Puolikuivia unia

Enpäs muista milloin viimeksi olen ketään suudellut edes unissani niin kiihkeästi kuin viime yönä. Tämä tuntemattomaksi jäänyt mieshenkilö oli vielä taivaallisen hyvä suutelija, juuri sellainen mistä minä pidän. Paljon kiusaamista, näykkäisyjä, itsevarmuutta, vähemmän kuolaa ja kurkun perukoille tungettua kieltä. Suorastaan syntisen taivaallinen.

Palauduin juuri ensimmäisestä parin tunnin harjoittelujaksosta uudesta työpaikastani. Kaikki meni kai ihan hyvin. Paljon uutta asiaa, mutta onneksi noi perustaidot alkaa olla mullakin jo sitä luokkaa, ettei tartte kauheesti miettiä. Kaikki vaan on siellä ruotsiksi, kassakoneesta lähtien kaikkeen kirjalliseen materiaaliin. Ja mun ruotsinkielentaito....
Mulla on vaan ehkä hiukan sellainen olo, että mua on viilattu linssiin. Se on aina noissa osa-aikahommissa se sama taistelu työtunneista. Luvatut tunnit ei nyt sit ilmeisesti täytykään... Mut annetaan nyt ajan kulua. Mietin sitä sitten myöhemmin, kun eipä asialle nyt mitään voi. Kun tuli sanottua ei niille kaivauksillekin.