mut yöjunat on vaan niin syvältä. No mut Maaliskuun budjetti paranee taas muutamalla kympillä. Sitten matkan jälkeen olis taas päivä töitä tuolla vanhassa paikassa ja sit pitäiskin mennä jo harjoittelemaan uuteen. Kävin ton töihin kutsun teemoilta sitten säätämässä sekä verovirastossa, että rautatieasemalla. Mutta nyt voin sitten monistella tota verokorttiani miten haluan ja ei tartte laskee työantajia.
Nyt sain vihdoinkin kahlattua läpi nuo kaikki eilen mainitsemani leffat, lukuun ottamatta tuota ainoaa laatuleffaa. Täytyy kyllä myöntää, että ainoat,jotka todella katsoin ovat tuo Pahan messias ja In Hell. Ensimmäinen leffa yhdessä tällä hetkellä mediassa pyörivän "Pyhä sota" ja paljon melua tyhjästä keskustelun kanssa, saivat minut pitämään "vihaan kaikkia uskontoja tasapuolisesti" -päivän. Onneksi itse tiedän mihin uskon ja mihin olen uskomatta ja kenenkään ei tarvitse minua siinä ylhäältä käsin ohjeistaa. In Hell oli sarjassamme kliseitä täynnä oleva vankila-elokuva. Mutta edes jollakin tavalla tunteita herättävä, raaka ja ahdistava. Ei mikään tyypillinen van Damme leffa siis. Parempi elokuva kuin odotinkin, mutta se musiikki...
Tänään sitä taas on soinut puhelin ja olis töitä, töitä ja töitä.. Ja mä kun olen just lähdössä Pohjois-Karjalaan. Muutin sitten tossa hiukan matka-aikataulua, että kerkeen torstain tehdä töitä. Ihan ok sinänsä, mut yöjunat on vaan niin syvältä. No mut Maaliskuun budjetti paranee taas muutamalla kympillä. Sitten matkan jälkeen olis taas päivä töitä tuolla vanhassa paikassa ja sit pitäiskin mennä jo harjoittelemaan uuteen. Kävin ton töihin kutsun teemoilta sitten säätämässä sekä verovirastossa, että rautatieasemalla. Mutta nyt voin sitten monistella tota verokorttiani miten haluan ja ei tartte laskee työantajia.
Nyt sain vihdoinkin kahlattua läpi nuo kaikki eilen mainitsemani leffat, lukuun ottamatta tuota ainoaa laatuleffaa. Täytyy kyllä myöntää, että ainoat,jotka todella katsoin ovat tuo Pahan messias ja In Hell. Ensimmäinen leffa yhdessä tällä hetkellä mediassa pyörivän "Pyhä sota" ja paljon melua tyhjästä keskustelun kanssa, saivat minut pitämään "vihaan kaikkia uskontoja tasapuolisesti" -päivän. Onneksi itse tiedän mihin uskon ja mihin olen uskomatta ja kenenkään ei tarvitse minua siinä ylhäältä käsin ohjeistaa. In Hell oli sarjassamme kliseitä täynnä oleva vankila-elokuva. Mutta edes jollakin tavalla tunteita herättävä, raaka ja ahdistava. Ei mikään tyypillinen van Damme leffa siis. Parempi elokuva kuin odotinkin, mutta se musiikki...
maanantaina, helmikuuta 06, 2006
Ne oudot tavat...
Tämä meemi on ollut hiukan unohduksissa, osittain siksi, että omien outojen tapojen eritteleminen on aika hankalaa...
Nro 1*
Puhun itsestäni usein kolmannessa persoonassa. Kuulostaa kuulemma huvittavalta.
Nro 2*
En syö "punaista lihaa", mutta maksamakkara on suurinta herkkuani. Sitä ilman ei voi elää ja joo, tiedän, se sisältää lihaa.
Nro 3*
Voin lukea saman kirjan yhä uudelleen. Tämä saa jotkut ihmiset aivan pois tolaltaan. Minulle jokainen kirja on kuitenkin hyvin subjektiivinen kokemus, joka muuttuu ajan myötä. Erilaisessa tunnetilassa luettuna sama kirja voi olla aivan erilainen.
