Uskomatonta ala- ja ylämäkeä. Tunteet tuntuvat menevän nollasta sataan viidessä sekunnissa. Rankan liikunnan jälkeinen mieletön hyvän olon ja onnellisuuden tunne vaihtuu nopeasti ahdistukseen ja itkuun. Yhtä nopeasti toimeliaisuuden lähes maaninen puuska vaihtuu tahdottomaan telkkarin tuijotukseen sohvalla.

Olen järjestellyt asioita. Tehnyt kotona kaikkia rästiin jääneitä hommia ja aloitellut suursiivousta. Tapa tämäkin välttää omia ajatuksiaan.

Koko elämäni mä olen pelännyt elää, koska olen pelännyt, etten koskaan pääsisi elämään. Hassua. Olen kieltänyt itseltäni asioita, että sitten joskus voisin tehdä jotain. Pitäisiköhän jossain vaiheessa lopettaa pelkääminen ja hankkia se elämä? Mutta eihän ihminen peloistaan pääse. Tunnevammainen minä. Liian vastuuntoinen, liian harkitseva, liian pessimisti. Aina olen rukoillut ihmettä joka muuttaisi kaiken. Olisi varmaan aika ymmärtää ettei sellaista ihmettä olekaan, joka muuttaisi minut toisenlaiseksi, toiseksi ihmiseksi, erilaiseksi.