Miten toinen voi tehdä itsensä rakastamisesta niin vaikeaa, ja kuinka mä jaksan yli viiden vuoden jälkeen edelleen rakastaa, vaikka jo tiedän ettei toinen muutu, saatikka kasva vastuuntuntoiseksi.

Onko se niin väärin olettaa, että toinen kantaisi vastuuta elämän pikkuasioista ja ennenkaikkea asioista, jotka toiselle puoliskolle ovat tärkeitä. Meillä ne asiat tulevat listan viimeisenä. Meillä myöskin toisen ymmärtäminen ja tukeminen stressaavina aikoina, mm. työkiireiden aikaan helpottamalla toisen elämää, on vain minun tehtäväni. Minun elämäni vaikeuttaminen viime viikkoina on tuntunut olevan hänen elämäntehtävänsä.

Kuppini on hiljalleen menemässä yli ja enää ei paljon tarvita, että se kaatuu.