Nro 4*
Vingun unissani. Niin siis minä en puhu vaan vingun.
Nro 5*
Mä en juurikaan koskaan itke muiden läsnäollessa. Lapsuuden trauma.
Tämä meemi on ollut hiukan unohduksissa, osittain siksi, että omien outojen tapojen eritteleminen on aika hankalaa...
Nro 1*
Puhun itsestäni usein kolmannessa persoonassa. Kuulostaa kuulemma huvittavalta.
Nro 2*
En syö "punaista lihaa", mutta maksamakkara on suurinta herkkuani. Sitä ilman ei voi elää ja joo, tiedän, se sisältää lihaa.
Nro 3*
Voin lukea saman kirjan yhä uudelleen. Tämä saa jotkut ihmiset aivan pois tolaltaan. Minulle jokainen kirja on kuitenkin hyvin subjektiivinen kokemus, joka muuttuu ajan myötä. Erilaisessa tunnetilassa luettuna sama kirja voi olla aivan erilainen.
Nro 4*
Vingun unissani. Niin siis minä en puhu vaan vingun.
Nro 5*
Mä en juurikaan koskaan itke muiden läsnäollessa. Lapsuuden trauma.
Aaaah... antibiootteja
Joo. Mikään ei piristä elämää niin paljon kuin antibioottikuuri.
Nyt mä hautaudun tonne sohvalle ja toivon mukaan saan nukuttua hetken. Tai sitten vain suosiolla katson muutaman elokuvan... Tarjolla olisi ainakin Pahan Messias, In Hell, A Man Apart ja Romper Stomper. Niin joo ja tietysti One Flew Over the Cuckoo's Nest, jonka luultavasti kuitenkin säästän johonkin virkeämpään mielentilaan. Eli siis täytyisi valita Vin Dieselin, Jean-Claude van Dammen ja Russell Crowen välillä... Damme saa kenkää heti kättelyssä... Hhhmmm.. Ehkä se sitten on Russell Crowe. Mutta ensin kuitenkin ihastuttavan kulttijohtajan pariin...
Joo. Mikään ei piristä elämää niin paljon kuin antibioottikuuri.
Nyt mä hautaudun tonne sohvalle ja toivon mukaan saan nukuttua hetken. Tai sitten vain suosiolla katson muutaman elokuvan... Tarjolla olisi ainakin Pahan Messias, In Hell, A Man Apart ja Romper Stomper. Niin joo ja tietysti One Flew Over the Cuckoo's Nest, jonka luultavasti kuitenkin säästän johonkin virkeämpään mielentilaan. Eli siis täytyisi valita Vin Dieselin, Jean-Claude van Dammen ja Russell Crowen välillä... Damme saa kenkää heti kättelyssä... Hhhmmm.. Ehkä se sitten on Russell Crowe. Mutta ensin kuitenkin ihastuttavan kulttijohtajan pariin...
sunnuntaina, helmikuuta 05, 2006
Mitäänsanomaton viikonloppu
Joinakin viikonloppuina aika vaan tuntuu pysähtyvän. Mitään ei tapahdu. Tän viikonlopun saldo on suunnilleen kauppareissu, kuntoilua, nukkumista, seksiä, TV:n katselua, ruuanlaittoa ja... ei mitään muuta.
Mikään ei ole kyllä niin hyvää kuin uunituoreet itsetehdyt sämpylät. Pelkkä tuoksukin on jo uskomattoman huumaava. Elämän pieniä ihania asioita. Tosin ahneella on tunnetunlainen loppu ja kitalaki on palanut. Mut nyt voikin rauhassa vatsa täynnä köllähtää sohvalle.
Huomenna ajattelin tehdä jopa jotain hyödyllistä ja valmistella vihdoinkin esseetä "varastettujen" taideaarteiden palauttamiseen liittyvistä ongelmista ja viimeaikaisista esimerkeistä. Mielenkiintoinen aihe kaikkine eettisine pohdintoineen.
Huomenna on sitten myös taas salipäivä. Kaikenlainen liikunta orjuuttaa minut kyllä niin nopeasti, että tänäänkin virallisena lepopäivänä täytyi päästä ulos reippaalle kävelylle. Kehon omat "nautintoaineet" addiktoivat.
