Nyt sitä itsensä vasta paskaksi tunteekin. Paras opiskelu/työkaverini, jonka kanssa yhdessä viime kesänä suunniteltiin graduja, on saanut nyt gradunsa ekan version valmiiksi. Ja mitä mä olen tehnyt? En mitään. Laiska paska. Mutta olen onnellinen hänen puolestaan. Ihailtavan määrätietoinen.

Tuli niin paha mieli, että on kaksi vaihtoehtoa, joko mennä sänkyyn peiton alle itkemään omaa surkeuttaan tai lähteä salille. Taidan tarttua jälkimmäiseen. Kadun sitä luultavasti siinä vaiheessa kun en krampeilta kykene keskittymään leffaan, mutta en ajattele sitä nyt.