En muista milloin viimeksi olisi ollut näin tyhjä olo. Surullinen ja jotenkin kuollut. Näin yöllä unta, jossa ammatinvalintani kyseenalaistettiin tarpeettomankin karkeasti. Ei sekään oikeastaan herättänyt tunteita, kyseenalaistan oman tulevaisuuteni kyseisellä alalla itsekkin. En vain ole tarpeeksi hyvä, tarpeeksi määrätietoinen. Kyynärpääni eivät ole tarpeeksi kovat, mieluummin autan muita.

Tällä hetkellä ei ole hyvä missään. Salilla viihtyisin, mutta ihmiskontaktit häiritsevät. En jaksaisi esittää iloista ja energista, kun kaikki tuntuu olevan huonosti. Tiedän sulkevani ihmisiä ulos elämästäni. Osa tekee sen minulle helpoksi. Hekään eivät pidä vapaaehtoisesti yhteyttä, niin yhteys on helppo katkaista tältäkin puolelta. En vain jaksa.

Miehen loputon vastuuntunnottomuus ja velvollisuuksista laistaminen jaksaa näinkin monen vuoden jälkeen ihmetyttää. Vihjeet eivät mene perille ja suoraan huomauttaminen on nalkuttamista. Olen varmaan kohtuuton. Täytyyhän minun olla. Vaadin varmasti liikaa, tosin en yhtään sen enempää , vaan itseasiassa paljon vähemmän, kuin itseltäni.

Taidan mennä tuijottamaan idioottilaatikkoa. Tässäkään en voi olla. Mies on liian lähellä, ahdistavan lähellä. Taidan vihata.