Joinakin viikonloppuina aika vaan tuntuu pysähtyvän. Mitään ei tapahdu. Tän viikonlopun saldo on suunnilleen kauppareissu, kuntoilua, nukkumista, seksiä, TV:n katselua, ruuanlaittoa ja... ei mitään muuta.
Mikään ei ole kyllä niin hyvää kuin uunituoreet itsetehdyt sämpylät. Pelkkä tuoksukin on jo uskomattoman huumaava. Elämän pieniä ihania asioita. Tosin ahneella on tunnetunlainen loppu ja kitalaki on palanut. Mut nyt voikin rauhassa vatsa täynnä köllähtää sohvalle.
Huomenna ajattelin tehdä jopa jotain hyödyllistä ja valmistella vihdoinkin esseetä "varastettujen" taideaarteiden palauttamiseen liittyvistä ongelmista ja viimeaikaisista esimerkeistä. Mielenkiintoinen aihe kaikkine eettisine pohdintoineen.
Huomenna on sitten myös taas salipäivä. Kaikenlainen liikunta orjuuttaa minut kyllä niin nopeasti, että tänäänkin virallisena lepopäivänä täytyi päästä ulos reippaalle kävelylle. Kehon omat "nautintoaineet" addiktoivat.
Sairaana
Jahas... Täällä sitä taas istutaan valveilla, sairaana. Vanha vaiva palasi piruilemaan. Huomenna olisi heti aamusta hammaslääkärikin, enkä nyt sit tiedä voinko sinne mennä. Suututtaa, kun niitä aikoja saa odottaa. Olotila on tällä hetkellä niin tuskainen, etten edes kykene miettimään koko asiaa. Yritän vain saada ajatukset jonnekin muualle. Nukahtaminen olis kivaa, mutta eipä taida ihan äkkiä onnistua. Taidanpa soittaa siihen tyhmään vastaajaan nyt.... Ja noin. Nyt ei sitten tartte tota miettiä.
Täytyy myös todeta, että keskustelu siitä saakelin laskettelureissusta on taas palannut kuvioihin. Se ottaa päähän. En luultavasti sitten jaksa vääntää asiasta ja lähden mukaan ja sit mulla ei ole hauskaa ja sitten joku saa taas syyn valittaa.. Ennakkoon negatiivinen asennekaan ei tietysti helpota, mutta kun tiedän, etten siitä reissusta osaa nauttia toisen talutusnuorassa.
Muutenkin tässä on kerennyt viikonloppuna pyöritellä mielessään vaikka minkälaisia ajatuksia. Mä en vaan ole jaksanut kirjoittaa niistä. Enkä jaksa nytkään. Liian henkilökohtaista, liian kipeää.
Jahas... Täällä sitä taas istutaan valveilla, sairaana. Vanha vaiva palasi piruilemaan. Huomenna olisi heti aamusta hammaslääkärikin, enkä nyt sit tiedä voinko sinne mennä. Suututtaa, kun niitä aikoja saa odottaa. Olotila on tällä hetkellä niin tuskainen, etten edes kykene miettimään koko asiaa. Yritän vain saada ajatukset jonnekin muualle. Nukahtaminen olis kivaa, mutta eipä taida ihan äkkiä onnistua. Taidanpa soittaa siihen tyhmään vastaajaan nyt.... Ja noin. Nyt ei sitten tartte tota miettiä.
Täytyy myös todeta, että keskustelu siitä saakelin laskettelureissusta on taas palannut kuvioihin. Se ottaa päähän. En luultavasti sitten jaksa vääntää asiasta ja lähden mukaan ja sit mulla ei ole hauskaa ja sitten joku saa taas syyn valittaa.. Ennakkoon negatiivinen asennekaan ei tietysti helpota, mutta kun tiedän, etten siitä reissusta osaa nauttia toisen talutusnuorassa.
Muutenkin tässä on kerennyt viikonloppuna pyöritellä mielessään vaikka minkälaisia ajatuksia. Mä en vaan ole jaksanut kirjoittaa niistä. Enkä jaksa nytkään. Liian henkilökohtaista, liian kipeää.
perjantaina, helmikuuta 03, 2006
Kaikki ärsyttää
Tänään on taas näitä päiviä, kun kaikki asiat ärsyttää.
