Salilla oli eilen silmänruokaa. Äijät innostuivat iltapäivän hiljaisina tunteina hiukan kisaamaan ilman paitaa. Ja mä tietysti tuijottelin vierestä kuola valuen. Tahdon sellaiset vatsalihakset. Tai siis... Tahdon miehen jolla on tuollaiset lihakset. ;)

Ainahan sitä saa unta nähdä ja toivossa on hyvä elää.

Graduakin nytkäyttelen silleen varovasti käyntiin. Ihan hiljaa ja varovasti. Jossain se kipinä gradun tekoon tuntuisi häämöttävän, vielä se ei ihan riitä sytyttämään tulta, mutta on se jo olemassa. Ja mitähän siihenkin tarvittiin, muutama kannustava sana ihmiseltä, jota en edes tunne. Vähän kehuja ja apuja eteenpäin. Uskaltauduin jopa yliopistolle eilen. Ja tänäänkin ajattelin rohkaistua...

Mielessä pyörii kuitenkin vakavammatkin asiat. Muutama keskustelu ihastuneen papupapa =) ystävän kanssa on saanut minut katsomaan asioita hiukan eritavalla. Miettimään mitä kaipaan ja tarvitsen. Samaten eräs fyysisesti kaukana, mutta henkisesti lähellä oleva ystävä sanoi jotain, joka liikautti jotain jossain. Elämme ehkiä aikoja.

Ja lopuksi, luin tämän jostain aamulla ja haluan tilata samaa.

Yksi kevät ilman jäitä, kiitos.