Loputtomalta tuntuva väsymys purkautui taas itkuna. Viime päivät ovat taas tuoneet pettymyksen toisensa jälkeen, niin parisuhteessa kuin muutenkin. Toisen "huono muisti", ajattelemattomuus ja vankkumaton luottamus siihen, että minä hoidan ja tiedän ja muistan kaiken, on jälleen kerran päässyt yllättämään. Eikä nyt ole aikaa itkulle. Nyt täytyy olla edustuskelpoinen, kun edessä on hauska ilta teatterissa.

Joulumieli on edelleen kadoksissa. Yleensä rakastan lahjojen paketointia. Tulee hyvä mieli, kun ajattelen kuinka lahjan saajat yllättyvät. Yleensä valitsen rauhallisen hetken, sytytän kynttilöitä ja katselen ikkunasta lumista talvimaisemaa, samalla kun käärin lahjoja pakettiin. Tänä vuonna oli vain kattovalot, kiire, Synkkien laulujen maa ja ikkunaan ropiseva sade. Lahjatkaan eivät olleet mieleisiäni, jotenkin persoonattomia. Ne eivät tänä vuonna tule sydämestä, vaan tavan vuoksi.

Joulustressi vaivaa ihmisiä töissä ja myös kotona. Kaikilla on kiire. Yritän sanoa, että kyllä tässä keretään, älkää hosuko. En tosin tarkoita sillä sitä, että teen kaiken itse. Mutta käyhän se niinkin. Pää on tuntuu pahvilta ja tavarat eivät enää pysy käsissä. Kysyisipä joku joskus, että kuinka voin auttaa. Haluatko että teen tuon puolestasi. Jospa minä hoitaisin tämän tällä kertaa. In my dreams.