Ihmisten tarpeeton mollaaminen ja loanheittokampanjat nyt aivan ensimmäisenä.
Takana huonosti nukutut 6 tuntia yöunta. Kroppa vaatisi lisää, mutta ei huvita nukkua. Juon siis kahvia. Ihana keksintö tämä tummaksi paahdettu kahvi, jota voi juoda mielin määrin ilman, että vatsa sanoo sopimusta irti. Ja käsien lievästä tärinästähän kukaan ei välitä...
Pitkästä aikaa kirjoitin jotain viime yönä. Taidot ovat ruosteessa. Tekstistä ei tule sujuvaa. Niin monta vuotta on tullut kirjoitettua vain kapulakieltä yliopistomaailmassa, että kyky luovaan kirjoittamiseen on hukassa. Ja vielä sitä "tieteellistä" kirjoittamista täytyisi harrastaa. Paljonkin. Kun vain saisi sen ensimmäisen rivin koneelle. Olisi helpompi jatkaa.
Edit: Klo 14.00
Juuri kun kerkesin kehua viikolla ystävälleni, että niskan ja hartioiden jäykkyydestä johtuvat päänsäryt ovat historiaa, niin eikös tänään ole aivan järkyttävä jysäri. Talossa ei ole kuin jotain supervahvoja särkylääkkeitä, joita en viitsi ottaa, kun salillekin täytyy tänään kyetä. Auh...:|
Edit: Klo 18.45
Hitto, että mulla on kyllä taas mukavia kavereita. *menee purkamaan kiukkuaan jonnekin muualle*
Tänään on taas näitä päiviä, kun kaikki asiat ärsyttää.
Ihmisten tarpeeton mollaaminen ja loanheittokampanjat nyt aivan ensimmäisenä.
Takana huonosti nukutut 6 tuntia yöunta. Kroppa vaatisi lisää, mutta ei huvita nukkua. Juon siis kahvia. Ihana keksintö tämä tummaksi paahdettu kahvi, jota voi juoda mielin määrin ilman, että vatsa sanoo sopimusta irti. Ja käsien lievästä tärinästähän kukaan ei välitä...
Pitkästä aikaa kirjoitin jotain viime yönä. Taidot ovat ruosteessa. Tekstistä ei tule sujuvaa. Niin monta vuotta on tullut kirjoitettua vain kapulakieltä yliopistomaailmassa, että kyky luovaan kirjoittamiseen on hukassa. Ja vielä sitä "tieteellistä" kirjoittamista täytyisi harrastaa. Paljonkin. Kun vain saisi sen ensimmäisen rivin koneelle. Olisi helpompi jatkaa.
Edit: Klo 14.00
Juuri kun kerkesin kehua viikolla ystävälleni, että niskan ja hartioiden jäykkyydestä johtuvat päänsäryt ovat historiaa, niin eikös tänään ole aivan järkyttävä jysäri. Talossa ei ole kuin jotain supervahvoja särkylääkkeitä, joita en viitsi ottaa, kun salillekin täytyy tänään kyetä. Auh...:|
Edit: Klo 18.45
Hitto, että mulla on kyllä taas mukavia kavereita. *menee purkamaan kiukkuaan jonnekin muualle*
torstaina, helmikuuta 02, 2006
Rasismi
Vietin tänään kaksi tuntia kampaajalla ja kun en jaksanut keskittyä juorulehtien tarjontaan, niin mietin rasismia. Törmäsin aamulla rasistiseen terroristimummoon, joka veti pultit muutamalle tummaihoiselle vaihto-opiskelijalle yliopiston lähellä sijaitsevalla kioskilla. Ei sen puoleen, kohteeksi jouduin myös minä , mutta minua ei sentään haukuttu tyhmäksi mutiaiseksi, joka on tullut Suomeen vain viedäkseen kyseisen eläkeläisen eläkerahat. Niin ja kukaan meistä ei tehnyt muuta kuin "häiritsi" häntä kesken eläkerahojen tunkemisen hedelmäpeliin....
