Viikonloppu meni sekavissa tunnelmissa, sekoillessa. Jäi aika hajanaiset tunteet käteet. Päällimmäisenä kuitenkin tietoisuus omista rajoista ja toisen haavoittuvuudesta. En tiedä pitäisikö tämä peli lopettaa vai voiko sitä jatkaa. Ymmärtävätkö kaikki osallistujat pelin luonteen. En tiedä. En todellakaan tiedä.

Mutta kivaa oli. Kaipaan vain hetkeksi pois näistä maisemista. Haluaisin tavata vaihteeksi uusia ihmisiä.

Suoritin tänään paluun toiseen kotiin, kaivauksille. Enkä mä oikein tiedä siitäkään. Minne oli kadonnut se naurava ja toistensa seurassa viihtyvä yksi suuri perhe. Tilalle oli tullut väsyneitä ja työhönsä ja toisiinsa kyllästyneitä ihmisiä. Olin varmaan hiljainen koko päivän. Jäin hiukan sanattomaksi. Kaivausväsymystä ja taistelu-uupumusta, sitä se varmaankin. Sateinen ja kylmä sää vielä lisäsi huonoa tunnelmaa. Viimeisen puolentunnin aurinkoiset ja kauniit hetket palauttivat jotain menneestä tunnelmasta.

Paljon asioita sielläkin tapahtunut. Eikä niin kamalan hyviäkään. Paljon masennusta, murhetta ja ahdistusta. Ja niin paljon kaivettavaa ja niin vähän aikaa... Sama laulu joka kerta.

Sepä siitä sitten. Toivottavasti nukun ensi yönä yli 3 tuntia. Viime yö oli täynnä kellon kyttäämistä ja ihme lihasvärinöitä. Surullisia uniakin näin. Kuolemasta. Olisikohan eilen katsotulla
Rent musikaalilla ollut jotain tekemistä asian kanssa...