Olen mä kyllä säälittävä. Koko miehen poissaolon ajan olen puhunut siitä kuinka kaiken täytyy muuttua. Kuinka en halua jäädä tähän suhteeseen jne. Kun mies palaa takaisin, on kaikki niin kuin ennenkin. Hymyilen, suukottelen, halailen, katselen asuntoja ja teen mieliksi, vaikka välillä etookin. Juteltiin ja naurettiin, onhan meillä hyviäkin hetkiä. Mutta lähinnä ystävinä. Fyysinen kontakti tuntuu vieraalta, jotenkin väärältä ja etovalta. Huijaanko vain itseäni vai ovatko realiteetit niin vahvoina mielessäni etten uskalla kyseenalaistaa mitään. Elän mieluummin valheessa, vai onko se edes valhetta. Onko kyse kuitenkin elämäni rakkaudesta ja tämä vaihe on vain jotain elämätöntä nuoruutta. Peter Pan -ilmiö, en haluaisi vielä kasvaa aikuiseksi, haluaisin vielä leikkiä ja olla teini.

On todella inhottavaa ja pinnallista myöntää, mutta suurin ongelma meidän välillämme on puhtaasti miehen fysiikka. Kykenen elämään hänen persoonansa ja tapojensa kanssa, mutta en sen tosiasian kanssa, että mielestäni hän laiminlyö oman ruumiinsa ja terveytensä. En koe häntä enää seksuaalisesti haluttavana. Luultavasti syynä tähän on myös oma muutokseni. Aikaisemmin en pitänyt itseänikään seksikkäänä, ja nyt kun oma seksikkyys on ehkä löytymässä ja halut palaamassa, huomaan vain yhä useammin miettiväni, että mistä tuo suuri valkoinen valas rantautui tuohon sohvalle. Pinnallista, mutta valitettavasti visuaalisuus on osa seksuaalisuutta ja kun loppujen lopuksi tiedän, että se muutos olisi mahdollinen. Työtä se vaatii, mutta hänkin hyötyisi siitä, monella muullakin tavalla kuin seksielämän piristymisenä tai oikeastaan henkiinheräämisenä.

Pitäisikö sitä vain hankkia nuori viriili rakastaja ( ja mistähän postimyynnistä niitä saisi) ja jatkaa vain tätä suhdetta. En mä tiedä. Pää on aika lopussa tämän asian kanssa.Kun eihän toiselle voi sanoakaan, että näytät siltä, ettei tee mieli tulla edes samaan sänkyyn.

Milloin minusta oikeasti tuli näin pinnallinen? Matkan varrella.

Edit: Luultavasti luen tämän huomenna ja pyyhin pois. En halua ajatella näin, ainakaan "ääneen".