Mutta siis joo.. Tämän tunnustaminen oli aikoinaan hankalaa, mutta mäkin olen tavallaan rasisti. Usein huomaamattani ja lähinnä stereotypioiden kautta. Joskus aikoinaan kuvittelin, että kaikenlainen syrjintä kohdistuisi lähinnä ihmisiin, jotka ulkonäöltään poikkeavat "suomalaisista". Mutta onhan näitä kansallisia stereotypioita muitakin. Mulle ongelmia tuottaa ennen kaikkea venäläiset ja mä en voi sille mitään. Erilainen kulttuuri ainakin naisen silmin katsottuna. Mutta joo, nykyään kun omistan muutamia Venäjältä Suomeen muuttaneita tuttavia, ovat käsitykseni tottakai muuttuneet, mutta yhä edelleen usein ensimmäinen ajatus, kun kuulen jonkun olevan syntyperältään venäläinen, on jotain rumaa ja painokelvotonta. Kaikki tuon nyt varmaan arvaavatkin.
Uusi pää ja tunti rankkaa liikuntaa kuntosalilla saa aikaan euforisen, suorastaan leijuvan olotilan. Taidanpa leijailla katselemaan mitä muiden ihmisten blogi elämässä on tapahtunut tänään.
Edit: Klo 20.30 Tervetuloa ajatusmaailmaani. Suora lainaus äsken väsyneessä päässäni itseni kanssa käydystä keskustelusta tulevan viikonlopun leffaillan filmivalinnasta.
-Joaquin Phoenix on Hot.
- Totta.
- Mutta onko se hotinpi kuin Jake Gyllenhaal?
- Ehkä....
- Mutta onko se hotimpi kuin Jake toisen miehen kanssa?`
-EI.
Joo, leffavalinta tuli siis osaltani tehtyä ja joo, tänään on ollut pitkä päivä....
Edit: Klo 20.45 Tässäpä sitten päivän naurut. Cityn sähköpostiini oli tullut tällainen viesti.
" Moi oon 18 vuotias jätkä ja aattelin kyyy että voisitko laittaa mulle
sun pillusta kuvii?? voisin maksaakkin niistä jos ne ovat laadukkaita.
... Et tällästä tänään...
Vietin tänään kaksi tuntia kampaajalla ja kun en jaksanut keskittyä juorulehtien tarjontaan, niin mietin rasismia. Törmäsin aamulla rasistiseen terroristimummoon, joka veti pultit muutamalle tummaihoiselle vaihto-opiskelijalle yliopiston lähellä sijaitsevalla kioskilla. Ei sen puoleen, kohteeksi jouduin myös minä , mutta minua ei sentään haukuttu tyhmäksi mutiaiseksi, joka on tullut Suomeen vain viedäkseen kyseisen eläkeläisen eläkerahat. Niin ja kukaan meistä ei tehnyt muuta kuin "häiritsi" häntä kesken eläkerahojen tunkemisen hedelmäpeliin....
Mutta siis joo.. Tämän tunnustaminen oli aikoinaan hankalaa, mutta mäkin olen tavallaan rasisti. Usein huomaamattani ja lähinnä stereotypioiden kautta. Joskus aikoinaan kuvittelin, että kaikenlainen syrjintä kohdistuisi lähinnä ihmisiin, jotka ulkonäöltään poikkeavat "suomalaisista". Mutta onhan näitä kansallisia stereotypioita muitakin. Mulle ongelmia tuottaa ennen kaikkea venäläiset ja mä en voi sille mitään. Erilainen kulttuuri ainakin naisen silmin katsottuna. Mutta joo, nykyään kun omistan muutamia Venäjältä Suomeen muuttaneita tuttavia, ovat käsitykseni tottakai muuttuneet, mutta yhä edelleen usein ensimmäinen ajatus, kun kuulen jonkun olevan syntyperältään venäläinen, on jotain rumaa ja painokelvotonta. Kaikki tuon nyt varmaan arvaavatkin.
Uusi pää ja tunti rankkaa liikuntaa kuntosalilla saa aikaan euforisen, suorastaan leijuvan olotilan. Taidanpa leijailla katselemaan mitä muiden ihmisten blogi elämässä on tapahtunut tänään.
