Viime yö... Seinät tuntui tulevan niskaan. Väsyneenä riitelyä ja sanomattomia asioita.

Tänään kävelin kaupungilla kyyneleet silmissä miettien elämää. Salilla minut valtasi vainoharhaisuus. Kuvittelin kaikkien puhuvan pahaa itsestäni. Nauravan minulle. Normaalisti en jaksaisi välittää, mutta tänään... En edes jaksanut purkaa tunteitani treenaamalla. Tänään ei vain ollut sellainen päivä.

Seisoin äsken parvekkeella tupakalla. Lumi suli paljaiden jalkojen alla. Taustalla soi Dj Orkidean ihana Beautiful. Mietin mitä tänne kirjoittaisin. Tällä hetkellä minulla on itsesensuuri päällä. Viime yönäkin tuijotin varmaan tunnin ruutua ja sanaakaan en kyynelten läpi saanut kirjoitettua. Tunteet ja asiat tuntuvat patoutuvan. Ainoa ihminen, jolle olen viime vuoden aikana kertonut rehellisesti kaikista asioistani, tuntuu kadonneen. Hän oli tarpeeksi kaukana maantieteellisesti, mutta henkisesti tarpeeksi lähellä. Nyt olen varmaan säikyttänyt hänetkin pois.

Kuka lähtisi kanssani huomenna vetämään pään täyteen. Istumaan jonnekin räkälään.

Huomenna pitäisi muutenkin osata relata. Hartaasti odotetun kokovartalo hieronnan ja kasvohoidon parissa vierähtää varmaan mukavasti muutama tunti.