Edit: Klo 20.30 Tervetuloa ajatusmaailmaani. Suora lainaus äsken väsyneessä päässäni itseni kanssa käydystä keskustelusta tulevan viikonlopun leffaillan filmivalinnasta.
-Joaquin Phoenix on Hot.
- Totta.
- Mutta onko se hotinpi kuin Jake Gyllenhaal?
- Ehkä....
- Mutta onko se hotimpi kuin Jake toisen miehen kanssa?`
-EI.
Joo, leffavalinta tuli siis osaltani tehtyä ja joo, tänään on ollut pitkä päivä....
Edit: Klo 20.45 Tässäpä sitten päivän naurut. Cityn sähköpostiini oli tullut tällainen viesti.
" Moi oon 18 vuotias jätkä ja aattelin kyyy että voisitko laittaa mulle
sun pillusta kuvii?? voisin maksaakkin niistä jos ne ovat laadukkaita.
... Et tällästä tänään...
keskiviikkona, helmikuuta 01, 2006
Mummoista
Viime yönä unissani kummittelivat mummot. Tarkoitan sillä näitä kaikkien rakastamia kauhumummoja, jotka törmäilevät sinuun ostoskärryillä, tönivät, tuhahtelevat ja etuilevat kyynärpää taktiikalla jonossa aina kun on mahdollista. Ja puhuvat samaan hengenvetoon kuinka heitä ei kunnioiteta. Olen edelleen sitä mieltä, että kunnioitus täytyy ansaita kuului mihin ikäluokkaan tahansa. Annan mielelläni tilaa bussissa tai vaikkapa kaupan jonossa, jos siitä ystävällisesti kiitetään eikä pukata kyynärpäällä kylkiluihin ja mutista jotain kiittämättömästä nuorisosta (Enkä mä nyt enää mitään nuorisoa ole, aikuinen nainen). Unessani jouduin jälkeen kerran muutaman mummon yliajamaksi supermarketissa ja nämä heiveröiset vanhukset taistelivat tekarit louskuen viimeisestä tarjousjauhelihapaketista. Respektit heille.
Yleisen terrorisoinnin lisäksi olen kiinnittänyt huomiota siihen kuinka kaupan kassan hihnalle laskettuja tavaroita täytyy vartioida, ettei vaan vahingossakaan takana tuleva "nuorisorikollinen" maksata omia ostoksiaan sinulla. Huvittavaa, söpöä ja myös ärsyttävää. Joku kerta minä vielä sanon, että vaikka kohtuullisen rahaton olenkin, niin kyllä mulla on varaa maksaa omat ostokseni.
Viime yönä unissani kummittelivat mummot. Tarkoitan sillä näitä kaikkien rakastamia kauhumummoja, jotka törmäilevät sinuun ostoskärryillä, tönivät, tuhahtelevat ja etuilevat kyynärpää taktiikalla jonossa aina kun on mahdollista. Ja puhuvat samaan hengenvetoon kuinka heitä ei kunnioiteta. Olen edelleen sitä mieltä, että kunnioitus täytyy ansaita kuului mihin ikäluokkaan tahansa. Annan mielelläni tilaa bussissa tai vaikkapa kaupan jonossa, jos siitä ystävällisesti kiitetään eikä pukata kyynärpäällä kylkiluihin ja mutista jotain kiittämättömästä nuorisosta (Enkä mä nyt enää mitään nuorisoa ole, aikuinen nainen). Unessani jouduin jälkeen kerran muutaman mummon yliajamaksi supermarketissa ja nämä heiveröiset vanhukset taistelivat tekarit louskuen viimeisestä tarjousjauhelihapaketista. Respektit heille.
Yleisen terrorisoinnin lisäksi olen kiinnittänyt huomiota siihen kuinka kaupan kassan hihnalle laskettuja tavaroita täytyy vartioida, ettei vaan vahingossakaan takana tuleva "nuorisorikollinen" maksata omia ostoksiaan sinulla. Huvittavaa, söpöä ja myös ärsyttävää. Joku kerta minä vielä sanon, että vaikka kohtuullisen rahaton olenkin, niin kyllä mulla on varaa maksaa omat ostokseni.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
